Mainos

Kuka on INK OWL?

Pelaajatubettaja INK OWL: "Tahtoisin päästä Teksasiin lavatansseihin"

INK OWL eli Nina Laitiala on kerännyt suosiota pelistriimauspalvelu Twitchissä. Nyt hän täyttää tubekanavansa hulluilla huumorivideoilla ja teknologiasta kertovalla Nuubinurkka-sarjalla.
INK OWL

”Saan usein kanavallani kommentteja, että olenpa outo ja ihan sekaisin.  Otan ne kohteliasuuksina. Mottoni on, että on tärkeää olla ottamatta itseään liian vakavasti", Nina kertoo. 

 

Minua inspiroi

”Tein ensimmäiset videoni YouTubeen, kun olin Sveitsissä au pairina. Kanava unohtui, kun innostuin live­lähetysten tekemisestä Twitch-­pelisivustolle. Olin viime kesänä harjoittelussa YouTube-verkosto Splaylla ja pääsin näkemään, miten mahtava yhteisö YouTube on. Se inspiroi tubettamaan taas. Videoiden tekeminen on upea itseilmaisun väline. Monipuolisuus on minulle tärkeää. En ole kanavallani sitoutunut vain yhteen asiaan vaan teen huumori-, pränkki-, my day- ja aihevideoita. On hassua, että nyt kaikki tilaajani YouTubessa eivät välttämättä edes tiedä, että myös pelaan.”

 

2017 goals

1. Tavoitteenani on lähteä bestikseni kanssa interreilaamaan ympäri Eurooppaa kevään aikana. Reissulta olisi kiva tehdä myös videoita kanavalleni, ja niistä olisi iloa itsellenikin. Kun olen vanha enkä jaksa lähteä minnekään, voin katsella videoita ja muistella, että oi vitsi, olipa hauska reissu!

2. Minulla on YouTubessa pelikanava, jossa on vain muutama hassu kooste Twitch-kanavaltani. Haluaisin alkaa tänä vuonna tehdä sinne fiksua sisältöä, esimerkiksi Let’s Play- tai Minecraft-videoita.

3. Olen varmaan tulossa tänä vuonna Tubeconiin ja Assembly Summeriin, joka on Suomen isoin lanitapahtuma.

 

Tästä haaveilen

”Unelmoin nyt matkustamisesta, koska en ole enää raportointivelvollinen äidille ja iskälle siitä, missä menen. Tahtoisin lähteä road tripille ympäri Yhdysvaltoja, nähdä Grand Canyonin ja suuret punapuut sekä käydä Teksasissa lavatansseissa.”

 

Villein unelmani

”Haluaisin joskus hävitä hetkeksi maan päältä ilmoittamatta kenellekään. Karkaisimme parin kaverini kanssa metsään johonkin pieneen mökkiin. Rymyäisimme sammaleessa kuin pienet eläimet, hyppisimme järveen ja olisimme ihan villeinä, se olisi hauskaa.”

 

Lue myös: 

 

Tube-lehdestä löydät tämän hetken kuumimmat YouTube-tähdet, upeat fanikuvat ja julisteet, parhaat vinkit ja hauskimmat tehtävät. Nappaa omasi lehtihyllystä! 

 

Luitko jo Tube-lehden? Anna palautetta ja jätä juttutoiveesi seuraavaan numeroon!

 

 

15.05.2017
Kirjoittaja: 
Aava Lievonen
Kuva: 
Anni Laivoranta

Lisää juttuja

×

Selaimesi kaipaa päivityksen

Hei, uusi demi.fi on suunniteltu toimimaan moderneilla web-selaimilla. Suosittelemme päivättämään selaimesi uudempaan versioon. Halutessasi voit jatkaa omalla vastuullasi.