Mainos

Onko 13 syytä miksi -sarjan katsominen vaarallista sinulle?

Onko 13 syytä miksi -sarjan katsominen vaarallista sinulle?

Vuoden puhutuin sarja voi ahdistaa mutta myös herättää huomaamaan elämän hyvät puolet, kirjoittaa Demin tet-harjoittelija Sofia Leppänen.

"Tervetuloa kasetillesi." Tätä lausetta hoettiin ympäri somea keväällä meemeissä ja artikkeleissa, kun 13 syytä miksi -sarja herätti kohua. Tekijöiden mukaan sarjan yhtenä tarkoituksena oli levittää tietoisuutta itsemurhasta sekä auttaa ihmisiä, joilla on itsetuhoisia ajatuksia. Mutta auttaako sarja oikeasti masentuneita ja itsetuhoisia ihmisiä vai pahentaako se heidän tilannettaan? 

Kysymys on edelleen ajankohtainen, sillä toinen kausi on tulossa vuonna 2018. Ensimmäinen kausi on edelleen katsottavissa Netflixissä.

Sarja perustuu vuonna 2007 julkaistuun Jay Asherin romaaniin. Se kertoo Hannah-nimisestä tytöstä (sarjassa Katherine Langford), joka tekee itsemurhan ja jättää jälkeensä 13 kasettia, joissa hän kertoo syyt valintaansa. Sarja käsittelee myös kiusaamista somessa ja koulussa, seksuaalista häirintää ja slut shamingia eli sitä, miten helposti etenkin nuoria naisia leimataan pukeutumisen tai muun käytöksen perusteella.

Sarjan rankimmat kohtaukset voivat olla todella vaikeaa katsottavaa herkille ihmisille ja erityisesti niille, joilla on ollut samantapaisia kokemuksia elämänsä aikana. Ikäraja onkin 18, eli katsomiseen pitää pyytää vanhempien lupa.

 

Minustakin katsominen oli surullista, sillä 13 syytä miksi oli hyvin aito ja rajumpi kuin muut nuortensarjat. Esimerkiksi raiskaus- tai itsemurhakohtauksia ei rauhoitettu taustamusiikilla, jolloin kaikki ahdistavat taustaäänet kuuluivat selvästi. Tilanne tuntui oikealta: ihan kuin joku olisi tullut salaa kuvaamaan tapahtumia muiden huomaamatta.

Sarjan alku ei ole läheskään yhtä paha kuin sen loppu, jossa kaikki huonot asiat ovat kasaantuneet päällekkäin. Silloin ei voi olla miettimättä, miten jollakulla voi olla asiat niin huonosti ja miten he kestävät sellaista.

Juttu onkin niin, että monella ihmisellä on elämässään vaikeita asioita, joiden kanssa on hyvin vaikea elää. Masennuksen sumentaessa mieli ei tule ajatelleeksi muita selviytymiskeinoja, vaikka onneksi monenlaista apua on tarjolla kaikkiin ongelmiin. 

 

Asiantuntijoiden mukaan sarja romantisoi itsemurhan. Hannahin tarina luo valheellisen mielikuvan siitä, että itsemurha muka ratkaisisi ongelmat. Sarjassa hänen koulukaappinsa koristellaan kukilla ja hänelle pidetään muistotilaisuus – eli joku vihdoin huomaa hänet. On ongelmallista, että masentunut ihminen saattaa nähdä Hannahin suosion nousemisen kuoleman jälkeen houkuttelevana asiana.

Mielestäni väite siitä, että sarjassa oman elämän riistäminen näyttäisi helpolta, ei ole totta. Sarjassa näytetään hyvin selkeästi, kuinka pelottavaa ja vaikeaa se on. 

 

Sarja käsittelee silmiä avaavasti sitä, miten huonosti ihmiset kohtelevat toisiaan. Kaikki eivät tajua, että kiusaaminen voi pahimmillaan tappaa. Koulussa on kiusaamista ja seksuaalista väkivaltaa, ja sarjassa koulun henkilökunta jopa unohtaa yhtä raiskauksen uhria unohtamaan koko asian. Sarja herättää ajattelemaan, tapahtuuko näin myös oikeasti. Toivon, että tämä ei olisi totuus vaan että aikuiset puuttuisivat vaikeisiin asioihin.

Sarjan toinen pääosanäyttelijä Clay (Dylan Minnette) sanookin kaikki kasetit kuunneltuaan itselleen ja muille, että asioiden pitää muuttua. ’’Ihmiset välittivät - mutta eivät tarpeeksi.’’

 

Myös tubettaja MyLifeAsEva (Eva Gutowski) otti osaa keskusteluun. Hän julkaisi huhtikuussa vlogikanavalleen videon Why I’m breathing, jossa hän avautuu omasta masennuksestaan sekä itsetuhoisuudestaan. Hän kertoo oman tilanteensa olleen lukiossa hyvin samanlainen kuin Hannahilla.

Videollaan Eva kertoo, kuinka kiitollinen hän on, että hän ei tehnyt itsemurhaa.

”Jos olisin päättänyt elämäni niin kuin Hannah teki, olisin jäänyt paljosta paitsi. Lukiossa ajattelin, että minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia jatkaa opiskelujani, koska perheelläni ei ollut rahaa tai minulla tarvittavia arvosanoja, mutta lukion jälkeen minä pääsinkin yliopistoon, aloitin oman YouTube-kanavani sekä muutin Kaliforniaan, josta sain itselleni uusia rakkaita ystäviä. Hankin myös kissan, vaikka koko elämäni olen niitä vihannut, mutta nyt ajatuskin kissani menettämisestä saa minut itkemään.’’

Eva myös kertoo, että hän jaksoi vaikeina aikoina jatkaa elämäänsä ja pitämään itsetuhoiset ajatuksensa loitolla.

’’Lukiossa tein listoja kaikista tyhmistä asioista, joita halusin vanhempana. Siitä sain puhtia haluta elää.’’

Evan videon kommentteihin on tullut paljon viestejä, missä ihmiset kertovat videon sekä sarjan katsomisen pelastaneen heidän henkensä. Eva suosittelee sarjan katsomista, sillä hänen mielestään se näyttää ihmisille elämän olevan elämisen arvoista. Lisäksi sarjan ansiosta saatat huomata, jos joku lähelläsi tarvitsee apua.

’’Ihmiset eivät huomaa toisen pahaa oloa, koska kaikki keskittyvät vain omiin murheisiinsa, Eva sanoo.

 

Katso Evan video:

 

Joten kannattaako sarjaa katsoa? Uskon, että jokainen pystyy itse punnitsemaan, kannattaako aloittaa sarjan katsominen vai ahdistaisiko se liikaa. Voit myös puhua tästä ystävälle tai perheenjäsenelle, jos olosi tuntuu epävarmalta. Etenkin jos olet alle 18-vuotias, muista pyytää lupaa vanhemmiltasi ja varmista, että sinulla on joku aikuinen, jolle puhua aiheesta. On nimittäin totta, että joihinkin ihmisiin, joilla on itsetuhoisia ajatuksia, sarja on vaikuttanut kielteisesti. 

Muista myös, että jos katsominen on liikaa sinulle, voit aina klikata pois. Sehän on vain sarja… <3

Kirjoittaja: Demin tet-harjoittelija Sofia Leppänen

Lähteet: Psychology TodayBabbleDaily MailTotally The Bomb

Jos sinulla on paha olla, soita valtakunnalliseen kriisipuhelimeen 010 195 202, joka on auki arkisin klo 09–07, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15–07.

 

Lue myös

 

 

03.10.2017
Kirjoittaja: 
tet-harjoittelija Sofia Leppänen
Kuva: 
All Over Press

Lisää juttuja

×

Selaimesi kaipaa päivityksen

Hei, uusi demi.fi on suunniteltu toimimaan moderneilla web-selaimilla. Suosittelemme päivättämään selaimesi uudempaan versioon. Halutessasi voit jatkaa omalla vastuullasi.