Mainos
Mainos
Mainos

Lumiballerina 3

28.04.2017 20:02
(1/92)
Tervetuloa seuraamaan Katin ja kumppaneiden tarinaa! :)

Palaute ja kommentit ovat jälleen enemmän kuin tervetulleita. Jos on jotain mielessä, kerro se ihmeessä!

Tässä linkit aiempiin osiin:

Lumiballerina 1: http://www.demi.fi/keskustelut/novellit/novelli-lumiballerina#.WQN0aIh97IV

Lumiballerina 2: http://www.demi.fi/keskustelut/novellit/novelli-lumiballerina-2#.WQN0Foh...
Tervetuloa seuraamaan Katin ja kumppaneiden tarinaa! :)

Palaute ja kommentit ovat jälleen enemmän kuin tervetulleita. Jos on jotain mielessä, kerro se ihmeessä!

Tässä linkit aiempiin osiin:

Lumiballerina 1: http://www.demi.fi/keskustelut/novellit/novelli-lumiballerina#.WQN0aIh97IV

Lumiballerina 2: http://www.demi.fi/keskustelut/novellit/novelli-lumiballerina-2#.WQN0Foh...
Mainos
29.04.2017 22:14
(2/92)
Luku 33

”Onneni kukkulat”, se olisi luultavasti hyvä nimi tarinalle tai sadulle. Ehkä jopa minun ja Vilin tarinalle. Meidän suhteemme kun on yhtä onnen vuorikiipeilyä. Hitaasti, mutta varmasti huipulle, hymähdän ja uppoan muistelemaan tänään aiemmin tapahtunutta.

Muistelemaan sitä, kuinka hyvältä oli tuntunut olla Vilin vieressä ja sylissä. Kuinka Vili oli silitellyt hiuksiani ja suudellut pehmeästi huuliani. Mmm...

-Kiva, kun tulit kylään, olin kuiskannut hiljaa hänen korvaansa.

Vili oli naurahtanut ilon olevan hänen puolellaan ja jatkanut suudelmia. Pehmeät suudelmat olivat pikkuhiljaa vaihtuneet intohimoisemmiksi. Vilin kädet olivat seikkailleet vartalollani, ja minä olin ollut yhtä aikaa sekä jännittynyt että huumaantunut. Omat käteni olin pitänyt säädyllisissä paikoissa kuten Vilin niskassa, selässä, kyljissä ja hiuksissa.

Olenko jo kertonut, että Vilillä on maailmankaikkeuden ihanin niska? No, ehkä en tiennyt sitä aiemmin itsekään. Tosin, olisihan se pitänyt arvata. En vain ollut koskaan tutustunut kenenkään niskaan aiemmin niin tunnollisesti. Huokaan syvään, kun vain muistankin, miltä hänen ihonsa ja niskan haivenet olivat tuntuneet sormenpäissäni. Siinä yksi syy onneni kukkuloihin.

Vilin oli muun muassa... Kröhöm. Niin, Vili oli hiplaillut peppuani. Tietenkin minulla oli ollut farkut jalassa, mutta silti se oli ollut minulle täysin uusi kokemus. Alkuun mieleni oli tehnyt huitaista hänen kätensä pois, mutta olin malttanut mieleni. Eihän siinä mitään väärää ollut, että poikaystävä kosketti tyttöystävänsä takapuolta, olin ajatellut. Eikä se tuntunut mitenkään vastenmieliseltä. Päinvastoin. Se oli jokseenkin melko sykähdyttävää. Samoin kuin suudelmat. Ja Vilin keho itseäni vasten. Se kaikki oli jopa melko mielikuvituksellista. Uutta ja ihmeellistä. Siinä toinen syy onneni kukkuloihin.

Pepulta Vilin käsi oli lähtenyt vaeltamaan kylkeäni pitkin ylöspäin. Se oli pyrkinyt paitani alle kuin varkain, jolloin olin vaistomaisesti laittanut oman käteni hänen kätensä päälle estääkseni pyrkyrin. En ollut ollut vielä valmis luopumaan vaatteistani. En ollut vielä valmis sen intiimimpään. Olin kyllä halunnut, voi luoja, miten paljon olinkaan halunnut, mutta… Halusin kuitenkin odottaa vielä vähän. Nauttia siitä, mitä meillä on nyt. Seksiä ehtisimme harrastaa kuitenkin loppuelämämme, ei meillä ollut mikään kiire sen aloittamiselle.

-Sori, Vili oli kuiskannut pahoitellakseen pyrkimystään vaatteitteni alle, ja ristinyt kätensä omani kanssa.

-Ei se mitään, olin kuiskannut takaisin ja ollut lievästi häkeltynyt hänen ihanuudestaan.

Olin näet hieman jännittänyt, että miten Vili suhtautuisi torjuntaan. Mutta hän oli suhtautunut siihen täydellisesti. Jos Vili ei nyt ollut prinssi, niin luultavasti hän oli ollut sitä entisessä elämässään. Vaikka ei prinssinä ja prinsessana olemiseen tarvita kruunuja, olin ajatellut ja puristanut hänen kättään kovemmin. Olin tuntenut suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin kenenkään kanssa ikinä. Vaikka koinkin hengenheimolaisuutta Marsun kanssa, niin tämä oli ollut jollain tasolla vahvempaa yhteyttä. Koko loppuelämän kestävä side, jonka olimme solmineet kädet ristittyinä toisiinsa. Kolmannen kerran onneni kukkulat olivat kasvaneet.

Olisin toisaalta halunnut selittää omaa käytöstäni, pyytää Viliä odottamaan, että olisin valmis, mutta jotenkin uskoin, että se oli puhumattakin selvää. En ollut halunnut rikkoa niin ihanaa hetkeä selittelemällä. Uskoin, että meidän yhteytemme kantoi ilman sanojakin. Olimme samalla aaltopituudella. Niinpä olin pysynyt vaiti ja painanut pääni hänen rintaansa vasten.

-Lukisiks mulle Aku Ankkaa? Vili oli hetken päästä kysynyt.

Ei varmaan tarvitse kertoa, mikä on neljäs syy onneni kukkuloihin. Olin löytänyt prinssin, jonka kanssa lukea Aku Ankkaa. Voiko olla mitään sen parempaa kuin lukea sylikkäin sarjakuvia? Luultavasti ei.

Niin minä olin lukenut Vilin kainalossa ääneen yhden kokonaisen lehden. Hän oli naurahdellut samoissa kohdissa kanssani, mikä oli tietenkin vankistanut uskoani suhteeseemme. Täytyykin kertoa iskälle tästä, tajuan muistellessani. Appiukko hyväksyy vävypojan saman tien, tirskun itsekseni. Kunhan vaan jätän mainitsematta Vilin suunnitelmista, jotka olivat paljastuneet Karhukopla-sarjiksen kohdalla.

-Mun tulevaisuus, Vili oli kommentoinut, kun Karhukopla oli onnistunut ryöstössään.

Olin kikattanut kippurassa, varsinkin silloin, kun Karhukopla oli jälleen kerran päätynyt tiilen päitä lukemaan. Vili oli pudistellut päätään lopputulokselle.

-Mustalampien motto numero viisi: Älä jää kiinni, Vili oli sanonut, ja minä olin tirskunut kainalossa, vaikka en ollut enää edes ollut varma oliko kyseessä vitsi vai ei.
Luku 33

”Onneni kukkulat”, se olisi luultavasti hyvä nimi tarinalle tai sadulle. Ehkä jopa minun ja Vilin tarinalle. Meidän suhteemme kun on yhtä onnen vuorikiipeilyä. Hitaasti, mutta varmasti huipulle, hymähdän ja uppoan muistelemaan tänään aiemmin tapahtunutta.

Muistelemaan sitä, kuinka hyvältä oli tuntunut olla Vilin vieressä ja sylissä. Kuinka Vili oli silitellyt hiuksiani ja suudellut pehmeästi huuliani. Mmm...

-Kiva, kun tulit kylään, olin kuiskannut hiljaa hänen korvaansa.

Vili oli naurahtanut ilon olevan hänen puolellaan ja jatkanut suudelmia. Pehmeät suudelmat olivat pikkuhiljaa vaihtuneet intohimoisemmiksi. Vilin kädet olivat seikkailleet vartalollani, ja minä olin ollut yhtä aikaa sekä jännittynyt että huumaantunut. Omat käteni olin pitänyt säädyllisissä paikoissa kuten Vilin niskassa, selässä, kyljissä ja hiuksissa.

Olenko jo kertonut, että Vilillä on maailmankaikkeuden ihanin niska? No, ehkä en tiennyt sitä aiemmin itsekään. Tosin, olisihan se pitänyt arvata. En vain ollut koskaan tutustunut kenenkään niskaan aiemmin niin tunnollisesti. Huokaan syvään, kun vain muistankin, miltä hänen ihonsa ja niskan haivenet olivat tuntuneet sormenpäissäni. Siinä yksi syy onneni kukkuloihin.

Vilin oli muun muassa... Kröhöm. Niin, Vili oli hiplaillut peppuani. Tietenkin minulla oli ollut farkut jalassa, mutta silti se oli ollut minulle täysin uusi kokemus. Alkuun mieleni oli tehnyt huitaista hänen kätensä pois, mutta olin malttanut mieleni. Eihän siinä mitään väärää ollut, että poikaystävä kosketti tyttöystävänsä takapuolta, olin ajatellut. Eikä se tuntunut mitenkään vastenmieliseltä. Päinvastoin. Se oli jokseenkin melko sykähdyttävää. Samoin kuin suudelmat. Ja Vilin keho itseäni vasten. Se kaikki oli jopa melko mielikuvituksellista. Uutta ja ihmeellistä. Siinä toinen syy onneni kukkuloihin.

Pepulta Vilin käsi oli lähtenyt vaeltamaan kylkeäni pitkin ylöspäin. Se oli pyrkinyt paitani alle kuin varkain, jolloin olin vaistomaisesti laittanut oman käteni hänen kätensä päälle estääkseni pyrkyrin. En ollut ollut vielä valmis luopumaan vaatteistani. En ollut vielä valmis sen intiimimpään. Olin kyllä halunnut, voi luoja, miten paljon olinkaan halunnut, mutta… Halusin kuitenkin odottaa vielä vähän. Nauttia siitä, mitä meillä on nyt. Seksiä ehtisimme harrastaa kuitenkin loppuelämämme, ei meillä ollut mikään kiire sen aloittamiselle.

-Sori, Vili oli kuiskannut pahoitellakseen pyrkimystään vaatteitteni alle, ja ristinyt kätensä omani kanssa.

-Ei se mitään, olin kuiskannut takaisin ja ollut lievästi häkeltynyt hänen ihanuudestaan.

Olin näet hieman jännittänyt, että miten Vili suhtautuisi torjuntaan. Mutta hän oli suhtautunut siihen täydellisesti. Jos Vili ei nyt ollut prinssi, niin luultavasti hän oli ollut sitä entisessä elämässään. Vaikka ei prinssinä ja prinsessana olemiseen tarvita kruunuja, olin ajatellut ja puristanut hänen kättään kovemmin. Olin tuntenut suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin kenenkään kanssa ikinä. Vaikka koinkin hengenheimolaisuutta Marsun kanssa, niin tämä oli ollut jollain tasolla vahvempaa yhteyttä. Koko loppuelämän kestävä side, jonka olimme solmineet kädet ristittyinä toisiinsa. Kolmannen kerran onneni kukkulat olivat kasvaneet.

Olisin toisaalta halunnut selittää omaa käytöstäni, pyytää Viliä odottamaan, että olisin valmis, mutta jotenkin uskoin, että se oli puhumattakin selvää. En ollut halunnut rikkoa niin ihanaa hetkeä selittelemällä. Uskoin, että meidän yhteytemme kantoi ilman sanojakin. Olimme samalla aaltopituudella. Niinpä olin pysynyt vaiti ja painanut pääni hänen rintaansa vasten.

-Lukisiks mulle Aku Ankkaa? Vili oli hetken päästä kysynyt.

Ei varmaan tarvitse kertoa, mikä on neljäs syy onneni kukkuloihin. Olin löytänyt prinssin, jonka kanssa lukea Aku Ankkaa. Voiko olla mitään sen parempaa kuin lukea sylikkäin sarjakuvia? Luultavasti ei.

Niin minä olin lukenut Vilin kainalossa ääneen yhden kokonaisen lehden. Hän oli naurahdellut samoissa kohdissa kanssani, mikä oli tietenkin vankistanut uskoani suhteeseemme. Täytyykin kertoa iskälle tästä, tajuan muistellessani. Appiukko hyväksyy vävypojan saman tien, tirskun itsekseni. Kunhan vaan jätän mainitsematta Vilin suunnitelmista, jotka olivat paljastuneet Karhukopla-sarjiksen kohdalla.

-Mun tulevaisuus, Vili oli kommentoinut, kun Karhukopla oli onnistunut ryöstössään.

Olin kikattanut kippurassa, varsinkin silloin, kun Karhukopla oli jälleen kerran päätynyt tiilen päitä lukemaan. Vili oli pudistellut päätään lopputulokselle.

-Mustalampien motto numero viisi: Älä jää kiinni, Vili oli sanonut, ja minä olin tirskunut kainalossa, vaikka en ollut enää edes ollut varma oliko kyseessä vitsi vai ei.
30.04.2017 08:08
(3/92)
Parkkeeraan itteni tänne <3 Ai että rakastan tätä novellia!
Parkkeeraan itteni tänne <3 Ai että rakastan tätä novellia!
30.04.2017 15:25
(4/92)
Löysin itseni taas pitkän tauon jälkeen tämän novellin parista ja rakastuin uudelleen. Jatkoa, kiitos!
Löysin itseni taas pitkän tauon jälkeen tämän novellin parista ja rakastuin uudelleen. Jatkoa, kiitos!
30.04.2017 15:28
(5/92)
Täällä! ❤️
Täällä! ❤️
30.04.2017 18:25
(6/92)
Tää on päivieni valopisteitä D:
Tää on päivieni valopisteitä D:
30.04.2017 18:30
(7/92)
Oijoi, tätä on aina yhtä mukavaa lukea! Niin hienosti kirjoitettu :)
Oijoi, tätä on aina yhtä mukavaa lukea! Niin hienosti kirjoitettu :)
30.04.2017 19:48
(8/92)
Tää novelli on kyllä aivan mahtava😍 jatkoa odotellessa👍
Tää novelli on kyllä aivan mahtava😍 jatkoa odotellessa👍
02.05.2017 19:07
(9/92)
Kiitos ja kumarrus. <3
Kiitos ja kumarrus. <3
02.05.2017 19:52
(10/92)
Lehden viimeisen sarjakuvan luettuani, olin huomannut Vilin nukahtaneen. Awww, hän oli nukkuessaan luultavasti söpöintä, mitä olen koskaan nähnyt. Suloinen kuin koiranpentu, olin ajatellut ja pussannut Viliä otsaan. Minun koiranpentuni, olin ajatellut silmänurkat kostuneina. Lälläslää, olin saanut kuin saanutkin haluamani, lällätin äänettä maailmankaikkeudelle. Ja maailmankaikkeudelle tiedoksi, luultavasti olin saanut hyvin paljon enemmänkin. Ja taas kerran, onneni kukkulat olivat kasvaneet.

Olin myös sulkenut silmäni, mutta en ollut saanut unen päästä kiinni. Olin vain nauttinut kainalossa olosta ja unelmoinut kihloista. Tiedän, olin mennyt hieman asioiden edellä, mutta saa kai tytöllä olla unelmia. A girls gotta dream what girls gotta dream.

Koskaan ei pitäisi sanoa koskaan. Sillä, jos mahdollista, Vili oli ollut herätessään vieläkin suloisempi kuin nukkuessaan. Noin puolen tunnin torkkujen jälkeen hän oli avannut toisen silmänsä ja hieronut otsaansa ja hiuksiaan tokkuraisena.

-Paljo kello? Vili oli kysynyt minulta unisena, mutta kaivanut samalla sekunnilla puhelimensa taskustaan ja hankkinut itselleen vastauksen.

-Nukutko usein päiväunia? olin kysynyt hymyillen.

-Mmm, joo kai, Vili oli sanonut noustessaan istumaan. -Oon aika huono nukkumaan öisin.

Olin nyökännyt ja oitis mustat sukkani olivat alkaneet pyöriä jaloissani. Mitä Vili sitten puuhasi öisin, jos ei nukkunut, olin pohtinut.

-Mut tää oli jees, Vili oli iskenyt silmää ja hänen toinen kätensä oli muodostanut etusormella ja peukulla ympyrän. -Kiitti.

Awww. Mustat sukkani olivat muuttuneet saman tien takaisin vitivalkoisiksi. Mitä ikinä Vili puuhaakaan öisin, ei hän ikinä loukkaisi minua. Minun kanssani on kuitenkin ”jees” nukkua, niin että siinä ei kaiken maailman karkkitytöt mahda mitään. Tirskis.

-Kiitos itsellesi. Tuu vain useamminkin tänne nukkumaan, olin sanonut ja punastunut.

-Täytyy harkita, Vili oli sanonut ja suudellut minua ennen kuin oli noussut ylös.

Samassa olimme kuulleet ulko-oven käyvän. Vili oli katsonut minua kysyvästi.

-Äiti tai iskä, olin sanonut hiljaa jännittyneenä.

-Mä oon parempi äitien kanssa, Vili oli naurahtanut pukiessaan hupparin päälleen.

Vai niin, olin tirskahtanut. Vili saisi luvan olla hyvä molempien appivanhempiensa kanssa. Meistä tulisi vielä yhtä suurta onnellista perhettä, olin ajatellut yhtenä hymynä poistuessamme huoneestani.
Lehden viimeisen sarjakuvan luettuani, olin huomannut Vilin nukahtaneen. Awww, hän oli nukkuessaan luultavasti söpöintä, mitä olen koskaan nähnyt. Suloinen kuin koiranpentu, olin ajatellut ja pussannut Viliä otsaan. Minun koiranpentuni, olin ajatellut silmänurkat kostuneina. Lälläslää, olin saanut kuin saanutkin haluamani, lällätin äänettä maailmankaikkeudelle. Ja maailmankaikkeudelle tiedoksi, luultavasti olin saanut hyvin paljon enemmänkin. Ja taas kerran, onneni kukkulat olivat kasvaneet.

Olin myös sulkenut silmäni, mutta en ollut saanut unen päästä kiinni. Olin vain nauttinut kainalossa olosta ja unelmoinut kihloista. Tiedän, olin mennyt hieman asioiden edellä, mutta saa kai tytöllä olla unelmia. A girls gotta dream what girls gotta dream.

Koskaan ei pitäisi sanoa koskaan. Sillä, jos mahdollista, Vili oli ollut herätessään vieläkin suloisempi kuin nukkuessaan. Noin puolen tunnin torkkujen jälkeen hän oli avannut toisen silmänsä ja hieronut otsaansa ja hiuksiaan tokkuraisena.

-Paljo kello? Vili oli kysynyt minulta unisena, mutta kaivanut samalla sekunnilla puhelimensa taskustaan ja hankkinut itselleen vastauksen.

-Nukutko usein päiväunia? olin kysynyt hymyillen.

-Mmm, joo kai, Vili oli sanonut noustessaan istumaan. -Oon aika huono nukkumaan öisin.

Olin nyökännyt ja oitis mustat sukkani olivat alkaneet pyöriä jaloissani. Mitä Vili sitten puuhasi öisin, jos ei nukkunut, olin pohtinut.

-Mut tää oli jees, Vili oli iskenyt silmää ja hänen toinen kätensä oli muodostanut etusormella ja peukulla ympyrän. -Kiitti.

Awww. Mustat sukkani olivat muuttuneet saman tien takaisin vitivalkoisiksi. Mitä ikinä Vili puuhaakaan öisin, ei hän ikinä loukkaisi minua. Minun kanssani on kuitenkin ”jees” nukkua, niin että siinä ei kaiken maailman karkkitytöt mahda mitään. Tirskis.

-Kiitos itsellesi. Tuu vain useamminkin tänne nukkumaan, olin sanonut ja punastunut.

-Täytyy harkita, Vili oli sanonut ja suudellut minua ennen kuin oli noussut ylös.

Samassa olimme kuulleet ulko-oven käyvän. Vili oli katsonut minua kysyvästi.

-Äiti tai iskä, olin sanonut hiljaa jännittyneenä.

-Mä oon parempi äitien kanssa, Vili oli naurahtanut pukiessaan hupparin päälleen.

Vai niin, olin tirskahtanut. Vili saisi luvan olla hyvä molempien appivanhempiensa kanssa. Meistä tulisi vielä yhtä suurta onnellista perhettä, olin ajatellut yhtenä hymynä poistuessamme huoneestani.
03.05.2017 23:02
(11/92)
Tää on ihan mahtava novelli! Paras mitä oon demistä löytäny. :) Ja vihdoin Katin vanhemmat tapaa Vilin! Tätä oon oottanu, jännää saada tietää mitä mieltä ne on Katin ja Vilin suhteesta. Jatkoa odotellessa :) <3
Tää on ihan mahtava novelli! Paras mitä oon demistä löytäny. :) Ja vihdoin Katin vanhemmat tapaa Vilin! Tätä oon oottanu, jännää saada tietää mitä mieltä ne on Katin ja Vilin suhteesta. Jatkoa odotellessa :) <3
04.05.2017 07:51
(12/92)
-Mo, Vili oli eteisessä nyökännyt äidilleni kuin kelle tahansa tuurijuopolle.

Ja hän sanoi olevansa hyvä äitien kanssa, olin pyöräyttänyt silmiäni.

-No hei, äiti oli sanonut innoissaan. -Huomasinkin ylimääräisen kenkäparin.

Olin hymähtänyt, vaikka mieleni olisi tehnyt haudata kasvot käsiini. Äiti oli saanut asian kuulostamaan siltä, kuin minulla ei ikinä kävisi ketään kylässä. No, Marsua lukuun ottamatta ei toki käynytkään, mutta ei sitä Vilin olisi tarvinnut tietää. Vaikka eiköhän hän jo ollut tiennyt. Olen kokematon siveyden sipuli, se näkyy luultavasti kilometrien päähän. Ja hän pitää minusta juuri sellaisena, vakuuttelen itselleni.

-Joo, tää on Vili, olin sanonut arasti.

-Rita, äiti oli esitellyt itsensä. -Hauska tavata jälleen.

Olin irvistänyt sisäisesti jälleen. Oliko äidin pitänyt muistuttaa sekä minua että Viliä heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan? Kohtaamisesta, jolloin minä olin ollut enemmän kuin naamat. Toki en itse siitä paljoa muista muistuttamallakaan, mutta voin vain kuvitella, mitä Vili muistaa.

Vili oli nyökännyt ja ottanut takkinsa. Ylimääräinen kenkäpari on lähdössä, olin huokaissut. Minä pitäisin sekä kengät että pojan aina luonani, jos voisin.

Äiti oli hymyillyt tietäväisenä, kun olin tullut tuulikaapista takaisin sisälle. Olin käynyt hyvästelemässä Vilin ovella ja Vili oli suudellut niin, että näkisin tähtiä vielä ensi keväänäkin. Huhhuh. Minusta tuntuu, että Vili on hyvä ainoastaan tyttärien kanssa. Vaikka Vilistä ei huomannut lainkaan, uskon, että häntä oli jännittänyt vanhempieni tapaaminen. Tai ainakaan hän ei halunnut jäädä meille kahvittelemaan tai ruokailemaan. No, kaikki ajallaaan. En painostaisi häntä. Kohtaaminen eteisessä oli oikein hyvä alku. Voin vain kuvitella, kuinka paljon minua jännittäisi Vilin vanhempien näkeminen. En edes tiedä heistä vielä mitään. Ihan kuin heitä ei olisi olemassakaan.

Olin kertonut äidille meidän seurustelevan. Äiti oli ollut puolestani iloinen, vaikka olinkin huomannut hänen haluavan tietää lisää suhteen tilasta ja Vilistä. Hän oli kuitenkin pysynyt hiljaa ja olin aavistanut heidän liittoutuvan yhdessä isän kanssa, kun hän tulisi kotiin. Isä oli saapunut parahiksi ruokapöytään ja luultavasti koko ruokailun ajan he olivat kauhistelleet, kuinka heidän pikkuisestaan oli tullut jo näin ”iso tyttö”.

-Kröhöm, nuori nainen, olin korjannut. -Nuori vastuullinen nainen, olin painottanut lähtiessäni huoneeseeni.

En kaivannut oppituntia kukista ja mehiläisistä. Ne asiat oli käsitelty koulussa, ja netti oli tietoa pullollaan. Ja tänä yönä luultavasti näkisin hyvin opettavaisia unia aiheeseen liittyen, huokaan syvään, kun suljen päiväkirjani ja kaivan tyynyni alta Vilin kuvan.

Hetkinen…

Minua kylmää, kun tajuan, että Vili oli juuri ollut sängyssäni, ja minulla on koko ajan ollut hänen kuvansa tyynyn alla. Kuinka noloa olisi ollut, jos hän olisi nähnyt sen! No, tietenkin olisi ollut kiusallisempaa, jos kuva olisi ollut jostakusta toisesta, mutta silti. Awkward.

Mitähän Vili olisi ajatellut? Tuskin hänen tyynynaluksensa oli täynnä minun kuviani. Vaikka se onkin kyllä hyvin hykerryttävä ajatus. Jospa hänkin unelmoi minusta ihan samalla lailla kuin minä hänestä. Mutta eivät kai pojat ole niin tunteikkaita, sanoo stereotypioihin kangistunut Kati. No, ainakaan Vili ei ole niin tunteikas. Toisaalta ehkä on vain hyvä, ettei hän piirtele tuhansia sydämiä päiväkirjaansa iltaisin. Tirskis, naurattaa ajatuskin.

Luojan kiitos olin aamulla pedannut sänkyni, emmekä olleet ottaneet päiväpeittoa pois. Jos Vili joskus tulisi luokseni yöksi, ottaisin kuvan pois. Ehkä en pian enää tarvitsisikaan kuvaa. Pian minulla olisi vieressäni aito versio ihan joka yö, haaveilen ja suljen silmäluomeni.
-Mo, Vili oli eteisessä nyökännyt äidilleni kuin kelle tahansa tuurijuopolle.

Ja hän sanoi olevansa hyvä äitien kanssa, olin pyöräyttänyt silmiäni.

-No hei, äiti oli sanonut innoissaan. -Huomasinkin ylimääräisen kenkäparin.

Olin hymähtänyt, vaikka mieleni olisi tehnyt haudata kasvot käsiini. Äiti oli saanut asian kuulostamaan siltä, kuin minulla ei ikinä kävisi ketään kylässä. No, Marsua lukuun ottamatta ei toki käynytkään, mutta ei sitä Vilin olisi tarvinnut tietää. Vaikka eiköhän hän jo ollut tiennyt. Olen kokematon siveyden sipuli, se näkyy luultavasti kilometrien päähän. Ja hän pitää minusta juuri sellaisena, vakuuttelen itselleni.

-Joo, tää on Vili, olin sanonut arasti.

-Rita, äiti oli esitellyt itsensä. -Hauska tavata jälleen.

Olin irvistänyt sisäisesti jälleen. Oliko äidin pitänyt muistuttaa sekä minua että Viliä heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan? Kohtaamisesta, jolloin minä olin ollut enemmän kuin naamat. Toki en itse siitä paljoa muista muistuttamallakaan, mutta voin vain kuvitella, mitä Vili muistaa.

Vili oli nyökännyt ja ottanut takkinsa. Ylimääräinen kenkäpari on lähdössä, olin huokaissut. Minä pitäisin sekä kengät että pojan aina luonani, jos voisin.

Äiti oli hymyillyt tietäväisenä, kun olin tullut tuulikaapista takaisin sisälle. Olin käynyt hyvästelemässä Vilin ovella ja Vili oli suudellut niin, että näkisin tähtiä vielä ensi keväänäkin. Huhhuh. Minusta tuntuu, että Vili on hyvä ainoastaan tyttärien kanssa. Vaikka Vilistä ei huomannut lainkaan, uskon, että häntä oli jännittänyt vanhempieni tapaaminen. Tai ainakaan hän ei halunnut jäädä meille kahvittelemaan tai ruokailemaan. No, kaikki ajallaaan. En painostaisi häntä. Kohtaaminen eteisessä oli oikein hyvä alku. Voin vain kuvitella, kuinka paljon minua jännittäisi Vilin vanhempien näkeminen. En edes tiedä heistä vielä mitään. Ihan kuin heitä ei olisi olemassakaan.

Olin kertonut äidille meidän seurustelevan. Äiti oli ollut puolestani iloinen, vaikka olinkin huomannut hänen haluavan tietää lisää suhteen tilasta ja Vilistä. Hän oli kuitenkin pysynyt hiljaa ja olin aavistanut heidän liittoutuvan yhdessä isän kanssa, kun hän tulisi kotiin. Isä oli saapunut parahiksi ruokapöytään ja luultavasti koko ruokailun ajan he olivat kauhistelleet, kuinka heidän pikkuisestaan oli tullut jo näin ”iso tyttö”.

-Kröhöm, nuori nainen, olin korjannut. -Nuori vastuullinen nainen, olin painottanut lähtiessäni huoneeseeni.

En kaivannut oppituntia kukista ja mehiläisistä. Ne asiat oli käsitelty koulussa, ja netti oli tietoa pullollaan. Ja tänä yönä luultavasti näkisin hyvin opettavaisia unia aiheeseen liittyen, huokaan syvään, kun suljen päiväkirjani ja kaivan tyynyni alta Vilin kuvan.

Hetkinen…

Minua kylmää, kun tajuan, että Vili oli juuri ollut sängyssäni, ja minulla on koko ajan ollut hänen kuvansa tyynyn alla. Kuinka noloa olisi ollut, jos hän olisi nähnyt sen! No, tietenkin olisi ollut kiusallisempaa, jos kuva olisi ollut jostakusta toisesta, mutta silti. Awkward.

Mitähän Vili olisi ajatellut? Tuskin hänen tyynynaluksensa oli täynnä minun kuviani. Vaikka se onkin kyllä hyvin hykerryttävä ajatus. Jospa hänkin unelmoi minusta ihan samalla lailla kuin minä hänestä. Mutta eivät kai pojat ole niin tunteikkaita, sanoo stereotypioihin kangistunut Kati. No, ainakaan Vili ei ole niin tunteikas. Toisaalta ehkä on vain hyvä, ettei hän piirtele tuhansia sydämiä päiväkirjaansa iltaisin. Tirskis, naurattaa ajatuskin.

Luojan kiitos olin aamulla pedannut sänkyni, emmekä olleet ottaneet päiväpeittoa pois. Jos Vili joskus tulisi luokseni yöksi, ottaisin kuvan pois. Ehkä en pian enää tarvitsisikaan kuvaa. Pian minulla olisi vieressäni aito versio ihan joka yö, haaveilen ja suljen silmäluomeni.
04.05.2017 19:47
(13/92)
Tää on loistava :3 <3
Tää on loistava :3 <3
04.05.2017 20:56
(14/92)
Wouwouwou! Jatkoa pian<3
Wouwouwou! Jatkoa pian<3
04.05.2017 21:25
(15/92)
jatkoa!!!!!
jatkoa!!!!!
07.05.2017 01:17
(16/92)
Oi oi oi <3 Rakastan tätä, nyt oottelen vaan jatkoa
Oi oi oi <3 Rakastan tätä, nyt oottelen vaan jatkoa
08.05.2017 21:12
(17/92)
Kiitos jälleen kerran lukijoille.<3 Kertokaa vain lisää ajatuksianne novellista! :)
Kiitos jälleen kerran lukijoille.<3 Kertokaa vain lisää ajatuksianne novellista! :)
08.05.2017 21:16
(18/92)
LUKU 34

-Mulle mansikka- ja Katille suklaakastike, Marsu neuvoo Jesseä, joka lähtee tiskiä kohti. -Mun maksumies, Marsu naurahtaa sitten minulle.

-Hyväpyllyinen maksumies, nauran ja nostelen kulmiani katse Jessen takamuksessa.

Marsu pyrskähtää nauruun tietäen, että jos hän tekisi saman lailla Viliä katsoen, hän saisi vähintäänkin korvilleen. Luultavasti tyytyisin mätkimään häntä lapasillani.

Tällaisia päiviä pitäisi ehdottomasti olla lisää. Ensinnäkin on perjantai ja se on tunnetusti viikon, jos ei paras, niin ainakin toiseksi paras päivä. Toiseksi olen onneni kukkuloilla ja tehän tiedätte syyt siihen. Kolmanneksi koulupäivä oli ollut ihan mukiinmenevä, vaikkei Vili ollutkaan nojaillut koulun seiniin missään vaiheessa. Tietenkin olin kuvitellut näkeväni häntä joka paikassa. Neljänneksi olen vain niin onnellinen Marsun puolesta. Vaikka eniten minun pitäisi kyllä olla onnellinen Jessen puolesta. Hänhän on iskenyt kultasuoneen tyttöystävävalinnassaan. Hän on saanut lottovoiton. Miljoonapotin. Ei sillä, että Marsu olisi mielestäni mikään kiertopalkinto.

Olimme tulleet koulun jälkeen mäkkiin jätskille ja päättäneet yksimielisesti, että Jesse tarjoaa. Hänhän on juuri voittanut lotossa, niin on korkeintaan reilua, että tarjoaa yhdet jäätelöt mielitietylle ja tämän luottoystävälle. Ei vaan, Jesse oli tosiasiassa Marsulle velkaa muutaman euron. Eli emme olleet hyväksikäyttäjiä emmekä kullankaivajia, vaikka luultavasti teemmekin Jessen elämästä helvettiä muilla keinoilla. Tirskis.

Hirnumme edelleen, kun Jesse palaa pöytään kantaen tarjotinta. Tarjottimella on meidän jätskiemme lisäksi pari juustohampurilaista Jesselle itselleen.

-Mäkkiläski, Marsu ilkkuu Jesselle.

-Jätskiläski, Jesse vastaa pääpotilleen samalla, kun istuutuu tämän viereen punaiselle penkille.

Laitan käteni korvilleni. Ehkä he tekevätkin minun elämästäni helvettiä. Eivätkö he tiedä parisuhteesta mitään? Ei noin puhuta rakkaimmalle. No, onhan vitsailu ja huumori toki tärkeää, mutta… Kyllä minä ainakin loukkaantuisin, jos Vili sanoisi minua lihavaksi. Mutta kukin taablaa tyylillään. Jos tämä oli heille rakkaudentäyteinen keskustelu, niin mikäs siinä. Mikä minä olen kenenkään suhdetta tuomitsemaan.

-Huomaa, että oot käynyt täällä useammin kuin kerran, Marsu jatkaa kuivasti ottaen jätskinsä tarjottimelta.

-Huomaa, että oot käynyt täällä… liikaa, Jesse naurahtaa omalle lotkautukselleen.

Marsu purskahtaa nauruun.

-Voitit, bestikseni sanoo ja antaa pusun poikkiksensa poskelle.

Minä pudistelen päätäni, ja pariskunta nauraa entistä kovempaa. Herranjumala sentään näitä nuoria. Shakespeare kääntyisi haudassaan, kun romantiikka kuopattaisiin samaan monttuun.
LUKU 34

-Mulle mansikka- ja Katille suklaakastike, Marsu neuvoo Jesseä, joka lähtee tiskiä kohti. -Mun maksumies, Marsu naurahtaa sitten minulle.

-Hyväpyllyinen maksumies, nauran ja nostelen kulmiani katse Jessen takamuksessa.

Marsu pyrskähtää nauruun tietäen, että jos hän tekisi saman lailla Viliä katsoen, hän saisi vähintäänkin korvilleen. Luultavasti tyytyisin mätkimään häntä lapasillani.

Tällaisia päiviä pitäisi ehdottomasti olla lisää. Ensinnäkin on perjantai ja se on tunnetusti viikon, jos ei paras, niin ainakin toiseksi paras päivä. Toiseksi olen onneni kukkuloilla ja tehän tiedätte syyt siihen. Kolmanneksi koulupäivä oli ollut ihan mukiinmenevä, vaikkei Vili ollutkaan nojaillut koulun seiniin missään vaiheessa. Tietenkin olin kuvitellut näkeväni häntä joka paikassa. Neljänneksi olen vain niin onnellinen Marsun puolesta. Vaikka eniten minun pitäisi kyllä olla onnellinen Jessen puolesta. Hänhän on iskenyt kultasuoneen tyttöystävävalinnassaan. Hän on saanut lottovoiton. Miljoonapotin. Ei sillä, että Marsu olisi mielestäni mikään kiertopalkinto.

Olimme tulleet koulun jälkeen mäkkiin jätskille ja päättäneet yksimielisesti, että Jesse tarjoaa. Hänhän on juuri voittanut lotossa, niin on korkeintaan reilua, että tarjoaa yhdet jäätelöt mielitietylle ja tämän luottoystävälle. Ei vaan, Jesse oli tosiasiassa Marsulle velkaa muutaman euron. Eli emme olleet hyväksikäyttäjiä emmekä kullankaivajia, vaikka luultavasti teemmekin Jessen elämästä helvettiä muilla keinoilla. Tirskis.

Hirnumme edelleen, kun Jesse palaa pöytään kantaen tarjotinta. Tarjottimella on meidän jätskiemme lisäksi pari juustohampurilaista Jesselle itselleen.

-Mäkkiläski, Marsu ilkkuu Jesselle.

-Jätskiläski, Jesse vastaa pääpotilleen samalla, kun istuutuu tämän viereen punaiselle penkille.

Laitan käteni korvilleni. Ehkä he tekevätkin minun elämästäni helvettiä. Eivätkö he tiedä parisuhteesta mitään? Ei noin puhuta rakkaimmalle. No, onhan vitsailu ja huumori toki tärkeää, mutta… Kyllä minä ainakin loukkaantuisin, jos Vili sanoisi minua lihavaksi. Mutta kukin taablaa tyylillään. Jos tämä oli heille rakkaudentäyteinen keskustelu, niin mikäs siinä. Mikä minä olen kenenkään suhdetta tuomitsemaan.

-Huomaa, että oot käynyt täällä useammin kuin kerran, Marsu jatkaa kuivasti ottaen jätskinsä tarjottimelta.

-Huomaa, että oot käynyt täällä… liikaa, Jesse naurahtaa omalle lotkautukselleen.

Marsu purskahtaa nauruun.

-Voitit, bestikseni sanoo ja antaa pusun poikkiksensa poskelle.

Minä pudistelen päätäni, ja pariskunta nauraa entistä kovempaa. Herranjumala sentään näitä nuoria. Shakespeare kääntyisi haudassaan, kun romantiikka kuopattaisiin samaan monttuun.
10.05.2017 20:42
(19/92)
Hyvästelen Marsun ja Jessen, ja lähden kävelemään kotiin päin. Pariskunta jatkaa vielä rantapuistoon moikkaamaan joitakin Jessen kavereita. Minä vilukissa jätän mieluusti sen keikan väliin. Olin innoissani kevään tulosta laittanut tänään kevyemmän takin päälleni ja se oli ollut virhe. Vaikka keli onkin plussan puolella, viima on hyytävä. Niinpä suunnitelmanani on käpertyä kotona peiton alle syömään suklaata ja katsomaan jotakin elokuvaa vanhempieni kanssa.

Kävelen pitkin sulaa kävelykatua, jossa soi klassinen musiikki, ja ajatukseni vaeltavat jälleen Viliin. Hänestä ei ollut tänään kuulunut yhtikäs mitään ja huomaan sen harmittavan minua aika lailla. Varsinkin nyt kun olen yksin omien ajatusteni kanssa. Arvoituksellisuudessa on haittapuolensa. Seksikkyyden lisäksi se on myös äärimmäisen raastavaa. Ikinä ei tiedä, missä toinen on ja mitä tekemässä. Marsu oli aiemmin hyssytellyt minua ja sanonut, etten saisi heti vaipua epätoivoon. Vili on hänen mielestään kaikesta machoilustaan huolimatta luonnon lapsi. Ei sellaisella ituhippitavalla vaan enemmänkin sellaisella karulla susien kasvattamalla tavalla. Awww, minun oma sudenpentuni. Onpa hyvä, että omistan Sudenpentujen käsikirjan. Täytyykin heti tänään lukea ohjeita heidän kesyttämisekseen. Tirsk.

Marsu oli kehottanut minua antamaan Vilille omaa tilaa. Vili ei selkeästi ole tottunut raportoimaan tekemisistään joka minuutti, eikä olisi sopivaa vaatia sellaista. Vielä. Olen jokseenkin samaa mieltä Marsun kanssa, mutta sanonpahan vaan, että hänen on helppo puhua. Hän seurustelee naapurinsa ja luokkalaisensa kanssa, hiivatti soikoon. Hän näkee Jesseä enemmän kuin äitiään. Hän näkee Jesseä jatkuvalla syötöllä ja sanoo minulle, että olen liian riippuvainen rakkaudesta. Kukahan on, kysynpä vaan. Marsu tuskin edes pesee hampaitaan ilman Jesseä. Terveisin katkera Kati-mummu.

-Maksa velkas saatanan luuseri, huomaan edessäni olevan nuoren miehen uhittelevan toiselle.

Miehet näyttävät hieman alkoholisoituneilta, havaitsen ja päätän kiertää kyseisen parivaljakon kauempaa. Olen juuri ylittämässä tietä, kun uhittelija tönäisee toista niin, että tämä horjahtaa ja kaatuu. Nyrpistän nenääni ylenkatsoakseni miehiä, kunnes huomaan maassa istuvassa jotain tuttua. Hetkinen. Siristän silmiäni ja tajuan tuntevani miehen alun.

Entisen hikisen nörtin, nykyisen niljaisen narkkarin. Serkkuni Petrin.

Ensin järkytyn siitä, miltä hän näyttää. Hänhän oli aina ennen niin siisti. Siis niin siisti kuin hikinen nörtti voi ylipäätään olla. Nyt hän on kuin mikäkin hampuusi. Hiukset törröttävät mihin sattuu ja hän näyttää römynneen ties missä katuojissa. Sitten tajuan huolestua siitä, että hänet on juuri tönäisty maahan. Petri on melko isokokoinen, joten en ymmärrä, miksi hän ei anna huutajalle samalla mitalla takaisin.

Ennen kaikkea kysyn itseltäni, mitä minä nyt teen? Eihän kaltaiseni arkajalka uskalla mennä tuohon väliin? Mutta voinko vain seistä ja katsella vierestä, kun serkkuani läksytetään, vaikka hän on selkeästi surkeassa hapessa.

Nähtävästi en voi, sillä samassa kuulen auton kovaäänistä tööttäystä vierestäni. Voi herranjumala, minähän seison keskellä autotietä, säikähdän. Toki suojatiellä, mutta kuitenkin. Kipitän nolona takaisin ja viiton anteeksipyytävästi autolle. Vihainen mieskuski näyttää minulle keskisormea. Katson tyyppiä pölmistyneenä. Joitain ihmisiä ei hermojensa puolesta pitäisi koskaan päästää auton rattiin. Jos minulla olisi yhtä paljon pokkaa kuin Marsulla, kävelisin suojatien yli uudestaan hyvin hyvin verkkaisesti. Vaan ei minulla ole, eikä sen puoleen aikaakaan, ja niin mies keskareineen menee menojaan. Käännyn takaisin serkkuani kohti ja huomaan uhoajan kävelevän poispäin jättäen Petrin istumaan maahan.

Voi Petri-rukka, ajattelen ja lähden kävelemään hänen luokseen. En voi kuin sääliä häntä. Hän näyttää niin surkealta. Höyryjunan alle jääneeltä. Ei varmasti ole helppoa olla narkkari ja veloissa. En edes pysty kuvitella itseäni samaan jamaan. Ja kuitenkin niin voisi kai käydä kelle vain. Jos Petrille kävi, niin miksei minullekin. Mitä pieni ihminen mahtaa silloin kun elämä heittelee?

Toisaalta… pieni ihminen mahtaa paljonkin. Jokainen on oman onnensa seppä. Sen aion sanoa Petrille. Hän on ainoa, joka todella pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja sen suuntaan. Kuka ottaa hänen niskastaan kiinni, jos ei hän itse? Toki hän tarvitsee siihen apua. Joko läheisten tai ammattiauttajien ja miksei molempien. Kenenkään ei pidä joutua selviytymään itse, Samu-sirkkani muistuttelee. Harmi, että Petrin läheisin apu on tätini Paula, joka ei ole kaikista tasapainoisin tuntemani aikuinen. Toki Pia olisi varmasti myös tukena, mutta hän on turhan nuori käsittelemään tilannetta. Samassa mieleeni juolahtaa jotakin. Toivottavasti Petrille kelpaa serkkutytön apu ja neuvot, ajattelen istuessani hänen viereensä.
Hyvästelen Marsun ja Jessen, ja lähden kävelemään kotiin päin. Pariskunta jatkaa vielä rantapuistoon moikkaamaan joitakin Jessen kavereita. Minä vilukissa jätän mieluusti sen keikan väliin. Olin innoissani kevään tulosta laittanut tänään kevyemmän takin päälleni ja se oli ollut virhe. Vaikka keli onkin plussan puolella, viima on hyytävä. Niinpä suunnitelmanani on käpertyä kotona peiton alle syömään suklaata ja katsomaan jotakin elokuvaa vanhempieni kanssa.

Kävelen pitkin sulaa kävelykatua, jossa soi klassinen musiikki, ja ajatukseni vaeltavat jälleen Viliin. Hänestä ei ollut tänään kuulunut yhtikäs mitään ja huomaan sen harmittavan minua aika lailla. Varsinkin nyt kun olen yksin omien ajatusteni kanssa. Arvoituksellisuudessa on haittapuolensa. Seksikkyyden lisäksi se on myös äärimmäisen raastavaa. Ikinä ei tiedä, missä toinen on ja mitä tekemässä. Marsu oli aiemmin hyssytellyt minua ja sanonut, etten saisi heti vaipua epätoivoon. Vili on hänen mielestään kaikesta machoilustaan huolimatta luonnon lapsi. Ei sellaisella ituhippitavalla vaan enemmänkin sellaisella karulla susien kasvattamalla tavalla. Awww, minun oma sudenpentuni. Onpa hyvä, että omistan Sudenpentujen käsikirjan. Täytyykin heti tänään lukea ohjeita heidän kesyttämisekseen. Tirsk.

Marsu oli kehottanut minua antamaan Vilille omaa tilaa. Vili ei selkeästi ole tottunut raportoimaan tekemisistään joka minuutti, eikä olisi sopivaa vaatia sellaista. Vielä. Olen jokseenkin samaa mieltä Marsun kanssa, mutta sanonpahan vaan, että hänen on helppo puhua. Hän seurustelee naapurinsa ja luokkalaisensa kanssa, hiivatti soikoon. Hän näkee Jesseä enemmän kuin äitiään. Hän näkee Jesseä jatkuvalla syötöllä ja sanoo minulle, että olen liian riippuvainen rakkaudesta. Kukahan on, kysynpä vaan. Marsu tuskin edes pesee hampaitaan ilman Jesseä. Terveisin katkera Kati-mummu.

-Maksa velkas saatanan luuseri, huomaan edessäni olevan nuoren miehen uhittelevan toiselle.

Miehet näyttävät hieman alkoholisoituneilta, havaitsen ja päätän kiertää kyseisen parivaljakon kauempaa. Olen juuri ylittämässä tietä, kun uhittelija tönäisee toista niin, että tämä horjahtaa ja kaatuu. Nyrpistän nenääni ylenkatsoakseni miehiä, kunnes huomaan maassa istuvassa jotain tuttua. Hetkinen. Siristän silmiäni ja tajuan tuntevani miehen alun.

Entisen hikisen nörtin, nykyisen niljaisen narkkarin. Serkkuni Petrin.

Ensin järkytyn siitä, miltä hän näyttää. Hänhän oli aina ennen niin siisti. Siis niin siisti kuin hikinen nörtti voi ylipäätään olla. Nyt hän on kuin mikäkin hampuusi. Hiukset törröttävät mihin sattuu ja hän näyttää römynneen ties missä katuojissa. Sitten tajuan huolestua siitä, että hänet on juuri tönäisty maahan. Petri on melko isokokoinen, joten en ymmärrä, miksi hän ei anna huutajalle samalla mitalla takaisin.

Ennen kaikkea kysyn itseltäni, mitä minä nyt teen? Eihän kaltaiseni arkajalka uskalla mennä tuohon väliin? Mutta voinko vain seistä ja katsella vierestä, kun serkkuani läksytetään, vaikka hän on selkeästi surkeassa hapessa.

Nähtävästi en voi, sillä samassa kuulen auton kovaäänistä tööttäystä vierestäni. Voi herranjumala, minähän seison keskellä autotietä, säikähdän. Toki suojatiellä, mutta kuitenkin. Kipitän nolona takaisin ja viiton anteeksipyytävästi autolle. Vihainen mieskuski näyttää minulle keskisormea. Katson tyyppiä pölmistyneenä. Joitain ihmisiä ei hermojensa puolesta pitäisi koskaan päästää auton rattiin. Jos minulla olisi yhtä paljon pokkaa kuin Marsulla, kävelisin suojatien yli uudestaan hyvin hyvin verkkaisesti. Vaan ei minulla ole, eikä sen puoleen aikaakaan, ja niin mies keskareineen menee menojaan. Käännyn takaisin serkkuani kohti ja huomaan uhoajan kävelevän poispäin jättäen Petrin istumaan maahan.

Voi Petri-rukka, ajattelen ja lähden kävelemään hänen luokseen. En voi kuin sääliä häntä. Hän näyttää niin surkealta. Höyryjunan alle jääneeltä. Ei varmasti ole helppoa olla narkkari ja veloissa. En edes pysty kuvitella itseäni samaan jamaan. Ja kuitenkin niin voisi kai käydä kelle vain. Jos Petrille kävi, niin miksei minullekin. Mitä pieni ihminen mahtaa silloin kun elämä heittelee?

Toisaalta… pieni ihminen mahtaa paljonkin. Jokainen on oman onnensa seppä. Sen aion sanoa Petrille. Hän on ainoa, joka todella pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja sen suuntaan. Kuka ottaa hänen niskastaan kiinni, jos ei hän itse? Toki hän tarvitsee siihen apua. Joko läheisten tai ammattiauttajien ja miksei molempien. Kenenkään ei pidä joutua selviytymään itse, Samu-sirkkani muistuttelee. Harmi, että Petrin läheisin apu on tätini Paula, joka ei ole kaikista tasapainoisin tuntemani aikuinen. Toki Pia olisi varmasti myös tukena, mutta hän on turhan nuori käsittelemään tilannetta. Samassa mieleeni juolahtaa jotakin. Toivottavasti Petrille kelpaa serkkutytön apu ja neuvot, ajattelen istuessani hänen viereensä.
11.05.2017 08:12
(20/92)
Odotan jatkoa😍
Odotan jatkoa😍
13.05.2017 10:14
(21/92)
LUKU 35

”Ja vuoden upeimman parin palkinnon saa…”

Luen Marsun lähettämän viestin ja hymyni syvenee. Olen juuri lähettänyt Marsulle yhteiskuvan minusta ja Vilistä. Otos on minustakin upea. Oikeastaan henkeäsalpaava. En nyt halua leuhkia, mutta olin todellakin mykistynyt kuvan nähtyäni. Tarkoitan, että en ollut aiemmin tietenkään nähnyt meitä yhdessä. Tämä on ensimmäinen yhteiskuvamme ja emme ole yhdessä olleet peilinkään edessä. Tietenkin tiesin, että Vili on hottis ja komea ja kuuma ja namu ja herkku ja söpö ja… sanoinko jo kuuma? Toki tiesin myös, että itsekin olen sievä ja jokseenkin valokuvauksellinen, mutta tässä kuvassa… Voi luoja. Näytämme täydellisiltä. Kuin julkimopari suoraan Hollywoodista. Kuin rakastavaiset romanttisesta elokuvasta. Kuin prinssi ja prinsessa nykysadusta. Kuin Aku ja Iines Ankka.

Hetkinen… Ovatko Aku ja Iines naimisissa? Heillähän on sama sukunimi, oivallan kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja jos se minusta on kiinni, niin on pian meilläkin. Näytämme kuvassa herra ja rouva Mustalammelta.

O-ou, olenko taas viettänyt liikaa aikaa vessassa, tajuan äkkiä. Olen istunut pöntöllä ihaillen kuvaamme ja unohtanut ajankulun. Minulle todella tulisi peräpukamia tällä menolla.

Olen Retiisikadulla, Vilin luona, viettämässä iltaa. Olemme vielä kaksin paikalla, mutta kuulemma muitakin saattaisi ilmestyä paikalle. Vili juo kaljaa, vai pitäisikö sanoa ”bisseä” ja minä… No, niin… Juon siiderin tai kaksi. En yhtään enempää. Enkä ainakaan yhtään boolia. Ei sillä, että täällä olisi sellaista. Tai ainakaan vielä ei ollut sellaista tarjolla. Mutta joka tapauksessa, tiedän, että lupasin aiemmin, etten joisi pitkään aikaan, mutta eihän kaksi sidukkaa ole paljoa mitään. Yksi sinne toinen tänne. Ja onhan örvellyksestäni jo kulunut viikko. Se on äärettömän pitkä aika. Ajatelkaapa vaikka hyttysen kannalta. Viikko on itikalle kokonainen elinikä. Niin että sirkka on ihan hiljaa vain siellä pään sisällä, puhun omatunnolleni.

Vili istuu sohvalla katsoen telkkarista Frendit-nimistä tv-ohjelmaa. Kuulemma se on yksi heidän porukkansa lempisarjoista. Menen hänen viereensä istumaan. Vili laittaa saman tien käden olkani ylitse. Tapa saa sydämeni saman tien sykkimään. Tunnen itseni pieneksi ja suojelluksi hänen kainalossaan.

-Mun täytyy sitten mennä ajoissa kotiin, sanon arasti.

Noloa, mutta pakko tehdä peli heti selväksi. Sekä itselleni, että hänelle.

Vili tyytyy vain nyökkäämään. Vaikka se onkin tyypillinen reaktio häneltä, niin joskus se pienesti ärsyttää minua. Esimerkiksi nyt. Haluaisin keskustella enemmän aiheesta. Haluaisin, että hän lupautuisi saattamaan minut kotiin, mutta en halua joutua pyytämään sitä.

-Viimeistään yhdeksitoista, sanon mukamas muina naisina yrittäen jatkaa keskustelua.

Vili nyökkää jälleen katse ruudussa. Äh, ehkä hän on uppoutunut liiaksi ohjelmaan, ajattelen ja luovutan. Alan itsekin seurata jaksoa. En ole pitkään aikaan katsonut Frendejä, mutta niiden huumori uppoaa myös minuun. Lempihahmoni on Phoebe Buffay. Hän on ihana kahjo.

-Kuka on sun lempihahmo? kysyn Vililtä.

-Monica, Vili sanoo kuin piipun suusta.

-Ai, miksi? kysyn.

Vili kohauttaa olkiaan ja jään miettimään asiaa. Monica on kaunis ja järjestelmällinen. Huolehtivainen ja hyvä laittamaan ruokaa. Vaimomatskua siis. Jos joku Frendien naisista muistuttaa eniten minua, niin hän. Ei kai siis ole ihme, että Vili pitää hänestä, ajattelen. Vili ei muistuta ketään sarjan hahmoa, pohdin. Hän on vähintään yhtä hyvännäköinen kuin Joey, mutta ei lainkaan niin hölmö. Ross ja Chandler puolestaan ovat aivan liian nörttejä ja epävarmoja. Mutta jos minä olen Monica, niin Vilin on oltava Chandler, sydämeni valittu.
LUKU 35

”Ja vuoden upeimman parin palkinnon saa…”

Luen Marsun lähettämän viestin ja hymyni syvenee. Olen juuri lähettänyt Marsulle yhteiskuvan minusta ja Vilistä. Otos on minustakin upea. Oikeastaan henkeäsalpaava. En nyt halua leuhkia, mutta olin todellakin mykistynyt kuvan nähtyäni. Tarkoitan, että en ollut aiemmin tietenkään nähnyt meitä yhdessä. Tämä on ensimmäinen yhteiskuvamme ja emme ole yhdessä olleet peilinkään edessä. Tietenkin tiesin, että Vili on hottis ja komea ja kuuma ja namu ja herkku ja söpö ja… sanoinko jo kuuma? Toki tiesin myös, että itsekin olen sievä ja jokseenkin valokuvauksellinen, mutta tässä kuvassa… Voi luoja. Näytämme täydellisiltä. Kuin julkimopari suoraan Hollywoodista. Kuin rakastavaiset romanttisesta elokuvasta. Kuin prinssi ja prinsessa nykysadusta. Kuin Aku ja Iines Ankka.

Hetkinen… Ovatko Aku ja Iines naimisissa? Heillähän on sama sukunimi, oivallan kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja jos se minusta on kiinni, niin on pian meilläkin. Näytämme kuvassa herra ja rouva Mustalammelta.

O-ou, olenko taas viettänyt liikaa aikaa vessassa, tajuan äkkiä. Olen istunut pöntöllä ihaillen kuvaamme ja unohtanut ajankulun. Minulle todella tulisi peräpukamia tällä menolla.

Olen Retiisikadulla, Vilin luona, viettämässä iltaa. Olemme vielä kaksin paikalla, mutta kuulemma muitakin saattaisi ilmestyä paikalle. Vili juo kaljaa, vai pitäisikö sanoa ”bisseä” ja minä… No, niin… Juon siiderin tai kaksi. En yhtään enempää. Enkä ainakaan yhtään boolia. Ei sillä, että täällä olisi sellaista. Tai ainakaan vielä ei ollut sellaista tarjolla. Mutta joka tapauksessa, tiedän, että lupasin aiemmin, etten joisi pitkään aikaan, mutta eihän kaksi sidukkaa ole paljoa mitään. Yksi sinne toinen tänne. Ja onhan örvellyksestäni jo kulunut viikko. Se on äärettömän pitkä aika. Ajatelkaapa vaikka hyttysen kannalta. Viikko on itikalle kokonainen elinikä. Niin että sirkka on ihan hiljaa vain siellä pään sisällä, puhun omatunnolleni.

Vili istuu sohvalla katsoen telkkarista Frendit-nimistä tv-ohjelmaa. Kuulemma se on yksi heidän porukkansa lempisarjoista. Menen hänen viereensä istumaan. Vili laittaa saman tien käden olkani ylitse. Tapa saa sydämeni saman tien sykkimään. Tunnen itseni pieneksi ja suojelluksi hänen kainalossaan.

-Mun täytyy sitten mennä ajoissa kotiin, sanon arasti.

Noloa, mutta pakko tehdä peli heti selväksi. Sekä itselleni, että hänelle.

Vili tyytyy vain nyökkäämään. Vaikka se onkin tyypillinen reaktio häneltä, niin joskus se pienesti ärsyttää minua. Esimerkiksi nyt. Haluaisin keskustella enemmän aiheesta. Haluaisin, että hän lupautuisi saattamaan minut kotiin, mutta en halua joutua pyytämään sitä.

-Viimeistään yhdeksitoista, sanon mukamas muina naisina yrittäen jatkaa keskustelua.

Vili nyökkää jälleen katse ruudussa. Äh, ehkä hän on uppoutunut liiaksi ohjelmaan, ajattelen ja luovutan. Alan itsekin seurata jaksoa. En ole pitkään aikaan katsonut Frendejä, mutta niiden huumori uppoaa myös minuun. Lempihahmoni on Phoebe Buffay. Hän on ihana kahjo.

-Kuka on sun lempihahmo? kysyn Vililtä.

-Monica, Vili sanoo kuin piipun suusta.

-Ai, miksi? kysyn.

Vili kohauttaa olkiaan ja jään miettimään asiaa. Monica on kaunis ja järjestelmällinen. Huolehtivainen ja hyvä laittamaan ruokaa. Vaimomatskua siis. Jos joku Frendien naisista muistuttaa eniten minua, niin hän. Ei kai siis ole ihme, että Vili pitää hänestä, ajattelen. Vili ei muistuta ketään sarjan hahmoa, pohdin. Hän on vähintään yhtä hyvännäköinen kuin Joey, mutta ei lainkaan niin hölmö. Ross ja Chandler puolestaan ovat aivan liian nörttejä ja epävarmoja. Mutta jos minä olen Monica, niin Vilin on oltava Chandler, sydämeni valittu.
14.05.2017 20:48
(22/92)
Tää on aivan upea tarina! :D
Oon seurannu tätä aivan alusta asti ja odotan aina innolla jatkoa!
Mua jäi kyl kiinnostamaan et mitä siellä bileissä oikein tapahtui ja kuka se Rölli oli.
Tää on aivan upea tarina! :D
Oon seurannu tätä aivan alusta asti ja odotan aina innolla jatkoa!
Mua jäi kyl kiinnostamaan et mitä siellä bileissä oikein tapahtui ja kuka se Rölli oli.
16.05.2017 20:40
(23/92)
Uppoudumme ohjelmaan, kunnes etupihalta alkaa kuulua kikatusta. Karkkitytöt, terästäydyn. Olisin kyllä paljon mieluummin viettänyt iltaa Vilin kanssa kahden. Vaan kaipa minun on hyvä tutustua ja tulla toimeen Vilin ystävien kanssa.

-Oho, Camilla huudahtaa, kun näkee meidät tultuaan sisälle.

Rusetti tulee Camillan perässä ja pysähtyy tuijottamaan meitä suu auki. Hän muistuttaa kalaa kuivalla maalla, kunnes saa koottua itsensä ja tervehdittyä.

Näistä reaktioista voisi päätellä, ettei Vililläkään käynyt usein naisvieraita, mikä on tietenkin enemmän kuin hyvä asia.

-Moi, sanon hymyillen iloisesti, ja Vili tietenkin tyytyy vain nyökkäämään.

Tänään tytöillä on yllään hempeää vaaleanpunaista, mustaa ja pitsiä, havainnoin. Molemmilla on nudehuulet ja hattaran väriset kynnet. Heidän mukanaan huoneeseen leijuu makean karkkinen tuoksu. Karkkitytöt sanan jokaisessa merkityksessä.

-Mä luulin, että tää on jo menneen talven lumia, Camilla sanoo katsoen Viliä samalla, kun riisuu muhkeaa mustaa kaulahuiviaan.

Nyt on minun vuoroni olla kala kuivalla maalla. Eihän hän vain tarkoita minua? Eihän hän vain tarkoita, että meidän suhteemme olisi menneen talven lumia?

-Häh? Vili naurahtaa. -Ei talvi oo vielä mennyt.

-Mut tää muija sais olla, Camilla sanoo ynseästi katsoen minua kuin halpaa makkaraa.

Siis… Mitä ihmettä? Kuolleesta kalasta selvittyäni piikkini nousevat pystyyn. Ehkä olen pallokala. Mutta en tarpeeksi myrkyllinen saadakseni vastalausetta aikaiseksi. Kuka tuo tyttö oikein luulee olevansa, tyydyn kysymään mielessäni. Minun ei tarvitse kuunnella tällaista, ja toivon todella, että Vili puolustaa meidän suhdettamme.

-Meinaatko? Vili kysyy Camillalta ja kääntyy sitten katsomaan minua. -Kyl mä voisin katella tätä vähän pidempään, hän sanoo virnuillen minulle ilkikurisesti.

Minun tekisi mieli hieman loukkaantua, mutta en taida kyetä. Vili on liian söpö loukatakseen. Ja onhan tuokin kai jonkin näköistä puolustamista. Puolustamista Mustalammen tyyliin, oletan. Ja jos Vili ei ota Camillan puheita vakavasti, miksi minä ottaisin? Camilla on vain kateellinen, tiedän sen. Hän haluaisi itse olla Vilin kainalossa. Joten antaa tytön puhua itsensä puh pah pelistä pois. Hän ei ole niin kuin Monica. Hän ei ole vaimomatskua.

-No, omapa on valintas, Camilla nakkelee niskojaan.

Tällöin Rusetti töytäisee ystäväänsä kylkeen ja katsoo tätä merkitsevästi. Sitten he kuiskailevat hetken eteisessä. Yritän jättää heidät omaan arvoonsa ja keskittyä katsomaan ruutua, mutta en pysty olemaan vilkuilematta heitä aina silloin tällöin. Ja minun kun piti tulla heidän kanssaan toimeen. Täytyy sanoa, että he tekevät siitä erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Karkkitytöt kävelevät edestämme peräkanaa keittiöön kuin olisivat catwalkilla. Huokaus. Minun olisi totisesti aloitettava myös treenaamaan, ajattelen pakostakin, kun katselen heidän täydellisiä vartaloitaan. Karkkitytöt ottavat myös itselleen siiderit. He kuitenkin kaatavat omansa laseihin. Katson minun ja Vilin tölkkejä ja tunnen alemmuuskompleksia. Karkkitytöt ovat enemmän kuin taitavia saamaan muut tuntemaan itsensä maan matosiksi.

Rusetti jää puuhaamaan keittiöön, ja Camilla astelee istumaan sohvan divaaniosuudelle, noin puolen metrin päähän Vilistä. Karkkityttö ottaa kasvoilleen vakavan ilmeen, mutta huomaan hänen silmissään välkkyvän. Luultavasti hän nauttii tästä kaikin tavoin. Luultavasti hän aistii minun pelkoni ja epävarmuuden tunteeni. Luultavasti hän laittaisi minut katumaan niin tänne tuloanikin kuin syntymääni.

-Vili, sammuttaisitko ton? Camilla pyytää nyökäten telkkari kohti.

Mitähän hänellä on nyt mielessä, mietin ja yritän pitää itseni tyynenä.

Vili katsoo Camillaa kysyvästi, mutta tekee työtä käskettyä.

-Mä tiedän, että tää on nyt järkytys, mutta mun on pakko kertoa sulle, Camilla sanoo mukamas vaikeasti.

Vili suoristaa selkänsä ottaen kätensä pois olaltani ja katsoo huolestuneena tyttöä. Minulle tulee samassa kylmä. Camillalla on selkeästi valtaa mieheeni vaikkakin vain ystävänä. Vain ystävänä, hoen itselleni ääneti.
Uppoudumme ohjelmaan, kunnes etupihalta alkaa kuulua kikatusta. Karkkitytöt, terästäydyn. Olisin kyllä paljon mieluummin viettänyt iltaa Vilin kanssa kahden. Vaan kaipa minun on hyvä tutustua ja tulla toimeen Vilin ystävien kanssa.

-Oho, Camilla huudahtaa, kun näkee meidät tultuaan sisälle.

Rusetti tulee Camillan perässä ja pysähtyy tuijottamaan meitä suu auki. Hän muistuttaa kalaa kuivalla maalla, kunnes saa koottua itsensä ja tervehdittyä.

Näistä reaktioista voisi päätellä, ettei Vililläkään käynyt usein naisvieraita, mikä on tietenkin enemmän kuin hyvä asia.

-Moi, sanon hymyillen iloisesti, ja Vili tietenkin tyytyy vain nyökkäämään.

Tänään tytöillä on yllään hempeää vaaleanpunaista, mustaa ja pitsiä, havainnoin. Molemmilla on nudehuulet ja hattaran väriset kynnet. Heidän mukanaan huoneeseen leijuu makean karkkinen tuoksu. Karkkitytöt sanan jokaisessa merkityksessä.

-Mä luulin, että tää on jo menneen talven lumia, Camilla sanoo katsoen Viliä samalla, kun riisuu muhkeaa mustaa kaulahuiviaan.

Nyt on minun vuoroni olla kala kuivalla maalla. Eihän hän vain tarkoita minua? Eihän hän vain tarkoita, että meidän suhteemme olisi menneen talven lumia?

-Häh? Vili naurahtaa. -Ei talvi oo vielä mennyt.

-Mut tää muija sais olla, Camilla sanoo ynseästi katsoen minua kuin halpaa makkaraa.

Siis… Mitä ihmettä? Kuolleesta kalasta selvittyäni piikkini nousevat pystyyn. Ehkä olen pallokala. Mutta en tarpeeksi myrkyllinen saadakseni vastalausetta aikaiseksi. Kuka tuo tyttö oikein luulee olevansa, tyydyn kysymään mielessäni. Minun ei tarvitse kuunnella tällaista, ja toivon todella, että Vili puolustaa meidän suhdettamme.

-Meinaatko? Vili kysyy Camillalta ja kääntyy sitten katsomaan minua. -Kyl mä voisin katella tätä vähän pidempään, hän sanoo virnuillen minulle ilkikurisesti.

Minun tekisi mieli hieman loukkaantua, mutta en taida kyetä. Vili on liian söpö loukatakseen. Ja onhan tuokin kai jonkin näköistä puolustamista. Puolustamista Mustalammen tyyliin, oletan. Ja jos Vili ei ota Camillan puheita vakavasti, miksi minä ottaisin? Camilla on vain kateellinen, tiedän sen. Hän haluaisi itse olla Vilin kainalossa. Joten antaa tytön puhua itsensä puh pah pelistä pois. Hän ei ole niin kuin Monica. Hän ei ole vaimomatskua.

-No, omapa on valintas, Camilla nakkelee niskojaan.

Tällöin Rusetti töytäisee ystäväänsä kylkeen ja katsoo tätä merkitsevästi. Sitten he kuiskailevat hetken eteisessä. Yritän jättää heidät omaan arvoonsa ja keskittyä katsomaan ruutua, mutta en pysty olemaan vilkuilematta heitä aina silloin tällöin. Ja minun kun piti tulla heidän kanssaan toimeen. Täytyy sanoa, että he tekevät siitä erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta.
Karkkitytöt kävelevät edestämme peräkanaa keittiöön kuin olisivat catwalkilla. Huokaus. Minun olisi totisesti aloitettava myös treenaamaan, ajattelen pakostakin, kun katselen heidän täydellisiä vartaloitaan. Karkkitytöt ottavat myös itselleen siiderit. He kuitenkin kaatavat omansa laseihin. Katson minun ja Vilin tölkkejä ja tunnen alemmuuskompleksia. Karkkitytöt ovat enemmän kuin taitavia saamaan muut tuntemaan itsensä maan matosiksi.

Rusetti jää puuhaamaan keittiöön, ja Camilla astelee istumaan sohvan divaaniosuudelle, noin puolen metrin päähän Vilistä. Karkkityttö ottaa kasvoilleen vakavan ilmeen, mutta huomaan hänen silmissään välkkyvän. Luultavasti hän nauttii tästä kaikin tavoin. Luultavasti hän aistii minun pelkoni ja epävarmuuden tunteeni. Luultavasti hän laittaisi minut katumaan niin tänne tuloanikin kuin syntymääni.

-Vili, sammuttaisitko ton? Camilla pyytää nyökäten telkkari kohti.

Mitähän hänellä on nyt mielessä, mietin ja yritän pitää itseni tyynenä.

Vili katsoo Camillaa kysyvästi, mutta tekee työtä käskettyä.

-Mä tiedän, että tää on nyt järkytys, mutta mun on pakko kertoa sulle, Camilla sanoo mukamas vaikeasti.

Vili suoristaa selkänsä ottaen kätensä pois olaltani ja katsoo huolestuneena tyttöä. Minulle tulee samassa kylmä. Camillalla on selkeästi valtaa mieheeni vaikkakin vain ystävänä. Vain ystävänä, hoen itselleni ääneti.
16.05.2017 21:39
(24/92)
Jännää:D
Jännää:D
16.05.2017 21:44
(25/92)
Oo jösses, tästäpä tuli jännä :D
Oo jösses, tästäpä tuli jännä :D
16.05.2017 21:56
(26/92)
Apua miten jännään kohtaan jäi, jään odottamaan jatkoa :)
Apua miten jännään kohtaan jäi, jään odottamaan jatkoa :)
16.05.2017 23:28
(27/92)
Super jännään kohtaan jäi 🙈🙈
Super jännään kohtaan jäi 🙈🙈
16.05.2017 23:39
(28/92)
Tää oikeesti osaa yllättää joka kerta positiivisesti!
Mutta mä en tiiä miks mulla on ollu alusta asti semmone tunne, että Vili ei oo jotenki tosissaan tossa suhteessa. Mutta seki yllättää aina positiivisesti, kun se onki aika ihana... ;D
Tää oikeesti osaa yllättää joka kerta positiivisesti!
Mutta mä en tiiä miks mulla on ollu alusta asti semmone tunne, että Vili ei oo jotenki tosissaan tossa suhteessa. Mutta seki yllättää aina positiivisesti, kun se onki aika ihana... ;D
17.05.2017 12:01
(29/92)
Ettei Kati nyt joutuis pettymään ja pahasti..osaat kyllä jättää aina jämnnään kohtaan
Ettei Kati nyt joutuis pettymään ja pahasti..osaat kyllä jättää aina jämnnään kohtaan
17.05.2017 23:01
(30/92)
Oonko ainoa jonka mielestä Vili on pelkästään vain ärsyttävä? :D
Oonko ainoa jonka mielestä Vili on pelkästään vain ärsyttävä? :D
21.05.2017 10:40
(31/92)
Rockefeller:Jännää:D
Lianne:Oo jösses, tästäpä tuli jännä :D
_Airwaves_:Apua miten jännään kohtaan jäi, jään odottamaan jatkoa :)
Miraazz:Super jännään kohtaan jäi 🙈🙈
mini_tiikuri:Ettei Kati nyt joutuis pettymään ja pahasti..osaat kyllä jättää aina jämnnään kohtaan

Ouu, ihana kuulla, että jännitätte Katin puolesta. Saa nähdä kuinka käy. ;)

hopeanharmaa:Tää oikeesti osaa yllättää joka kerta positiivisesti!
Mutta mä en tiiä miks mulla on ollu alusta asti semmone tunne, että Vili ei oo jotenki tosissaan tossa suhteessa. Mutta seki yllättää aina positiivisesti, kun se onki aika ihana... ;D
ayallamanson:Oonko ainoa jonka mielestä Vili on pelkästään vain ärsyttävä? :D

Haha, hauska lukea erilaisia kommentteja ja mielipiteitä Vilistä ja muista hahmoista. :)

Toivottavasti ayallamanson pystyt kuitenkin jatkamaan Lumiballerinan lukemista Vilin ärsyttävyydestä huolimatta! :D
Rockefeller:Jännää:D
Lianne:Oo jösses, tästäpä tuli jännä :D
_Airwaves_:Apua miten jännään kohtaan jäi, jään odottamaan jatkoa :)
Miraazz:Super jännään kohtaan jäi 🙈🙈
mini_tiikuri:Ettei Kati nyt joutuis pettymään ja pahasti..osaat kyllä jättää aina jämnnään kohtaan

Ouu, ihana kuulla, että jännitätte Katin puolesta. Saa nähdä kuinka käy. ;)

hopeanharmaa:Tää oikeesti osaa yllättää joka kerta positiivisesti!
Mutta mä en tiiä miks mulla on ollu alusta asti semmone tunne, että Vili ei oo jotenki tosissaan tossa suhteessa. Mutta seki yllättää aina positiivisesti, kun se onki aika ihana... ;D
ayallamanson:Oonko ainoa jonka mielestä Vili on pelkästään vain ärsyttävä? :D

Haha, hauska lukea erilaisia kommentteja ja mielipiteitä Vilistä ja muista hahmoista. :)

Toivottavasti ayallamanson pystyt kuitenkin jatkamaan Lumiballerinan lukemista Vilin ärsyttävyydestä huolimatta! :D
21.05.2017 10:58
(32/92)
-No? Vili kysyy Camillalta vakavana.

Huomaan toisen karkkitytön katselevan meitä salaa pilkkoessaan porkkanoita. Minut valtaa ikävä tunne tästä.

-Ellei Kati sitten itse kerro? Camilla katsoo minua pistävästi.

Suuni aukeaa ja painuu sitten takaisin kiinni. No niin, arvasinhan minä. Jotenkin he yrittävät tulla meidän väliimme. En tiedä vielä miten, mutta sen tiedän, että he yrittävät savustaa minut ulos. He yrittävät pilata suhteemme keinolla millä hyvänsä. Eikä minun auta muu kuin luottaa Viliin. Luottaa siihen, että Vili uskoo enemmän meihin kuin heihin.

-Häh? Vili kysyy katsoen ensin Camillaa ja sitten minua. -Mä tipuin jo.

-Niin mäkin, sanon Vilille ja yritän näyttää mahdollisimman rauhalliselta.

Minua he eivät saa suistettua raiteiltani. Olen tottunut Saijaan, ja Camilla vaikuttaa hyvinkin samanlaiselta ihmiseltä. Ehkä astetta pahemmalta, mutta kuitenkin.

-Eikö sulla ole mitään tunnustettavaa? Rusetti kysyy porkkanoidensa ääreltä.

Vai että tunnustettavaa? Kuten mitä? Että olen umpirakastunut lapsuuden ystäväänne ja aion tehdä hänestä maailman onnellisimman miehen? Että aion mennä hänen kanssaan naimisiin ja tehdä hänen kanssaan maailman söpöimpiä lapsia? Että aion viedä hänet teidän myrkyllisen ilmapiirinne vaikutuksen alaisuudesta heti kun vain pystyn siihen?

-Ei taida olla, sanon hymyillen viattomasti.

-Mitä tää nyt on? Vili kysyy katsoen Rusettia silmiin.

Rusetti kohauttaa olkiaan nolona ja ottaa kurkun käsittelyynsä.

-Jos sä et, Kati, kerro, niin mä kerron, Camilla sanoo ankarasti.

No kerropas. Anna tulla, tyttö hyvä, ajattelen välinpitämättömästi. Mitähän valheita he ovat keksineet?

-Toi lutka pettää sua, Camilla sanoo Vilille.

Auts. Vaikka tiedänkin syytöksen epätodeksi, se loukkaa silti. Ensinnäkin en ole lutkaa nähnytkään ja toiseksi en ikinä pettäisi Viliä. En ikinä. Varaudun vakuuttamaan Vilin asiasta ja käännyn katsomaan häntä. Hän näyttää kuitenkin oudon rennolta siihen nähden, että on juuri kuullut moisen uutisen.

-Tiedätteks mun on hyvin vaikea kuvitella sitä.

Katsomme kaikki häntä enemmän tai vähemmän ihmeissämme.

-En nyt haluu lesoilla tai mitään, mut… Jos nyt kelaisitte, et oisitte tällasen jumaluuden muijia, Vili kerskuu ja osoittelee itseään liiallisen itsevarmasti. -Ni tulisko pieneen mieleenkään pettäminen?

Rusetti tirskahtaa ja Camilla katsoo Viliä ärsyyntyneenä. Minä huokaisen helpotuksesta ja annan Vilille poskipusun. Jos jotain hyviä puolia itsevarmuudesta on, niin tämä on niistä yksi. Ei usko kateellisten ämmien panetteluja. Ja vaikka Vilin puheet olivatkin äsken lähes ällöttävän itserakkaita, niin oikeassahan hän on. Tytön pitäisi olla todellinen tauno, että pettäisi häntä.

-No, ei, ei tulisi, Camilla myöntää. -Mutta Katillepa tuli, se on faktaa.

Huoh. Myöntäisi jo tappionsa, ajattelen ja pyörittelen silmiäni. Kukaan ei uskoa sinua, viestin hänelle silmilläni.

-Ja kaikista nolointahan tässä on, että kenen kanssa, Camilla kikattaa, mutta vakavoituu jälleen. -Tää on, Vili, iso kolaus sun itsetunnolle, mutta me tuetaan sua kyllä.

Hohhoijaa. Kenenköhän kanssa minulla on salasuhde? Matti Nykäsen vai Mikki Hiiren? No, Mikki Hiiri on tietenkin aika lähellä totuutta, tapailenhan minä häntä useinkin unissani, mutta tuskin Camilla siitä tietää.

-Onks Camilla aina ollut näin hyvä keksimään tarinoita, kysyn huvittuneena Vililtä.

Vili nyökkää ja katsoo Camillaa lämpimästi.

Minua vähän harmittaa, ettei Vili ole lainkaan vihainen Camillalle tällaisesta valheiden verkon kutomisesta. Ehkä hän on niin tottunut niihin, kuka tietää. Minun puolestani Camilla olisi jo tuomittu valapatoksi ja poltettu roviolla.

-Tarinoita tai ei, Katin salarakas on, Camilla pitää pienen tauon luodakseen jännitystä, kunnes julkistaa nimen. -Rölli!
-No? Vili kysyy Camillalta vakavana.

Huomaan toisen karkkitytön katselevan meitä salaa pilkkoessaan porkkanoita. Minut valtaa ikävä tunne tästä.

-Ellei Kati sitten itse kerro? Camilla katsoo minua pistävästi.

Suuni aukeaa ja painuu sitten takaisin kiinni. No niin, arvasinhan minä. Jotenkin he yrittävät tulla meidän väliimme. En tiedä vielä miten, mutta sen tiedän, että he yrittävät savustaa minut ulos. He yrittävät pilata suhteemme keinolla millä hyvänsä. Eikä minun auta muu kuin luottaa Viliin. Luottaa siihen, että Vili uskoo enemmän meihin kuin heihin.

-Häh? Vili kysyy katsoen ensin Camillaa ja sitten minua. -Mä tipuin jo.

-Niin mäkin, sanon Vilille ja yritän näyttää mahdollisimman rauhalliselta.

Minua he eivät saa suistettua raiteiltani. Olen tottunut Saijaan, ja Camilla vaikuttaa hyvinkin samanlaiselta ihmiseltä. Ehkä astetta pahemmalta, mutta kuitenkin.

-Eikö sulla ole mitään tunnustettavaa? Rusetti kysyy porkkanoidensa ääreltä.

Vai että tunnustettavaa? Kuten mitä? Että olen umpirakastunut lapsuuden ystäväänne ja aion tehdä hänestä maailman onnellisimman miehen? Että aion mennä hänen kanssaan naimisiin ja tehdä hänen kanssaan maailman söpöimpiä lapsia? Että aion viedä hänet teidän myrkyllisen ilmapiirinne vaikutuksen alaisuudesta heti kun vain pystyn siihen?

-Ei taida olla, sanon hymyillen viattomasti.

-Mitä tää nyt on? Vili kysyy katsoen Rusettia silmiin.

Rusetti kohauttaa olkiaan nolona ja ottaa kurkun käsittelyynsä.

-Jos sä et, Kati, kerro, niin mä kerron, Camilla sanoo ankarasti.

No kerropas. Anna tulla, tyttö hyvä, ajattelen välinpitämättömästi. Mitähän valheita he ovat keksineet?

-Toi lutka pettää sua, Camilla sanoo Vilille.

Auts. Vaikka tiedänkin syytöksen epätodeksi, se loukkaa silti. Ensinnäkin en ole lutkaa nähnytkään ja toiseksi en ikinä pettäisi Viliä. En ikinä. Varaudun vakuuttamaan Vilin asiasta ja käännyn katsomaan häntä. Hän näyttää kuitenkin oudon rennolta siihen nähden, että on juuri kuullut moisen uutisen.

-Tiedätteks mun on hyvin vaikea kuvitella sitä.

Katsomme kaikki häntä enemmän tai vähemmän ihmeissämme.

-En nyt haluu lesoilla tai mitään, mut… Jos nyt kelaisitte, et oisitte tällasen jumaluuden muijia, Vili kerskuu ja osoittelee itseään liiallisen itsevarmasti. -Ni tulisko pieneen mieleenkään pettäminen?

Rusetti tirskahtaa ja Camilla katsoo Viliä ärsyyntyneenä. Minä huokaisen helpotuksesta ja annan Vilille poskipusun. Jos jotain hyviä puolia itsevarmuudesta on, niin tämä on niistä yksi. Ei usko kateellisten ämmien panetteluja. Ja vaikka Vilin puheet olivatkin äsken lähes ällöttävän itserakkaita, niin oikeassahan hän on. Tytön pitäisi olla todellinen tauno, että pettäisi häntä.

-No, ei, ei tulisi, Camilla myöntää. -Mutta Katillepa tuli, se on faktaa.

Huoh. Myöntäisi jo tappionsa, ajattelen ja pyörittelen silmiäni. Kukaan ei uskoa sinua, viestin hänelle silmilläni.

-Ja kaikista nolointahan tässä on, että kenen kanssa, Camilla kikattaa, mutta vakavoituu jälleen. -Tää on, Vili, iso kolaus sun itsetunnolle, mutta me tuetaan sua kyllä.

Hohhoijaa. Kenenköhän kanssa minulla on salasuhde? Matti Nykäsen vai Mikki Hiiren? No, Mikki Hiiri on tietenkin aika lähellä totuutta, tapailenhan minä häntä useinkin unissani, mutta tuskin Camilla siitä tietää.

-Onks Camilla aina ollut näin hyvä keksimään tarinoita, kysyn huvittuneena Vililtä.

Vili nyökkää ja katsoo Camillaa lämpimästi.

Minua vähän harmittaa, ettei Vili ole lainkaan vihainen Camillalle tällaisesta valheiden verkon kutomisesta. Ehkä hän on niin tottunut niihin, kuka tietää. Minun puolestani Camilla olisi jo tuomittu valapatoksi ja poltettu roviolla.

-Tarinoita tai ei, Katin salarakas on, Camilla pitää pienen tauon luodakseen jännitystä, kunnes julkistaa nimen. -Rölli!
21.05.2017 11:13
(33/92)
Whataaaa?
Hämmennyin :D
Whataaaa?
Hämmennyin :D
21.05.2017 20:26
(34/92)
oon pudonnu kärryiltä, kuka tää rölli on?
tai sit vaan oon skipannu yhen kaks lukuu vahingos
oon pudonnu kärryiltä, kuka tää rölli on?
tai sit vaan oon skipannu yhen kaks lukuu vahingos
23.05.2017 17:08
(35/92)
Mä aattelin että karkkitytöt puhu siitä kuvakkeen tyypistä (en muista nimee) mut taitaa Kati olla nukahtanu kesken ohjelmien 😂
Mä aattelin että karkkitytöt puhu siitä kuvakkeen tyypistä (en muista nimee) mut taitaa Kati olla nukahtanu kesken ohjelmien 😂
23.05.2017 19:47
(36/92)
Jos olette pudonneet kärryiltä, niin käykää toki lukemassa aiempia lukuja uudemman kerran. Mutta eiköhän vastauksia kysymyksiin tule myös seuraavassa luvussa. :)
Jos olette pudonneet kärryiltä, niin käykää toki lukemassa aiempia lukuja uudemman kerran. Mutta eiköhän vastauksia kysymyksiin tule myös seuraavassa luvussa. :)
23.05.2017 20:01
(37/92)
LUKU 36

-Rölli? tirskahdan. -Ai se, jolla on metsässä tölli?

Vili naurahtaa, pudistelee päätänsä ja juo oluensa loppuun.

-Älä nyt esitä tyhmää, Camilla kiivastuu ja katsoo minua silmät leiskuen.

Kukahan se tässä tyhmä on, ajattelen. Vili napsauttaa sormiaan, ja samassa hänen eteensä ilmestyy uusi kaljatölkki Rusetin toimesta. Joku muukin täällä on siis vaimomatskua, ajattelen kateellisena katsoessani söpöä karkkityttöä. Minä haluan olla se, joka tuo Vilille oluita.

Hetkinen… Sanoinko minä juuri tuon? Ei herranjumala miltä kuulostan. Tulevalta alkoholistin vaimolta, oletettavasti.

Samassa muistan kuulleeni Rölli-nimen Vuorisen bileissä. Häntäkö Camilla nyt tarkoittaa? Melkein yhtä älytön juttu kuin, että vehtaisin metsänpeikkojen kanssa.

-Ai se, joka sai sen kohtauksen viime lauantaina? kysyn kummissani ja Camilla nyökkää. -Enhän edes koskaan nähnyt häntä, tuhahdan.

Camilla nousee ylös hypähtäen ja ojentaa sormen minua kohti.

-VALEHTELIJA! hän julistaa kuin tuomiopäivän pyöveli ja minä hätkähdän hieman.

Camilla on jopa hieman pelottavan näköinen silmät raivosta leiskuen. Ihan kuin hän itse todella uskoisi syytöksensä. Mutta mistä ihmeestä hän on voinut saada päähänsä jotain tuollaista? Siitäkö, että minä olin pyytänyt Vuorista avaamaan kylppärin oven, jonka takana tämä Rölli oli ollut? Se on ainoa yhteyteni koko tyyppiin. En edes ollut mennyt auttamaan tyyppiä. En ollut nähnyt häntä vilaukseltakaan ja totta puhuakseni en edes välitä nähdä. Nimi kun ei ole kovinkaan imarteleva.

Camilla näyttää siltä kuin voisi käydä kimppuuni hetkenä minä hyvänsä, joten nojaudun lähemmäksi Viliä.

-Sä siis väität, ettette eilen tavanneet? Camilla kysyy ruskeat silmät minuun porautuen.

Nyökkään ja haukottelen. Tuolla tytöllä todella riittää mielikuvitusta.

-En ole koskaan tavannut kyseistä ihmistä, sanon vielä varmuuden vakuudeksi.

-Sä siis väität, ettette eilen halailleet kävelykadulla? Camilla jankuttaa.

-Johan sanoin. En ole koskaan…

Samassa tajuntaani iskee välähdyksiä eilisestä…

Minä... minä olenkin itse valapatto, tajuan.

Camilla ja Rusetti huomaavat ilmeeni saman tien. Ja mikä pahinta… Vili huomaa myös.

-Siis syyllinen, Camilla tulkitsee, ja näen hänen olevan valmis viskaamaan minut rovioon.
LUKU 36

-Rölli? tirskahdan. -Ai se, jolla on metsässä tölli?

Vili naurahtaa, pudistelee päätänsä ja juo oluensa loppuun.

-Älä nyt esitä tyhmää, Camilla kiivastuu ja katsoo minua silmät leiskuen.

Kukahan se tässä tyhmä on, ajattelen. Vili napsauttaa sormiaan, ja samassa hänen eteensä ilmestyy uusi kaljatölkki Rusetin toimesta. Joku muukin täällä on siis vaimomatskua, ajattelen kateellisena katsoessani söpöä karkkityttöä. Minä haluan olla se, joka tuo Vilille oluita.

Hetkinen… Sanoinko minä juuri tuon? Ei herranjumala miltä kuulostan. Tulevalta alkoholistin vaimolta, oletettavasti.

Samassa muistan kuulleeni Rölli-nimen Vuorisen bileissä. Häntäkö Camilla nyt tarkoittaa? Melkein yhtä älytön juttu kuin, että vehtaisin metsänpeikkojen kanssa.

-Ai se, joka sai sen kohtauksen viime lauantaina? kysyn kummissani ja Camilla nyökkää. -Enhän edes koskaan nähnyt häntä, tuhahdan.

Camilla nousee ylös hypähtäen ja ojentaa sormen minua kohti.

-VALEHTELIJA! hän julistaa kuin tuomiopäivän pyöveli ja minä hätkähdän hieman.

Camilla on jopa hieman pelottavan näköinen silmät raivosta leiskuen. Ihan kuin hän itse todella uskoisi syytöksensä. Mutta mistä ihmeestä hän on voinut saada päähänsä jotain tuollaista? Siitäkö, että minä olin pyytänyt Vuorista avaamaan kylppärin oven, jonka takana tämä Rölli oli ollut? Se on ainoa yhteyteni koko tyyppiin. En edes ollut mennyt auttamaan tyyppiä. En ollut nähnyt häntä vilaukseltakaan ja totta puhuakseni en edes välitä nähdä. Nimi kun ei ole kovinkaan imarteleva.

Camilla näyttää siltä kuin voisi käydä kimppuuni hetkenä minä hyvänsä, joten nojaudun lähemmäksi Viliä.

-Sä siis väität, ettette eilen tavanneet? Camilla kysyy ruskeat silmät minuun porautuen.

Nyökkään ja haukottelen. Tuolla tytöllä todella riittää mielikuvitusta.

-En ole koskaan tavannut kyseistä ihmistä, sanon vielä varmuuden vakuudeksi.

-Sä siis väität, ettette eilen halailleet kävelykadulla? Camilla jankuttaa.

-Johan sanoin. En ole koskaan…

Samassa tajuntaani iskee välähdyksiä eilisestä…

Minä... minä olenkin itse valapatto, tajuan.

Camilla ja Rusetti huomaavat ilmeeni saman tien. Ja mikä pahinta… Vili huomaa myös.

-Siis syyllinen, Camilla tulkitsee, ja näen hänen olevan valmis viskaamaan minut rovioon.
23.05.2017 23:29
(38/92)
Apua, eli siis rölli on se katin serkku vai ymmärsinkö nyt oikein :o kauheeta, kai se nyt saa puhuttua asian selväks eikä vili tee mitään äkkipikasta D:
Apua, eli siis rölli on se katin serkku vai ymmärsinkö nyt oikein :o kauheeta, kai se nyt saa puhuttua asian selväks eikä vili tee mitään äkkipikasta D:
25.05.2017 15:22
(39/92)
-Mitähän vittua? Vili kysyy katsoen minuun pettyneenä.

Katson kauhuissani häntä, enkä osaa vastata mitään. Yritän saada ajatuksiani kokoon ja ne sekunnit, joina teen niin, tuntuvat elämäni pisimmiltä. En ymmärrä yhtään mitään, mutta jotain kuitenkin. Ymmärrän enemmän kuin Vili ja nuo kaksi paholaista. Olen toki syytön, mutta miten kertoa se heille. Änkytän hetken ennen kuin saan sanottua mitään. Tunnen paheksuvat katseet itsessäni, vaikka suljen silmäni.

-Rölli on… Rölli taitaa olla mun serkku, kakistan ulos.

Kaikkien ilmeet ovat yllättyneitä. Olen itsekin aika äimänä. Mutta toisaalta minusta tuntuu, että palaset loksahtivat juuri paikoilleen. Rölli oli saanut kohtauksen samaan aikaan kun Petri oli joutunut sairaalaan yliannostuksen takia. Minä lohdutin eilen Petriä, ja luultavasti Camilla on nähnyt meidät. Hän vain tuntee pojan eri nimellä. Lisäksi serkkuni kutsui itseään eilen ”huumehörhöksi” ja täytyihän hänellä silloin olla huumehörhölle sopiva nimi. Petri kuulostaa ennemminkin kiltiltä koulupojalta, kun taas Rölli kuvaa hänen uutta olemustaan paremmin kuin hyvin, ajattelen, kun muistelen sotkuista hiuspehkoa.

-Siis tää muijahan on ihan seko. Joko se on sun serkku tai ei ole? Camilla tuhahtaa.

-No… Petri on mun serkku, yritän selventää. -En tiennyt, että sitä kutsutaan Rölliksi. Mutta jos näit eilen mut jonkun kanssa halaamassa, niin se oli Petri.

-Eli oot sukurutsari? Camilla lyö kädet poskilleen.

-No en! kiljaisen. -Me vain halattiin!

Camilla katsoo minua hetken miettiväisesti ja sitten nyökkää.

-Asia selvä, Camilla hymyilee ja ojentaa lasinsa minua ja Viliä kohti. -Cin cin!

-Kippis, Vili sanoo ja kohottaa tölkkinsä Camin lasia vasten.

Minä teen samoin, vaikka olen pihalla kuin lumiukko. Hetki sitten olin vielä alhainen petturihuora, ja nyt kippistelemme niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? No, eihän periaatteessa olekaan, mutta… Camin kuuluisi kaikkien käytösoppaiden mukaisesti myöntää erehtyneensä ja pyytää minulta anteeksi. Vaan sitä taitaa olla turha odottaa häneltä.

-Rusetti-darling, tuo Katillekin lasi. Niin rahvasta juoda tölkistä, Camilla irvistelee tölkilleni, kun Rusetti asettelee porkkana- ja kurkkukulhoja pöydälle dipin viereen.

-Rahvaille, Vili nostaa tölkkiään ja ottaa huikan.

Camilla naurahtaa Vilille ja selostaa, että kyllä kundit saavat juoda tölkistä ja pullosta, mutta naiset ovat asia erikseen.

-Naiset juovat aina kauniisti, Rusetti myötäilee tuodessaan lasin pöytään. -Ja mitä enemmän huulipunaa lasin reunaan jää, sen parempi, hän tirskuu.

Kaadan siiderini lasiin hymähtäen. Hetken karkkitytöt puhuvat huulipunista, kunnes Camilla täräyttää ilmoille älynväläyksensä.

-Meillähän on aika samanlainen tilanne Katin kanssa!

Anteeksi mitä? Enpä usko, minä nimittäin osaan käyttäytyä sekä pyytää anteeksi, jos olen mokannut jotakin, ajattelen mielessäni.

-Tietysti mun tilanne on pahempi, Camilla jatkaa. -Kato, kun mun veli on hampuusi. On tosi rankkaa, kun on itse kaunis ja mallikelpoinen, ja Valtteri on sellainen häpeäpilkku.

Puhuupa Camilla kauniisti veljestään. Vaikka toki olen itsekin ihmetellyt heidän sisaruuttaan. He ovat niin erilaisia. Siis ulkonäöllisesti. Luonteissa on kyllä paljonkin samaa, sen olen oppinut.

-Mmm, mulla ei ole sisaruksia, sanon hieman kummissani.

-Oot jopa yhtä blondi kuin mä! Camilla nauraa. -Mä tarkotan Rölliä, sun serkkua. On varmaan kauheaa, kun on niin ruma sukulainen.

Katson Camillaa hoomoilasena. Ruma? Eihän Petri ruma ole. Vain ongelmiin joutunut nuorukainen, joka ei tällä hetkellä välitä hoitaa ulkonäköään.

-Kumman kaa olisit mieluummin, Röllin vai Vuorisen? Rusetti kysyy ja päästää ilmoille heleän kikatuksen.

-Joo vittu moi, Vili huokaa, näyttää minulle tupakka-askiaan ja lähtee ulos.

Voin kuvitella, että Vili on alkoholistin lisäksi myös ketjupolttaja kämppiksiensä ansiosta. Eihän täällä kestäisi Erkkikään, ei selvin päin eikä puhtain keuhkoin, naurahdan itsekseni.

-Röllin, Camilla sanoo katsoen tyytyväisenä minun kauhunsekaista ilmettäni.

En edelleenkään halua ajatella serkkuani niihin puuhiin, ajattelen ja puistelen päätäni. Tällä menolla minäkin mustuttaisin kauniin vaaleanpunaiset keuhkoni ja joisin maksani piloille.
-Mitähän vittua? Vili kysyy katsoen minuun pettyneenä.

Katson kauhuissani häntä, enkä osaa vastata mitään. Yritän saada ajatuksiani kokoon ja ne sekunnit, joina teen niin, tuntuvat elämäni pisimmiltä. En ymmärrä yhtään mitään, mutta jotain kuitenkin. Ymmärrän enemmän kuin Vili ja nuo kaksi paholaista. Olen toki syytön, mutta miten kertoa se heille. Änkytän hetken ennen kuin saan sanottua mitään. Tunnen paheksuvat katseet itsessäni, vaikka suljen silmäni.

-Rölli on… Rölli taitaa olla mun serkku, kakistan ulos.

Kaikkien ilmeet ovat yllättyneitä. Olen itsekin aika äimänä. Mutta toisaalta minusta tuntuu, että palaset loksahtivat juuri paikoilleen. Rölli oli saanut kohtauksen samaan aikaan kun Petri oli joutunut sairaalaan yliannostuksen takia. Minä lohdutin eilen Petriä, ja luultavasti Camilla on nähnyt meidät. Hän vain tuntee pojan eri nimellä. Lisäksi serkkuni kutsui itseään eilen ”huumehörhöksi” ja täytyihän hänellä silloin olla huumehörhölle sopiva nimi. Petri kuulostaa ennemminkin kiltiltä koulupojalta, kun taas Rölli kuvaa hänen uutta olemustaan paremmin kuin hyvin, ajattelen, kun muistelen sotkuista hiuspehkoa.

-Siis tää muijahan on ihan seko. Joko se on sun serkku tai ei ole? Camilla tuhahtaa.

-No… Petri on mun serkku, yritän selventää. -En tiennyt, että sitä kutsutaan Rölliksi. Mutta jos näit eilen mut jonkun kanssa halaamassa, niin se oli Petri.

-Eli oot sukurutsari? Camilla lyö kädet poskilleen.

-No en! kiljaisen. -Me vain halattiin!

Camilla katsoo minua hetken miettiväisesti ja sitten nyökkää.

-Asia selvä, Camilla hymyilee ja ojentaa lasinsa minua ja Viliä kohti. -Cin cin!

-Kippis, Vili sanoo ja kohottaa tölkkinsä Camin lasia vasten.

Minä teen samoin, vaikka olen pihalla kuin lumiukko. Hetki sitten olin vielä alhainen petturihuora, ja nyt kippistelemme niin kuin mitään ei olisi tapahtunut? No, eihän periaatteessa olekaan, mutta… Camin kuuluisi kaikkien käytösoppaiden mukaisesti myöntää erehtyneensä ja pyytää minulta anteeksi. Vaan sitä taitaa olla turha odottaa häneltä.

-Rusetti-darling, tuo Katillekin lasi. Niin rahvasta juoda tölkistä, Camilla irvistelee tölkilleni, kun Rusetti asettelee porkkana- ja kurkkukulhoja pöydälle dipin viereen.

-Rahvaille, Vili nostaa tölkkiään ja ottaa huikan.

Camilla naurahtaa Vilille ja selostaa, että kyllä kundit saavat juoda tölkistä ja pullosta, mutta naiset ovat asia erikseen.

-Naiset juovat aina kauniisti, Rusetti myötäilee tuodessaan lasin pöytään. -Ja mitä enemmän huulipunaa lasin reunaan jää, sen parempi, hän tirskuu.

Kaadan siiderini lasiin hymähtäen. Hetken karkkitytöt puhuvat huulipunista, kunnes Camilla täräyttää ilmoille älynväläyksensä.

-Meillähän on aika samanlainen tilanne Katin kanssa!

Anteeksi mitä? Enpä usko, minä nimittäin osaan käyttäytyä sekä pyytää anteeksi, jos olen mokannut jotakin, ajattelen mielessäni.

-Tietysti mun tilanne on pahempi, Camilla jatkaa. -Kato, kun mun veli on hampuusi. On tosi rankkaa, kun on itse kaunis ja mallikelpoinen, ja Valtteri on sellainen häpeäpilkku.

Puhuupa Camilla kauniisti veljestään. Vaikka toki olen itsekin ihmetellyt heidän sisaruuttaan. He ovat niin erilaisia. Siis ulkonäöllisesti. Luonteissa on kyllä paljonkin samaa, sen olen oppinut.

-Mmm, mulla ei ole sisaruksia, sanon hieman kummissani.

-Oot jopa yhtä blondi kuin mä! Camilla nauraa. -Mä tarkotan Rölliä, sun serkkua. On varmaan kauheaa, kun on niin ruma sukulainen.

Katson Camillaa hoomoilasena. Ruma? Eihän Petri ruma ole. Vain ongelmiin joutunut nuorukainen, joka ei tällä hetkellä välitä hoitaa ulkonäköään.

-Kumman kaa olisit mieluummin, Röllin vai Vuorisen? Rusetti kysyy ja päästää ilmoille heleän kikatuksen.

-Joo vittu moi, Vili huokaa, näyttää minulle tupakka-askiaan ja lähtee ulos.

Voin kuvitella, että Vili on alkoholistin lisäksi myös ketjupolttaja kämppiksiensä ansiosta. Eihän täällä kestäisi Erkkikään, ei selvin päin eikä puhtain keuhkoin, naurahdan itsekseni.

-Röllin, Camilla sanoo katsoen tyytyväisenä minun kauhunsekaista ilmettäni.

En edelleenkään halua ajatella serkkuani niihin puuhiin, ajattelen ja puistelen päätäni. Tällä menolla minäkin mustuttaisin kauniin vaaleanpunaiset keuhkoni ja joisin maksani piloille.
27.05.2017 21:28
(40/92)
hyvis_pahis:Kiva luku taas, vaikken noista karkkityypeistä piittakkaan... :D

Kiitos. :D Haha.



Kertokaa toki lisää ajatuksianne, niitä on aina yhtä hauska lukea. :)

Kuka on lempihahmonne, kuka inhokkinne ja miksi? Onko hahmoja liikaa (onko vaikea pysyä tarinan perässä)?

Keiden suhteelle pidätte eniten peukkuja pystyssä: Katille ja Vilille, Marsulle ja Jesselle vaiko Mikelle ja Ainolle?
hyvis_pahis:Kiva luku taas, vaikken noista karkkityypeistä piittakkaan... :D

Kiitos. :D Haha.



Kertokaa toki lisää ajatuksianne, niitä on aina yhtä hauska lukea. :)

Kuka on lempihahmonne, kuka inhokkinne ja miksi? Onko hahmoja liikaa (onko vaikea pysyä tarinan perässä)?

Keiden suhteelle pidätte eniten peukkuja pystyssä: Katille ja Vilille, Marsulle ja Jesselle vaiko Mikelle ja Ainolle?
27.05.2017 21:33
(41/92)
Loppuilta oli sujunut rauhallisissa merkeissä. Karkkitytöt olivat luultavasti hyväksyneet minut Vilin tyttöystäväksi. Ainakin hetkeksi. Eikä Viliä ollut näyttänyt haittaavan, että minulla on ”ruma” serkku. Olimme katsoneet lisää frendejä ja Rusetin siskot, Alisa ja Leila, olivat liittyneet joukkoomme. He eivät onnekseni kuuluneet karkkityttöjen ryhmään. He olivat aika tavallisia tyttöjä, huumorintajuisia ja fiksuja. Olin nähnyt heidät aiemmin Vuorisen bileissä, mutta emme olleet esittäytyneet siellä. Alisaan ja Leilaan tutustuminen oli ollut paljon helpompaa kuin niihin hattarapäihin, olin pohtinut.

Olin kaikesta huolimatta pitänyt lupaukseni ja juonut illan aikana kaksi siideriä, enkä yhtään enempää, vaikka karkkitytöt olivat lisää tarjonneetkin.

-Kati kaks siiderii, Vili oli virnuillut ja pussannut poskelleni, kun olin kieltäytynyt kolmannesta.

Ja kuten kunnon tytön kuuluu, olin myös tullut ajoissa kotiin. Puoli yhdeltätoista olin ilmoittanut Vilille lähteväni kotiin.

-Tuun saattaa, Vili oli tokaissut saman tien.

Herrasmies mikä herrasmies, olin hymyillyt tyytyväisenä. Vaikka Vilistä ei ulkoapäin uskoisi, niin kyllä hänessä oli aina loppujen lopuksi ripaus ritarillisuutta. Sellaista, joka saa neidon kuin neidon jalat veteliksi.

Olimme kävelleet ja juosseet käsi kädessä tähtitaivaan alla. Nauraneet ilman syytä ja pussailleet vähintään jokaisen katulampun kohdalla. Meitä vastaan oli tullut pari koiranpissittäjää, jotka olivat luultavasti sokaistuneet meidän loisteestamme. Loistimme kirkkaammin kuin yksikään tähti taivaalla. Säteilimme rakkautta, iloa, onnea ja nuoruutta.

-Sun pitäisi tosiaan alkaa käsikirjoittaa Kauniita ja Rohkeita tai jotain muuta saippuaoopperaa, Marsu naurahtaa minulle, kun kerron hänelle puhelimessa eilisestä kotimatkasta.

-Ha-ha, sanon ja pyörittelen silmiäni. -Jos olisit nähnyt meidät, tietäisit mistä puhun, sanon vakavissani.

-Voi olla, Marsu sanoo. -Vaikka viimeksi, kun näin teidät yhdessä, tuli kyllä mieleen ennemminkin pornofilmi.

-Marsu! puuskahdan. -Totta kai vastarakastuneilla riittää intohimoa, mutta enemmän me ollaan kyllä suloisia satuhahmoja kuin pornotähtiä, totean hieman loukkaantuneena.

-Okei, ootte liikkiksiä, Marsu myöntyy.

-Te sitä vastoin ootte Jessen kanssa kuin huonosta komediasta, laitan takaisin samalla mitalla.

-Otan ton kohteliaisuutena, Marsu hymähtää. -Mut hei arvaa mitä?

-No? sanon kiinnostuneena.

-Arto oli meillä yökylässä.

Kuka hemmetin Arto, ihmettelen, kunnes muistan Juuditin uusimman kundikaverin nimen.

-Oho! Eli teidän äitikin näki sen? kysyn.

-Joo. Vakavalta vaikuttaa, Marsu toteaa. -Mut on se kyllä vähän kumma hiippari. Jotenkin liian ujo mun makuun.

-Hei! huudahdan ja olen valmis puolustamaan kaikkia ujoja henkeen ja vereen.

-Siis miesmakuun, Marsu nauraa. -En ihan ymmärrä, mitä Juudit siinä näkee.

-No… On varmaan fiksu, älykkö, herkkä ja kiltti, yritän puolustella.

Totta puhuen olen itsekin kyllä hyvin onnellinen, että oma urokseni on kaikkea muuta kuin kukkakeppi.

-Voi olla. Ja pääasiahan on, että Juudit on onnellinen, Marsu sanoo. -Mutta jotenkin musta tuntuu, että tää on vain joku vaihe.

-Mmm, voihan se olla, myönnyn.

Ei Juudit tosiaan ollut kauaa katsellut yhtäkään jäpikkää. Vaan miksei Arto voisi olla poikkeus? Miksei Arto voisi olla se oikea?

-Kauan veikkaat, että menee ennen kuin eroavat? Marsu haastaa.

Torun Marsua hetken. Kuka lyö vetoa siskonsa parisuhteesta? No, mikä minä olen ketään tuomitsemaan näin ainoana lapsena. Eihän sitä tiedä, vaikka itse olisin herkeämättä sisarusteni kurkuissa kiinni, jos heitä vain olisi. Toisinaan kaipaan sisaruksia elämääni, mutta onneksi ystävät voivat olla yhtä läheisiä.

-Kuukausi… tai loppuelämä, sanon hetken emmittyäni.

-Max. kaks viikkoa, Marsu toteaa kuivasti. -Ei Juudit sen kauempaa jaksa tollasta untuvikkoa pitää siipiensä suojassa.

Tuhahdan kuuluvasti. Ei kaikki löydä elämänsä miestä naapurista. Ei kaikkien kohdalle satu hullut raiskarit lumisilla kaduilla. Joidenkin on otettava kukkakeppi, johon kasvaa kiinni.

-Untuvikko sulla on housuissas, sanon ja pyörittelen taas silmiäni.

-No, itse asiassa ei ole. Vedin just poslariks, Marsu nauraa vetäen minut jälleen kerran sanattomaksi.
Loppuilta oli sujunut rauhallisissa merkeissä. Karkkitytöt olivat luultavasti hyväksyneet minut Vilin tyttöystäväksi. Ainakin hetkeksi. Eikä Viliä ollut näyttänyt haittaavan, että minulla on ”ruma” serkku. Olimme katsoneet lisää frendejä ja Rusetin siskot, Alisa ja Leila, olivat liittyneet joukkoomme. He eivät onnekseni kuuluneet karkkityttöjen ryhmään. He olivat aika tavallisia tyttöjä, huumorintajuisia ja fiksuja. Olin nähnyt heidät aiemmin Vuorisen bileissä, mutta emme olleet esittäytyneet siellä. Alisaan ja Leilaan tutustuminen oli ollut paljon helpompaa kuin niihin hattarapäihin, olin pohtinut.

Olin kaikesta huolimatta pitänyt lupaukseni ja juonut illan aikana kaksi siideriä, enkä yhtään enempää, vaikka karkkitytöt olivat lisää tarjonneetkin.

-Kati kaks siiderii, Vili oli virnuillut ja pussannut poskelleni, kun olin kieltäytynyt kolmannesta.

Ja kuten kunnon tytön kuuluu, olin myös tullut ajoissa kotiin. Puoli yhdeltätoista olin ilmoittanut Vilille lähteväni kotiin.

-Tuun saattaa, Vili oli tokaissut saman tien.

Herrasmies mikä herrasmies, olin hymyillyt tyytyväisenä. Vaikka Vilistä ei ulkoapäin uskoisi, niin kyllä hänessä oli aina loppujen lopuksi ripaus ritarillisuutta. Sellaista, joka saa neidon kuin neidon jalat veteliksi.

Olimme kävelleet ja juosseet käsi kädessä tähtitaivaan alla. Nauraneet ilman syytä ja pussailleet vähintään jokaisen katulampun kohdalla. Meitä vastaan oli tullut pari koiranpissittäjää, jotka olivat luultavasti sokaistuneet meidän loisteestamme. Loistimme kirkkaammin kuin yksikään tähti taivaalla. Säteilimme rakkautta, iloa, onnea ja nuoruutta.

-Sun pitäisi tosiaan alkaa käsikirjoittaa Kauniita ja Rohkeita tai jotain muuta saippuaoopperaa, Marsu naurahtaa minulle, kun kerron hänelle puhelimessa eilisestä kotimatkasta.

-Ha-ha, sanon ja pyörittelen silmiäni. -Jos olisit nähnyt meidät, tietäisit mistä puhun, sanon vakavissani.

-Voi olla, Marsu sanoo. -Vaikka viimeksi, kun näin teidät yhdessä, tuli kyllä mieleen ennemminkin pornofilmi.

-Marsu! puuskahdan. -Totta kai vastarakastuneilla riittää intohimoa, mutta enemmän me ollaan kyllä suloisia satuhahmoja kuin pornotähtiä, totean hieman loukkaantuneena.

-Okei, ootte liikkiksiä, Marsu myöntyy.

-Te sitä vastoin ootte Jessen kanssa kuin huonosta komediasta, laitan takaisin samalla mitalla.

-Otan ton kohteliaisuutena, Marsu hymähtää. -Mut hei arvaa mitä?

-No? sanon kiinnostuneena.

-Arto oli meillä yökylässä.

Kuka hemmetin Arto, ihmettelen, kunnes muistan Juuditin uusimman kundikaverin nimen.

-Oho! Eli teidän äitikin näki sen? kysyn.

-Joo. Vakavalta vaikuttaa, Marsu toteaa. -Mut on se kyllä vähän kumma hiippari. Jotenkin liian ujo mun makuun.

-Hei! huudahdan ja olen valmis puolustamaan kaikkia ujoja henkeen ja vereen.

-Siis miesmakuun, Marsu nauraa. -En ihan ymmärrä, mitä Juudit siinä näkee.

-No… On varmaan fiksu, älykkö, herkkä ja kiltti, yritän puolustella.

Totta puhuen olen itsekin kyllä hyvin onnellinen, että oma urokseni on kaikkea muuta kuin kukkakeppi.

-Voi olla. Ja pääasiahan on, että Juudit on onnellinen, Marsu sanoo. -Mutta jotenkin musta tuntuu, että tää on vain joku vaihe.

-Mmm, voihan se olla, myönnyn.

Ei Juudit tosiaan ollut kauaa katsellut yhtäkään jäpikkää. Vaan miksei Arto voisi olla poikkeus? Miksei Arto voisi olla se oikea?

-Kauan veikkaat, että menee ennen kuin eroavat? Marsu haastaa.

Torun Marsua hetken. Kuka lyö vetoa siskonsa parisuhteesta? No, mikä minä olen ketään tuomitsemaan näin ainoana lapsena. Eihän sitä tiedä, vaikka itse olisin herkeämättä sisarusteni kurkuissa kiinni, jos heitä vain olisi. Toisinaan kaipaan sisaruksia elämääni, mutta onneksi ystävät voivat olla yhtä läheisiä.

-Kuukausi… tai loppuelämä, sanon hetken emmittyäni.

-Max. kaks viikkoa, Marsu toteaa kuivasti. -Ei Juudit sen kauempaa jaksa tollasta untuvikkoa pitää siipiensä suojassa.

Tuhahdan kuuluvasti. Ei kaikki löydä elämänsä miestä naapurista. Ei kaikkien kohdalle satu hullut raiskarit lumisilla kaduilla. Joidenkin on otettava kukkakeppi, johon kasvaa kiinni.

-Untuvikko sulla on housuissas, sanon ja pyörittelen taas silmiäni.

-No, itse asiassa ei ole. Vedin just poslariks, Marsu nauraa vetäen minut jälleen kerran sanattomaksi.
01.06.2017 13:29
(42/92)
Ihana!
Ihana!
02.06.2017 19:27
(43/92)
Tää on aivan mahtava! En kestä kun Marsu on niin mahtava tyyppi, oispa itelläki tommonen bff <3
Tää on aivan mahtava! En kestä kun Marsu on niin mahtava tyyppi, oispa itelläki tommonen bff <3
02.06.2017 19:55
(44/92)
WinterPerson:Tää on aivan mahtava! En kestä kun Marsu on niin mahtava tyyppi, oispa itelläki tommonen bff <3

Kiitos paljon! :) Marsu on otettu saamastaan palauttesta. ;)
WinterPerson:Tää on aivan mahtava! En kestä kun Marsu on niin mahtava tyyppi, oispa itelläki tommonen bff <3

Kiitos paljon! :) Marsu on otettu saamastaan palauttesta. ;)
02.06.2017 20:00
(45/92)
LUKU 37

-La fille de ma mère est ma sœur. Elle est appelée Juudit, Marsu sanoo minulle ranskan tunnilla.

Meillä on tehtävänä kertoa toisillemme perheistämme sukulaissanoja käyttämällä.

-La sœur de ma mère est ma tante. Elle est appelée Paula. Elle est juoruakka, sanon naurahtaen.

Marsu nauraa ja googlaa saman tien, mikä juoruakka on ranskaksi. Opeamme, Hellua, ei haittaa lainkaan puhelimet tunnilla. Hänestä on vain ihanaa, kun omatoimisesti etsimme sanoja ja tietoa. Nykyaika on nykyaikaa, eikä paluuta menneeseen ole. Hellu luottaa oppilaisiinsa 100%:sti. Hänellä ei käy mielessäkään, että joku selaisi puhelintaan muuten kuin opiskelutarkoituksissa. Ja tiedättekö, luultavasti näillä tunneilla ei selaakaan.

-Colporteur de ragots, Marsu sanoo huvittuneena. -Suoraan suomennettuna se on juorukaupustelija.

-Paula est colporteur de ragots, toistan nauraen.

Voi Paula-raukka, juorukauppiaan ura ei ole kovinkaan arvostettu. Paula puhuu ranskaa ja hän oli ollut kovin otettu, kun aloitin ranskan opiskelun. Hän oli heti ensimmäisen ranskantuntini jälkeen alkanut puhua minulle kieltä ja ihmetellyt, kun en ollut ymmärtänyt sanaakaan, muistelen. En ollut hänen mukaansa kielinaisia. No, siinä hän oli ollut luultavasti oikeassa, vaikka en hänen mielipiteistään juuri muuten piittaisikaan.

Olin eilen laittanut Petrille viestiä. Hieman huumorillisesti nuhdellut häntä siitä, ettei hän ollut kertonut minulle olevansa The Rölli. Olisin päässyt lauantai-iltana paljon helpommalla, jos olisin tiennyt asiasta. Petri oli laittanut vastaukseksi nauruhymiöitä ja kiittänyt vielä tuestani. Toivon koko sydämestäni hänen pystyvän löytämään elämälleen suunnan, jossa olisi enemmän Petriä ja vähemmän Rölliä.

-Mon voisin est mon amant, Marsu kertoo naapurirakkaastaan. -Il s´appelle Jesse.

-Mon petit ami est le plus beau du monde, kehuskelen jälleen kerran Vilillä.

Hänestä voisinkin puhua vaikka koko tunnin millä tahansa kielellä. Mutta loppujen lopuksi ranskahan on rakkauden kieli. Le langage de l´amour.

Ruokalassa kuulemme erilaista rakkauden puhetta.

-Mun täytyy varmaan alkaa nunnaks tai jotain. Musta tulee tätä menoa seksihullu, Saija vouhkaa Ainolle ruokajonossa kovaan ääneen.

Mitähän nyt taas, katsomme toisiamme Marsun kanssa. No, eiköhän asia pian meillekin selkene, kun Saijasta on kyse. Istuudumme pöytäämme, ja tottahan Saija tulee samaan pöytään, vaikka Aino ei tästä näytäkään ilahtuvan. Aino kuitenkin seuraa Saijaa ja moikkaa Marsua, mutta ei vilkaisekaan minua.

-Mites teidän viikonloppu sujui? Saija aloittaa tavanomaisesti.

-Hyvin, kiitos kysymästä, Marsu vastaa ja näen hänen kasvoillaan pienen ilkikurisuuden. -Perjantaina teimme seuraavaa.., hän jatkaa ja selostaa ummet lammet kaikenlaista hölmöä.

Senkin kettu, ajattelen katsoen ystävääni. Saija katsoo Marsua malttamattomana ja yrittää puhua Marsun päälle, jolloin Marsu vain koventaa äänenvoimakkuuttaan. Lopulta Saijalla kiehahtaa yli.

-MÄ HARRASTIN SEKSIÄ! hän huudahtaa ja saa Marsun sekä luultavasti koko koulun puhetulvan lakkaamaan.

Painan kasvot käsiini. Minua hävettää Saijan puolesta aika lailla. Mutta Saijaa ei näytä haittaavan lainkaan ylimääräiset katseet. Hän on vain tyytyväinen saamastaan huomiosta. Luultavasti hän olisi onnellinen, jos hänen seksipuuhansa olisivat olleet aamunavauksen aiheena.

Ainokin katselee vaivautuneena ympärilleen. Onkohan hän ja Mikke edenneet sille etapille, ehdin miettiä, ennen kuin Marsu avaa taas sanaisen arkkunsa.

-No, sepäs mukavaa, mutta mainitsinko jo, että minä kävin Lidlissä?

Purskahdan nauruun ja siihen yhtyy lisäkseni sekä Marsu että Aino. Saija katsoo Marsua hölmistyneenä, ja se naurattaa meitä vain enemmän ja enemmän.

-Kuulitteko yhtään mitä sanoin? Saija kysyy.

-Kyllä, mutta minuakin kiinnostaa kuulla, mitä Marsu on ostanut Lidlistä? Aino tirskuu.

-Evil bitches, Saija sanoo kädet puuskassa ymmärtäen viimein pienen kiusantekomme.
LUKU 37

-La fille de ma mère est ma sœur. Elle est appelée Juudit, Marsu sanoo minulle ranskan tunnilla.

Meillä on tehtävänä kertoa toisillemme perheistämme sukulaissanoja käyttämällä.

-La sœur de ma mère est ma tante. Elle est appelée Paula. Elle est juoruakka, sanon naurahtaen.

Marsu nauraa ja googlaa saman tien, mikä juoruakka on ranskaksi. Opeamme, Hellua, ei haittaa lainkaan puhelimet tunnilla. Hänestä on vain ihanaa, kun omatoimisesti etsimme sanoja ja tietoa. Nykyaika on nykyaikaa, eikä paluuta menneeseen ole. Hellu luottaa oppilaisiinsa 100%:sti. Hänellä ei käy mielessäkään, että joku selaisi puhelintaan muuten kuin opiskelutarkoituksissa. Ja tiedättekö, luultavasti näillä tunneilla ei selaakaan.

-Colporteur de ragots, Marsu sanoo huvittuneena. -Suoraan suomennettuna se on juorukaupustelija.

-Paula est colporteur de ragots, toistan nauraen.

Voi Paula-raukka, juorukauppiaan ura ei ole kovinkaan arvostettu. Paula puhuu ranskaa ja hän oli ollut kovin otettu, kun aloitin ranskan opiskelun. Hän oli heti ensimmäisen ranskantuntini jälkeen alkanut puhua minulle kieltä ja ihmetellyt, kun en ollut ymmärtänyt sanaakaan, muistelen. En ollut hänen mukaansa kielinaisia. No, siinä hän oli ollut luultavasti oikeassa, vaikka en hänen mielipiteistään juuri muuten piittaisikaan.

Olin eilen laittanut Petrille viestiä. Hieman huumorillisesti nuhdellut häntä siitä, ettei hän ollut kertonut minulle olevansa The Rölli. Olisin päässyt lauantai-iltana paljon helpommalla, jos olisin tiennyt asiasta. Petri oli laittanut vastaukseksi nauruhymiöitä ja kiittänyt vielä tuestani. Toivon koko sydämestäni hänen pystyvän löytämään elämälleen suunnan, jossa olisi enemmän Petriä ja vähemmän Rölliä.

-Mon voisin est mon amant, Marsu kertoo naapurirakkaastaan. -Il s´appelle Jesse.

-Mon petit ami est le plus beau du monde, kehuskelen jälleen kerran Vilillä.

Hänestä voisinkin puhua vaikka koko tunnin millä tahansa kielellä. Mutta loppujen lopuksi ranskahan on rakkauden kieli. Le langage de l´amour.

Ruokalassa kuulemme erilaista rakkauden puhetta.

-Mun täytyy varmaan alkaa nunnaks tai jotain. Musta tulee tätä menoa seksihullu, Saija vouhkaa Ainolle ruokajonossa kovaan ääneen.

Mitähän nyt taas, katsomme toisiamme Marsun kanssa. No, eiköhän asia pian meillekin selkene, kun Saijasta on kyse. Istuudumme pöytäämme, ja tottahan Saija tulee samaan pöytään, vaikka Aino ei tästä näytäkään ilahtuvan. Aino kuitenkin seuraa Saijaa ja moikkaa Marsua, mutta ei vilkaisekaan minua.

-Mites teidän viikonloppu sujui? Saija aloittaa tavanomaisesti.

-Hyvin, kiitos kysymästä, Marsu vastaa ja näen hänen kasvoillaan pienen ilkikurisuuden. -Perjantaina teimme seuraavaa.., hän jatkaa ja selostaa ummet lammet kaikenlaista hölmöä.

Senkin kettu, ajattelen katsoen ystävääni. Saija katsoo Marsua malttamattomana ja yrittää puhua Marsun päälle, jolloin Marsu vain koventaa äänenvoimakkuuttaan. Lopulta Saijalla kiehahtaa yli.

-MÄ HARRASTIN SEKSIÄ! hän huudahtaa ja saa Marsun sekä luultavasti koko koulun puhetulvan lakkaamaan.

Painan kasvot käsiini. Minua hävettää Saijan puolesta aika lailla. Mutta Saijaa ei näytä haittaavan lainkaan ylimääräiset katseet. Hän on vain tyytyväinen saamastaan huomiosta. Luultavasti hän olisi onnellinen, jos hänen seksipuuhansa olisivat olleet aamunavauksen aiheena.

Ainokin katselee vaivautuneena ympärilleen. Onkohan hän ja Mikke edenneet sille etapille, ehdin miettiä, ennen kuin Marsu avaa taas sanaisen arkkunsa.

-No, sepäs mukavaa, mutta mainitsinko jo, että minä kävin Lidlissä?

Purskahdan nauruun ja siihen yhtyy lisäkseni sekä Marsu että Aino. Saija katsoo Marsua hölmistyneenä, ja se naurattaa meitä vain enemmän ja enemmän.

-Kuulitteko yhtään mitä sanoin? Saija kysyy.

-Kyllä, mutta minuakin kiinnostaa kuulla, mitä Marsu on ostanut Lidlistä? Aino tirskuu.

-Evil bitches, Saija sanoo kädet puuskassa ymmärtäen viimein pienen kiusantekomme.
03.06.2017 22:45
(46/92)
Ihan ensimmäisenä sanottakoon, että rakastan tätä novellia. Tää on uskomattoman luonteva ja hienosti kirjoitettu.

Toisena asiana; puhutko/opiskeletko itse ranskaa? Nelisen vuotta ranskaa opiskelleena hämmennyin kun käytit minulle täysin tuntemattomia fraaseja, niin pohdiskelin vaan että onko tämä nyt sitä 'parempien ihmisten ranskaa' vai vain viattomia pikkuvirheitä?

Ja vielä kolmantena; jatka, jatka, jatka. Jos et jatka tätä novellia, niin jatka kirjoittamista, koska se on ilmeisesti asia missä olet hyvä. Muistaakseni olet kirjoittanut kirjan Retiisikatu 2 (?), ja olen sattumoisin lukenut sen. Ja. Se. On. Hyvä. Joten tee palvelus itsellesi ja lukeville ihmisille, jatka kirjoittamista. Kiitos.
Ihan ensimmäisenä sanottakoon, että rakastan tätä novellia. Tää on uskomattoman luonteva ja hienosti kirjoitettu.

Toisena asiana; puhutko/opiskeletko itse ranskaa? Nelisen vuotta ranskaa opiskelleena hämmennyin kun käytit minulle täysin tuntemattomia fraaseja, niin pohdiskelin vaan että onko tämä nyt sitä 'parempien ihmisten ranskaa' vai vain viattomia pikkuvirheitä?

Ja vielä kolmantena; jatka, jatka, jatka. Jos et jatka tätä novellia, niin jatka kirjoittamista, koska se on ilmeisesti asia missä olet hyvä. Muistaakseni olet kirjoittanut kirjan Retiisikatu 2 (?), ja olen sattumoisin lukenut sen. Ja. Se. On. Hyvä. Joten tee palvelus itsellesi ja lukeville ihmisille, jatka kirjoittamista. Kiitos.
04.06.2017 19:00
(47/92)
Siepparis:Ihan ensimmäisenä sanottakoon, että rakastan tätä novellia. Tää on uskomattoman luonteva ja hienosti kirjoitettu.

Toisena asiana; puhutko/opiskeletko itse ranskaa? Nelisen vuotta ranskaa opiskelleena hämmennyin kun käytit minulle täysin tuntemattomia fraaseja, niin pohdiskelin vaan että onko tämä nyt sitä 'parempien ihmisten ranskaa' vai vain viattomia pikkuvirheitä?

Ja vielä kolmantena; jatka, jatka, jatka. Jos et jatka tätä novellia, niin jatka kirjoittamista, koska se on ilmeisesti asia missä olet hyvä. Muistaakseni olet kirjoittanut kirjan Retiisikatu 2 (?), ja olen sattumoisin lukenut sen. Ja. Se. On. Hyvä. Joten tee palvelus itsellesi ja lukeville ihmisille, jatka kirjoittamista. Kiitos.

Kiitos ihanasta palautteesta. :)

Uups, kiinni jäin. Ranska ei tosiaan ole hallussa, opiskeluista on sen verran aikaa jo. Eli olen siis opiskellut, mutta en koskaan oppinut. :D Täytyy jatkossa olla huolellisempi yksityiskohdissa.

Kyllä, olen toinen Retiisikatu 2:n kirjoittajista, ja sydäntäni lämmittää kuulla, että olet lukenut sen ja vieläpä pitänytkin siitä! Jos haluat antaa lisää palautetta kirjasta, niin kuulisin mielelläni. :)

Lupaan jatkaa kirjoittamista, sillä se on ehdottomasti yksi lempipuuhistani tällä hetkellä. :)
Siepparis:Ihan ensimmäisenä sanottakoon, että rakastan tätä novellia. Tää on uskomattoman luonteva ja hienosti kirjoitettu.

Toisena asiana; puhutko/opiskeletko itse ranskaa? Nelisen vuotta ranskaa opiskelleena hämmennyin kun käytit minulle täysin tuntemattomia fraaseja, niin pohdiskelin vaan että onko tämä nyt sitä 'parempien ihmisten ranskaa' vai vain viattomia pikkuvirheitä?

Ja vielä kolmantena; jatka, jatka, jatka. Jos et jatka tätä novellia, niin jatka kirjoittamista, koska se on ilmeisesti asia missä olet hyvä. Muistaakseni olet kirjoittanut kirjan Retiisikatu 2 (?), ja olen sattumoisin lukenut sen. Ja. Se. On. Hyvä. Joten tee palvelus itsellesi ja lukeville ihmisille, jatka kirjoittamista. Kiitos.

Kiitos ihanasta palautteesta. :)

Uups, kiinni jäin. Ranska ei tosiaan ole hallussa, opiskeluista on sen verran aikaa jo. Eli olen siis opiskellut, mutta en koskaan oppinut. :D Täytyy jatkossa olla huolellisempi yksityiskohdissa.

Kyllä, olen toinen Retiisikatu 2:n kirjoittajista, ja sydäntäni lämmittää kuulla, että olet lukenut sen ja vieläpä pitänytkin siitä! Jos haluat antaa lisää palautetta kirjasta, niin kuulisin mielelläni. :)

Lupaan jatkaa kirjoittamista, sillä se on ehdottomasti yksi lempipuuhistani tällä hetkellä. :)
05.06.2017 07:01
(48/92)
-Anteeks, sanon. -Kyllä meitä oikeasti kiinnostaa, että mitä, missä, milloin, miksi ja kenen kanssa.

Saija katsoo minuun tyytyväisenä nyökäten. Hän ei voisi edes kuvitellakaan elämää, joka ei kiinnostaisi muita. Äskeinen oli ensimakua siitä, ja toivon, että se herättelisi Saijaa hitusen. Hänen täytyisi jatkossa edes esittää olevansa kiinnostunut muiden asioista, jos haluaisi, että häntä kukaan kuuntelisi. Toisaalta, Saija on niitä kissanaisia, joilla on vähintään yhdeksän elämää, ja he tippuvat aina jaloilleen. Saijan tulevaisuuteen on paljon helpompi nähdä kuin omaani. Jos minulta kysyttäisiin, missä Saija on kymmenen vuoden päästä, niin vastaisin seiskan kannessa. Hänestä tulisi loistava turha julkkis, jota me muut seuraisimme sormet syyhyten, vaikka esittäisimmekin muuta.

-Te ette tunne sitä, on vähän vanhempi. Ja ei me siis tod. olla yhdessä tai mitään. Se oli sellanen yolo-moment, Saija leuhkii kuin luullen, että meistä jokainen kadehtisi häntä. -Suosittelen teillekin.

-Mä käyn mieluummin Lidlissä, Marsu nauraa ja minä tirskahdan.

-No, millaista se oli? kysyn kuitenkin.

Kuten sanoin, seuraisin hänen jännittävää elämäänsä sormet syyhyten nyt ja aina.

-Elämäni paras kokemus. Tästä lähtien en enää voi kuvitellakaan elämää ilman seksiä, Saija selostaa huitoen käsiään vuoroin ilmaan, otsalleen ja rinnalleen.

Katson Saijaa hieman epäröivästi ja niin huomaan Ainonkin tekevän. Marsu lähinnä naurahtelee tai tuhahtelee Saijan jutuille tuttuun tyyliinsä.

-Eli ei nunnan uraa? Aino naurahtaa.

-No, eiköhän niitä nunnia oo tää pöytä jo pullollaan, Saija sanoo katsoen meitä kuin ei tietäisi mitään säälittävämpää kuin neitsyet.

Minä vaihdan väriä kirkkaaseen punaiseen ja voin vain toivoa, ettei kukaan ole kuullut Saijan puheita. Minun henkilökohtaiset asiani eivät varsinaisesti kuulu koulun ruokalaan.

-Käytittehän ehkäisyä? vaihdan aiheen kiireesti pois minusta.

-Joojoo, äiti, Saija sanoo vähätellen.

Toivon todella, että he käyttivät. Muuten Saijalle voisi tulla ikäviä yllätyksiä, enkä suinkaan toivo niitä hänelle.

-Kuuluisia viimeisiä sanoja, Marsu lohkaisee. -Ja yhdeksän kuukauden kuluttua Saijan liikanimi on tippuritynnyri.

Purskahdamme kaikki nauruun. Marsu on sitten kamala suustaan. Saija kuitenkin vakuuttaa, että he käyttivät kortsua.

-En ajatellut alkaa teinimammaks nyt, kun elämä tarjoaa parastaan.

Ja niin Saijan pienoisella hienoisella avustuksella koko viikon puheenaiheeksi valikoitui seksi.

Ihana kamala seksi.
-Anteeks, sanon. -Kyllä meitä oikeasti kiinnostaa, että mitä, missä, milloin, miksi ja kenen kanssa.

Saija katsoo minuun tyytyväisenä nyökäten. Hän ei voisi edes kuvitellakaan elämää, joka ei kiinnostaisi muita. Äskeinen oli ensimakua siitä, ja toivon, että se herättelisi Saijaa hitusen. Hänen täytyisi jatkossa edes esittää olevansa kiinnostunut muiden asioista, jos haluaisi, että häntä kukaan kuuntelisi. Toisaalta, Saija on niitä kissanaisia, joilla on vähintään yhdeksän elämää, ja he tippuvat aina jaloilleen. Saijan tulevaisuuteen on paljon helpompi nähdä kuin omaani. Jos minulta kysyttäisiin, missä Saija on kymmenen vuoden päästä, niin vastaisin seiskan kannessa. Hänestä tulisi loistava turha julkkis, jota me muut seuraisimme sormet syyhyten, vaikka esittäisimmekin muuta.

-Te ette tunne sitä, on vähän vanhempi. Ja ei me siis tod. olla yhdessä tai mitään. Se oli sellanen yolo-moment, Saija leuhkii kuin luullen, että meistä jokainen kadehtisi häntä. -Suosittelen teillekin.

-Mä käyn mieluummin Lidlissä, Marsu nauraa ja minä tirskahdan.

-No, millaista se oli? kysyn kuitenkin.

Kuten sanoin, seuraisin hänen jännittävää elämäänsä sormet syyhyten nyt ja aina.

-Elämäni paras kokemus. Tästä lähtien en enää voi kuvitellakaan elämää ilman seksiä, Saija selostaa huitoen käsiään vuoroin ilmaan, otsalleen ja rinnalleen.

Katson Saijaa hieman epäröivästi ja niin huomaan Ainonkin tekevän. Marsu lähinnä naurahtelee tai tuhahtelee Saijan jutuille tuttuun tyyliinsä.

-Eli ei nunnan uraa? Aino naurahtaa.

-No, eiköhän niitä nunnia oo tää pöytä jo pullollaan, Saija sanoo katsoen meitä kuin ei tietäisi mitään säälittävämpää kuin neitsyet.

Minä vaihdan väriä kirkkaaseen punaiseen ja voin vain toivoa, ettei kukaan ole kuullut Saijan puheita. Minun henkilökohtaiset asiani eivät varsinaisesti kuulu koulun ruokalaan.

-Käytittehän ehkäisyä? vaihdan aiheen kiireesti pois minusta.

-Joojoo, äiti, Saija sanoo vähätellen.

Toivon todella, että he käyttivät. Muuten Saijalle voisi tulla ikäviä yllätyksiä, enkä suinkaan toivo niitä hänelle.

-Kuuluisia viimeisiä sanoja, Marsu lohkaisee. -Ja yhdeksän kuukauden kuluttua Saijan liikanimi on tippuritynnyri.

Purskahdamme kaikki nauruun. Marsu on sitten kamala suustaan. Saija kuitenkin vakuuttaa, että he käyttivät kortsua.

-En ajatellut alkaa teinimammaks nyt, kun elämä tarjoaa parastaan.

Ja niin Saijan pienoisella hienoisella avustuksella koko viikon puheenaiheeksi valikoitui seksi.

Ihana kamala seksi.
06.06.2017 21:52
(49/92)
Ihana kamala seksi.

Voisiko ensi kerta todella olla niin upea kuin Saija kuvaili, mietimme Marsun kanssa koulun jälkeen huoneessani. Kaipa, vaikka uskommekin Saijan liioittelevan asiaa.

Minua ensi kerta jännittää paljon, Marsua ei oikeastaan lainkaan.

-Vaikka tulee siitä kyllä armotonta sähläämistä, kun molempien eka kerta, Marsu naurahtaa. -Mut saadaanpahan nauraa.

-Ai, Jessekin on neitsyt? kysyn ihmeissäni. -Mistä tiedät?

-Se kertoi, Marsu vastaa ja jatkaa huvittuneesti. -Luuletko, että valehtelee mulle?

No, en todellakaan luule, puistelen päätäni. Minäkään en uskaltaisi valehdella Marsulle. Hänellä on liian terävät jyrsijän hampaat, tirskahdan.

Mutta voitteko kuvitella, he olivat puhuneet asiasta? Taisi huonon komedian kaltainen suhde toimia paremmin kuin saturakkaus. Marsu ja Jesse ovat seurustelleet viikon ja tietävät toisistaan kaiken, ja ainoa, mitä minä tiedän Vilistä, on silmienväri. No, toki Marsu ja Jesse ovat ennen seurustelua olleet kavereita, mikä tietenkin vaikuttaa asiaan oleellisesti. Me olemme Vilin kanssa vielä varpaillamme kaikessa, mikä on kyllä loppujen lopuksi ehkä se tie, jonka haluan kulkea. Haluan elää ja kokea sen kaiken kuin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Haluan tuntea perhoset vatsassa ja palon rinnassa. Haluan nähdä kipinöiden sinkoilevan ja ihon kananlihalla. Haluan kuulla kiivaan hengityksen ja kuiskaukset ilmassa. Haluan nauttia joka hetkestä, jonka Vili minulle tarjoaa.

Palatakseni aiheeseen minulla ei ole mitään hajua, onko Vili harrastanut aiemmin seksiä. Luullakseni en tule tietämäänkään, ellen kysyisi häneltä siitä suoraan. Mutta kysymys kuuluukin, haluanko edes tietää? Tarkoitan, jos kuulisin, että Vilillä olisi aiempia sänkykumppaneita, niin tietysti haluaisin tietää keitä he ovat. Ja kun kuulisin, keitä he ovat, tulisin vain aiempaa mustasukkaisemmaksi ja epävarmemmaksi. Vertailisin itseäni ja kyselisin heistä Vililtä, ja tekisin itsestäni täydellisen idiootin. Joten minun täytyy vain toivoa, että joko Vili on myös kokematon tai sitten täydellisen hiljaa aiemmista kokemuksistaan. Uskon, että jälkimmäinen vaihtoehto tulee olemaan lähempänä totuutta.

-Eli ootte puhuneet seksin harrastamisesta? kysyn Marsulta arasti.

Hän on paras ystäväni, mutta silti tästä aiheesta on jotenkin vaikea puhua. Olen todellinen arkajalka.

-Joo, kyllä me varmaan aika pian ryhdytään hommiin, Marsu nyökkää naurahtaen. -Mut mä en ajatellut huudella siitä ruokalassa. Ja jos Jesse huutelee, niin… Marsu haukkaa ilmaa hampaillaan ja jatkaa. -…nakki napsahtaa poikki.

Purskahdan nauruun, enkä pysty lopettamaan, etenkään kun Marsu alkaa pohtia nakkipaketin ostoa. Ihan vain havainnollistaakseen asian Jessellekin.

Voi hyvänen aika heidän koomisuuttaan. Tahtoisinpa tosiaan olla kärpäsenä katossa, kun he harrastavat ensi kertaa seksiä. Kohtaus olisi luultavasti hauskempi kuin yksikään television sketsisarja.

-Ahaa, sen takia sheivasit alapääs! huudahdan Marsulle eteisessä, kun hän on lähdössä ovesta.

Marsu katsoo minua kuin puolijauhoista, ja tajuan, että naapureiden lisäksi myös vanhempani ovat saattaneet kuulla Marsun kaljusta pimpsasta.

Luojan kiitos minulla ei ole nakkia.
Ihana kamala seksi.

Voisiko ensi kerta todella olla niin upea kuin Saija kuvaili, mietimme Marsun kanssa koulun jälkeen huoneessani. Kaipa, vaikka uskommekin Saijan liioittelevan asiaa.

Minua ensi kerta jännittää paljon, Marsua ei oikeastaan lainkaan.

-Vaikka tulee siitä kyllä armotonta sähläämistä, kun molempien eka kerta, Marsu naurahtaa. -Mut saadaanpahan nauraa.

-Ai, Jessekin on neitsyt? kysyn ihmeissäni. -Mistä tiedät?

-Se kertoi, Marsu vastaa ja jatkaa huvittuneesti. -Luuletko, että valehtelee mulle?

No, en todellakaan luule, puistelen päätäni. Minäkään en uskaltaisi valehdella Marsulle. Hänellä on liian terävät jyrsijän hampaat, tirskahdan.

Mutta voitteko kuvitella, he olivat puhuneet asiasta? Taisi huonon komedian kaltainen suhde toimia paremmin kuin saturakkaus. Marsu ja Jesse ovat seurustelleet viikon ja tietävät toisistaan kaiken, ja ainoa, mitä minä tiedän Vilistä, on silmienväri. No, toki Marsu ja Jesse ovat ennen seurustelua olleet kavereita, mikä tietenkin vaikuttaa asiaan oleellisesti. Me olemme Vilin kanssa vielä varpaillamme kaikessa, mikä on kyllä loppujen lopuksi ehkä se tie, jonka haluan kulkea. Haluan elää ja kokea sen kaiken kuin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Haluan tuntea perhoset vatsassa ja palon rinnassa. Haluan nähdä kipinöiden sinkoilevan ja ihon kananlihalla. Haluan kuulla kiivaan hengityksen ja kuiskaukset ilmassa. Haluan nauttia joka hetkestä, jonka Vili minulle tarjoaa.

Palatakseni aiheeseen minulla ei ole mitään hajua, onko Vili harrastanut aiemmin seksiä. Luullakseni en tule tietämäänkään, ellen kysyisi häneltä siitä suoraan. Mutta kysymys kuuluukin, haluanko edes tietää? Tarkoitan, jos kuulisin, että Vilillä olisi aiempia sänkykumppaneita, niin tietysti haluaisin tietää keitä he ovat. Ja kun kuulisin, keitä he ovat, tulisin vain aiempaa mustasukkaisemmaksi ja epävarmemmaksi. Vertailisin itseäni ja kyselisin heistä Vililtä, ja tekisin itsestäni täydellisen idiootin. Joten minun täytyy vain toivoa, että joko Vili on myös kokematon tai sitten täydellisen hiljaa aiemmista kokemuksistaan. Uskon, että jälkimmäinen vaihtoehto tulee olemaan lähempänä totuutta.

-Eli ootte puhuneet seksin harrastamisesta? kysyn Marsulta arasti.

Hän on paras ystäväni, mutta silti tästä aiheesta on jotenkin vaikea puhua. Olen todellinen arkajalka.

-Joo, kyllä me varmaan aika pian ryhdytään hommiin, Marsu nyökkää naurahtaen. -Mut mä en ajatellut huudella siitä ruokalassa. Ja jos Jesse huutelee, niin… Marsu haukkaa ilmaa hampaillaan ja jatkaa. -…nakki napsahtaa poikki.

Purskahdan nauruun, enkä pysty lopettamaan, etenkään kun Marsu alkaa pohtia nakkipaketin ostoa. Ihan vain havainnollistaakseen asian Jessellekin.

Voi hyvänen aika heidän koomisuuttaan. Tahtoisinpa tosiaan olla kärpäsenä katossa, kun he harrastavat ensi kertaa seksiä. Kohtaus olisi luultavasti hauskempi kuin yksikään television sketsisarja.

-Ahaa, sen takia sheivasit alapääs! huudahdan Marsulle eteisessä, kun hän on lähdössä ovesta.

Marsu katsoo minua kuin puolijauhoista, ja tajuan, että naapureiden lisäksi myös vanhempani ovat saattaneet kuulla Marsun kaljusta pimpsasta.

Luojan kiitos minulla ei ole nakkia.
07.06.2017 16:30
(50/92)
Hahah, eikä.
Hahah, eikä.
09.06.2017 11:50
(51/92)
Oon pitkään miettiny, et ketä Marsu muistuttaa, koska se on satavarmasti muistuttanu jonkun kirjan hahmoa, ei vaan tullu mieleen ketä. Keksin äsken, kun mietin vähän jotain kirjasarjoja joita oon ahminut, että Marsu ja Koiratytöt -kirjasarjan (jota nuorempana luin ahkerasti uudelleen ja uudelleen) Hannele muistuttaa vähintään etäisesti toisiaan :D

Jatkoa odotellessa, aloin jo melkeen lukeen uudestaan, mut en uskaltanukkaan koska en halunnu lukee niitä kohtia missä Mikke (tb :D) saa tietää Katin "pettäneen" sitä :')
Oon pitkään miettiny, et ketä Marsu muistuttaa, koska se on satavarmasti muistuttanu jonkun kirjan hahmoa, ei vaan tullu mieleen ketä. Keksin äsken, kun mietin vähän jotain kirjasarjoja joita oon ahminut, että Marsu ja Koiratytöt -kirjasarjan (jota nuorempana luin ahkerasti uudelleen ja uudelleen) Hannele muistuttaa vähintään etäisesti toisiaan :D

Jatkoa odotellessa, aloin jo melkeen lukeen uudestaan, mut en uskaltanukkaan koska en halunnu lukee niitä kohtia missä Mikke (tb :D) saa tietää Katin "pettäneen" sitä :')
09.06.2017 16:19
(52/92)
Oon seurannu tätä tarinaa ihan alusta asti ja täytyy sanoo et ehkä paras novelliromaani demissä minkä oon ikinä lukenu! Ainut vaan, että nyt ainakin nää viimesimmät 5 lukua on tuntunut mun mielestä vähän tylsiltä. Ootan kokoajan et tapahtuis jotain kauheeta draamaa tai sit vili ja kati tekis vihdoin jottain yhessä esim. treffit yms. :) Jatka, tää on paras! ja onko sulla vielä linkkiä tallessa siihen retiisikatu 2 novelliin? muistelen että se ois linkattu joskus jonnekkin :D
Oon seurannu tätä tarinaa ihan alusta asti ja täytyy sanoo et ehkä paras novelliromaani demissä minkä oon ikinä lukenu! Ainut vaan, että nyt ainakin nää viimesimmät 5 lukua on tuntunut mun mielestä vähän tylsiltä. Ootan kokoajan et tapahtuis jotain kauheeta draamaa tai sit vili ja kati tekis vihdoin jottain yhessä esim. treffit yms. :) Jatka, tää on paras! ja onko sulla vielä linkkiä tallessa siihen retiisikatu 2 novelliin? muistelen että se ois linkattu joskus jonnekkin :D
09.06.2017 18:58
(53/92)
On kyllä ihailtavan sujuvaa ja nautinnollista tekstiä lukea. Vuorosanatkin ovat aidosti hauskoja ja saavat naurahtelemaan, mikä on mulle aika harvinaista. Niin kuin tuossa ylempänäkin oleva kertoi, niin tuntuu että viime luvut ovat vähän pyörineet paikoillaan, jotain äksöniä kaipaisi. Pieni miinus tulee novellin nimestä, nimittäin olen monesti nähnyt tän ketjun ylhäällä, mutta jättänyt klikkaamatta auki, koska ennakkoluulot 'Lumiballerina' -nimiseen tarinaan ovat olleet valitettavasti aika suuret :D En tosiaan olisi osannut odottaa, että nimen taakse kätkeytyy näin upeasti kirjoitettu ja realistinen tarina nuorille. Lähinnä otsikko toi mieleen jonkinkaltaisen tekotaiteellisen angstipaskan :DDD Mutta joo, toki nimi on ihan ymmärrettävä nyt kun tietää mistä se tulee, harmittaa vain kun nyt vasta löysin tämän novellin (vaikka toisalta enpä voi siitä syyttää kuin omia ennakkoluulojani :D)
On kyllä ihailtavan sujuvaa ja nautinnollista tekstiä lukea. Vuorosanatkin ovat aidosti hauskoja ja saavat naurahtelemaan, mikä on mulle aika harvinaista. Niin kuin tuossa ylempänäkin oleva kertoi, niin tuntuu että viime luvut ovat vähän pyörineet paikoillaan, jotain äksöniä kaipaisi. Pieni miinus tulee novellin nimestä, nimittäin olen monesti nähnyt tän ketjun ylhäällä, mutta jättänyt klikkaamatta auki, koska ennakkoluulot 'Lumiballerina' -nimiseen tarinaan ovat olleet valitettavasti aika suuret :D En tosiaan olisi osannut odottaa, että nimen taakse kätkeytyy näin upeasti kirjoitettu ja realistinen tarina nuorille. Lähinnä otsikko toi mieleen jonkinkaltaisen tekotaiteellisen angstipaskan :DDD Mutta joo, toki nimi on ihan ymmärrettävä nyt kun tietää mistä se tulee, harmittaa vain kun nyt vasta löysin tämän novellin (vaikka toisalta enpä voi siitä syyttää kuin omia ennakkoluulojani :D)
11.06.2017 18:51
(54/92)
Jubilee:Oon pitkään miettiny, et ketä Marsu muistuttaa, koska se on satavarmasti muistuttanu jonkun kirjan hahmoa, ei vaan tullu mieleen ketä. Keksin äsken, kun mietin vähän jotain kirjasarjoja joita oon ahminut, että Marsu ja Koiratytöt -kirjasarjan (jota nuorempana luin ahkerasti uudelleen ja uudelleen) Hannele muistuttaa vähintään etäisesti toisiaan :D

Jatkoa odotellessa, aloin jo melkeen lukeen uudestaan, mut en uskaltanukkaan koska en halunnu lukee niitä kohtia missä Mikke (tb :D) saa tietää Katin "pettäneen" sitä :')

Haa, hauskaa! Marsun kaltaisia ihmisiä ei koskaan voi olla liikaa. ;) En ole kuullutkaan kyseisestä kirjasarjasta, täytyy tutustua! :)
Jubilee:Oon pitkään miettiny, et ketä Marsu muistuttaa, koska se on satavarmasti muistuttanu jonkun kirjan hahmoa, ei vaan tullu mieleen ketä. Keksin äsken, kun mietin vähän jotain kirjasarjoja joita oon ahminut, että Marsu ja Koiratytöt -kirjasarjan (jota nuorempana luin ahkerasti uudelleen ja uudelleen) Hannele muistuttaa vähintään etäisesti toisiaan :D

Jatkoa odotellessa, aloin jo melkeen lukeen uudestaan, mut en uskaltanukkaan koska en halunnu lukee niitä kohtia missä Mikke (tb :D) saa tietää Katin "pettäneen" sitä :')

Haa, hauskaa! Marsun kaltaisia ihmisiä ei koskaan voi olla liikaa. ;) En ole kuullutkaan kyseisestä kirjasarjasta, täytyy tutustua! :)
11.06.2017 19:03
(55/92)
makarooniaddikti:Oon seurannu tätä tarinaa ihan alusta asti ja täytyy sanoo et ehkä paras novelliromaani demissä minkä oon ikinä lukenu! Ainut vaan, että nyt ainakin nää viimesimmät 5 lukua on tuntunut mun mielestä vähän tylsiltä. Ootan kokoajan et tapahtuis jotain kauheeta draamaa tai sit vili ja kati tekis vihdoin jottain yhessä esim. treffit yms. :) Jatka, tää on paras! ja onko sulla vielä linkkiä tallessa siihen retiisikatu 2 novelliin? muistelen että se ois linkattu joskus jonnekkin :D

Kiitos paljon palautteesta!

Juu, "suvantovaiheessa" mennään tällä hetkellä, katsotaan, jos draamaa vielä kehkeytyisi. ;)

Retiisikatu 2 on julkaistu ainoastaan romaanina. Eli ei ole novellina netissä luettavissa. Kirjan pystyy tilaamaan netistä sekä lainaamaan joistakin kirjastoista.
makarooniaddikti:Oon seurannu tätä tarinaa ihan alusta asti ja täytyy sanoo et ehkä paras novelliromaani demissä minkä oon ikinä lukenu! Ainut vaan, että nyt ainakin nää viimesimmät 5 lukua on tuntunut mun mielestä vähän tylsiltä. Ootan kokoajan et tapahtuis jotain kauheeta draamaa tai sit vili ja kati tekis vihdoin jottain yhessä esim. treffit yms. :) Jatka, tää on paras! ja onko sulla vielä linkkiä tallessa siihen retiisikatu 2 novelliin? muistelen että se ois linkattu joskus jonnekkin :D

Kiitos paljon palautteesta!

Juu, "suvantovaiheessa" mennään tällä hetkellä, katsotaan, jos draamaa vielä kehkeytyisi. ;)

Retiisikatu 2 on julkaistu ainoastaan romaanina. Eli ei ole novellina netissä luettavissa. Kirjan pystyy tilaamaan netistä sekä lainaamaan joistakin kirjastoista.
11.06.2017 19:06
(56/92)
pygmypossum:On kyllä ihailtavan sujuvaa ja nautinnollista tekstiä lukea. Vuorosanatkin ovat aidosti hauskoja ja saavat naurahtelemaan, mikä on mulle aika harvinaista. Niin kuin tuossa ylempänäkin oleva kertoi, niin tuntuu että viime luvut ovat vähän pyörineet paikoillaan, jotain äksöniä kaipaisi. Pieni miinus tulee novellin nimestä, nimittäin olen monesti nähnyt tän ketjun ylhäällä, mutta jättänyt klikkaamatta auki, koska ennakkoluulot 'Lumiballerina' -nimiseen tarinaan ovat olleet valitettavasti aika suuret :D En tosiaan olisi osannut odottaa, että nimen taakse kätkeytyy näin upeasti kirjoitettu ja realistinen tarina nuorille. Lähinnä otsikko toi mieleen jonkinkaltaisen tekotaiteellisen angstipaskan :DDD Mutta joo, toki nimi on ihan ymmärrettävä nyt kun tietää mistä se tulee, harmittaa vain kun nyt vasta löysin tämän novellin (vaikka toisalta enpä voi siitä syyttää kuin omia ennakkoluulojani :D)

Haha. :D Kiitos palautteesta! Hyviä nimiehdotuksia otetaan vastaan. ;)
pygmypossum:On kyllä ihailtavan sujuvaa ja nautinnollista tekstiä lukea. Vuorosanatkin ovat aidosti hauskoja ja saavat naurahtelemaan, mikä on mulle aika harvinaista. Niin kuin tuossa ylempänäkin oleva kertoi, niin tuntuu että viime luvut ovat vähän pyörineet paikoillaan, jotain äksöniä kaipaisi. Pieni miinus tulee novellin nimestä, nimittäin olen monesti nähnyt tän ketjun ylhäällä, mutta jättänyt klikkaamatta auki, koska ennakkoluulot 'Lumiballerina' -nimiseen tarinaan ovat olleet valitettavasti aika suuret :D En tosiaan olisi osannut odottaa, että nimen taakse kätkeytyy näin upeasti kirjoitettu ja realistinen tarina nuorille. Lähinnä otsikko toi mieleen jonkinkaltaisen tekotaiteellisen angstipaskan :DDD Mutta joo, toki nimi on ihan ymmärrettävä nyt kun tietää mistä se tulee, harmittaa vain kun nyt vasta löysin tämän novellin (vaikka toisalta enpä voi siitä syyttää kuin omia ennakkoluulojani :D)

Haha. :D Kiitos palautteesta! Hyviä nimiehdotuksia otetaan vastaan. ;)
11.06.2017 19:41
(57/92)
LUKU 38

Tiistaina menemme suoraan koulun jälkeen Marsulle. Ensimmäiset mainokset ovat saapuneet tänään. Olimme saaneet jakelupiirin aivan Marsun kodin läheltä. Tästä eteenpäin jakaisimme mainoslehtiä keskiviikkoiltaisin ja lauantaiaamuisin. Ennen jakamista mainokset tulee kuitenkin lajitella, jotta jokainen asukas saa nipun, jossa on yksi kappale kaikkia mainoksia. Tänään lajittelemme ensimmäistä kertaa, joten olemme varanneet touhulle koko illan. Luultavasti sekä lajittelu että jakaminen nopeutuvat ajan kanssa sitten, kun niistä tulee rutiinia.

-Hei, mehän voidaan samalla katsoa telkusta jotain, Marsu sanoo, kun olemme levittäneet mainospinkat olohuoneen lattialle. -Haluutko jotain syötävää? Sydänsurusuklaata?

-Kuulostaa lohdulliselta, sanon maani myyneenä.

Olin eilen illalla laittanut Vilille viestiä, eikä hän ollut vastannut mitään. Eipä ole vastannut vieläkään, tarkistan puhelimestani huokaisten syvään. No, ei sillä, että olisin edes kysynyt häneltä mitään, mutta kuitenkin. Katson hänelle lähettämääni viestiä.

”Hyvää yötä pilvilinnakundi. <3”

Minusta viestini oli ollut hyvinkin nokkela. Siinä olivat yhdistyneet pilvilinnarakentelumme sekä karhukuoman kohtalo. Mutta oliko Vili voinut loukkaantua siitä? Ei kai. Vaikka toisaalta, minun on vaikea kuvitella Vilin loukkaantuvan ylipäätään mistään. Hänellä on niin kova kuori, ettei useinkaan tule ajateltua hänen tunteitaan. Ja siinä minä menen luultavasti metsään.

Marsu oli aiemmin tänään kehottanut minua laittamaan uuden viestin, mutta en ollut ainakaan vielä kehdannut. Aika noloa pommittaa toista sillä tavalla.

-Kaksi viestiä onkin varsinaista pommitusta, Marsu oli sanonut huvittuneena. -Mä voisin laittaa Jesselle vaikka sata viestiä ennen kuin se vastaisi.

-Mutta sä ootkin sä, ja Jesse on Jesse, olin huokaillut. -Ihan eri asia.

-No soita sille, Marsu oli vielä rohkaissut, mutta ilmeeni huomattuaan vaiennut.

Soittaminen vasta olisikin noloa. Eihän minulla ole edes mitään oikeaa asiaa. Muuta kuin kysyä, miksi hän ei vastaa minulle. Tietenkin haluaisin myös kuulustella, missä hän on, kenen kanssa ja mitä tekemässä, mutta se vasta tyhmää olisikin. Vaikka olenkin vaimomatskua, en halua olla mikään Justiina. No, tällä hetkellä mieluusti löisin Viliä kaulimella. Tajuaako poika lainkaan, millaisen olon minulle tekee? Tuskinpa vain.

Marsu ojentaa minulle suklaalevyn ja laittaa Rillit huurussa-ohjelman pyörimään. Katkaisen itselleni palan suuhuni ja alan lajitella.

-Onhan noi nörtitkin aika ihkuja, Marsu naurahtaa. -Ottaisin ton Sheldonin tässä ja heti.

Purskahdan nauruun. Paras lääke sydänsuruihin ei suinkaan ole suklaa vaan paras ystävä ja hänen väläytyksensä.

-Sä et ajattele enää mitään muuta kuin seksiä, sanon huvittuneena.

-Siitä puhe, mistä puute, Marsu nyökkäilee.

Lyön vetoa itseni kanssa, ettei mene enää viikkoakaan ennen kuin he tekevät sen. Nopeata toimintaa minusta, mutta toisaalta, jyrsijät ovat tunnettuja parittelutahdistaan.

-Hitsi tässä tulee mustat kädet, marisen Marsulle lajittelun puolivälissä.

-Neiti on hyvä ja ei pelkää liata käsiään, Marsu ilkkuu. -Lähteehän ne pesemällä.

-Joo, mutta jotenkin tosi inhottavan kuivan tuntuiset.

-Ootko viettänyt liikaa aikaa niiden karkkityttöjen kanssa? Marsu nauraa.

-Ha-ha, naurattaa ajatuskin, että ne lajittelisivat, saati jakaisivat mainoksia, tirskun. -Voisi vaikka kynsi katketa.

-OMG! huudamme yhteen ääneen matkien namuisia naisia.

Kohta huudan vielä kovempaa, kun puhelimeni välkkyy viestin merkiksi.

Vili ”Kauas pilvet karkaavat, niin kuin minäkin.”

Sydämeni hyppää kurkkuun luettuani viestin. Onpa hän herkällä päällä, suorastaan runollinen. Vaan nämähän ovat kai jonkin laulun sanoja, tajuan ja pyydän Marsua googlaamaan.

-51 koodia ja ”Kauas”, Marsu kertoo ja laittaa biisin soimaan.

Biisi on haikea ja hieman epätoivoinen. Mitä Vili tällä tarkoittaa? Hän karkaa… minulta? Nieleskelen hetken, kunnes Marsu käskee minua kysymään Vililtä asiaa suoraan.

-Juuri viikko sitten neuvoit, että mun täytyy antaa Vilille tilaa, ivaan.

-Joo, mut ei sekään voi leikkiä tolla tavalla sun mielenterveydellä, Marsu naurahtaa.

Minä ”Mihin karkaat?”

Vili ”Broidin kans seikkailemaan. Nähään loppuviikosta, okei?”

Huokaisen helpotuksesta. Sentään näemme vielä. Voi tuota huikentelevaista renttulasta, saa aikaan sydämenpysähdyksiä yhden, jos toisenkin rinnassa, toruu Kati-mummu. Vaan mitä mummu vastaa tuhlaajapojalle?

Minä ”Okei. :) Kivaa seikkailua teille!”

Marsu näyttää peukkua vastaukselleni. Minä hoen vaan mielessäni, ettei Vili suinkaan tarkoittanut seikkailuilla naisseikkailuja, vaan enemmänkin vauhtia ja jännitystä sisältäviä tilanteita. Liaaneja, painimista gorillojen kanssa ja sen sellaista.

Sinä Tarzan, minä Jane.
LUKU 38

Tiistaina menemme suoraan koulun jälkeen Marsulle. Ensimmäiset mainokset ovat saapuneet tänään. Olimme saaneet jakelupiirin aivan Marsun kodin läheltä. Tästä eteenpäin jakaisimme mainoslehtiä keskiviikkoiltaisin ja lauantaiaamuisin. Ennen jakamista mainokset tulee kuitenkin lajitella, jotta jokainen asukas saa nipun, jossa on yksi kappale kaikkia mainoksia. Tänään lajittelemme ensimmäistä kertaa, joten olemme varanneet touhulle koko illan. Luultavasti sekä lajittelu että jakaminen nopeutuvat ajan kanssa sitten, kun niistä tulee rutiinia.

-Hei, mehän voidaan samalla katsoa telkusta jotain, Marsu sanoo, kun olemme levittäneet mainospinkat olohuoneen lattialle. -Haluutko jotain syötävää? Sydänsurusuklaata?

-Kuulostaa lohdulliselta, sanon maani myyneenä.

Olin eilen illalla laittanut Vilille viestiä, eikä hän ollut vastannut mitään. Eipä ole vastannut vieläkään, tarkistan puhelimestani huokaisten syvään. No, ei sillä, että olisin edes kysynyt häneltä mitään, mutta kuitenkin. Katson hänelle lähettämääni viestiä.

”Hyvää yötä pilvilinnakundi. <3”

Minusta viestini oli ollut hyvinkin nokkela. Siinä olivat yhdistyneet pilvilinnarakentelumme sekä karhukuoman kohtalo. Mutta oliko Vili voinut loukkaantua siitä? Ei kai. Vaikka toisaalta, minun on vaikea kuvitella Vilin loukkaantuvan ylipäätään mistään. Hänellä on niin kova kuori, ettei useinkaan tule ajateltua hänen tunteitaan. Ja siinä minä menen luultavasti metsään.

Marsu oli aiemmin tänään kehottanut minua laittamaan uuden viestin, mutta en ollut ainakaan vielä kehdannut. Aika noloa pommittaa toista sillä tavalla.

-Kaksi viestiä onkin varsinaista pommitusta, Marsu oli sanonut huvittuneena. -Mä voisin laittaa Jesselle vaikka sata viestiä ennen kuin se vastaisi.

-Mutta sä ootkin sä, ja Jesse on Jesse, olin huokaillut. -Ihan eri asia.

-No soita sille, Marsu oli vielä rohkaissut, mutta ilmeeni huomattuaan vaiennut.

Soittaminen vasta olisikin noloa. Eihän minulla ole edes mitään oikeaa asiaa. Muuta kuin kysyä, miksi hän ei vastaa minulle. Tietenkin haluaisin myös kuulustella, missä hän on, kenen kanssa ja mitä tekemässä, mutta se vasta tyhmää olisikin. Vaikka olenkin vaimomatskua, en halua olla mikään Justiina. No, tällä hetkellä mieluusti löisin Viliä kaulimella. Tajuaako poika lainkaan, millaisen olon minulle tekee? Tuskinpa vain.

Marsu ojentaa minulle suklaalevyn ja laittaa Rillit huurussa-ohjelman pyörimään. Katkaisen itselleni palan suuhuni ja alan lajitella.

-Onhan noi nörtitkin aika ihkuja, Marsu naurahtaa. -Ottaisin ton Sheldonin tässä ja heti.

Purskahdan nauruun. Paras lääke sydänsuruihin ei suinkaan ole suklaa vaan paras ystävä ja hänen väläytyksensä.

-Sä et ajattele enää mitään muuta kuin seksiä, sanon huvittuneena.

-Siitä puhe, mistä puute, Marsu nyökkäilee.

Lyön vetoa itseni kanssa, ettei mene enää viikkoakaan ennen kuin he tekevät sen. Nopeata toimintaa minusta, mutta toisaalta, jyrsijät ovat tunnettuja parittelutahdistaan.

-Hitsi tässä tulee mustat kädet, marisen Marsulle lajittelun puolivälissä.

-Neiti on hyvä ja ei pelkää liata käsiään, Marsu ilkkuu. -Lähteehän ne pesemällä.

-Joo, mutta jotenkin tosi inhottavan kuivan tuntuiset.

-Ootko viettänyt liikaa aikaa niiden karkkityttöjen kanssa? Marsu nauraa.

-Ha-ha, naurattaa ajatuskin, että ne lajittelisivat, saati jakaisivat mainoksia, tirskun. -Voisi vaikka kynsi katketa.

-OMG! huudamme yhteen ääneen matkien namuisia naisia.

Kohta huudan vielä kovempaa, kun puhelimeni välkkyy viestin merkiksi.

Vili ”Kauas pilvet karkaavat, niin kuin minäkin.”

Sydämeni hyppää kurkkuun luettuani viestin. Onpa hän herkällä päällä, suorastaan runollinen. Vaan nämähän ovat kai jonkin laulun sanoja, tajuan ja pyydän Marsua googlaamaan.

-51 koodia ja ”Kauas”, Marsu kertoo ja laittaa biisin soimaan.

Biisi on haikea ja hieman epätoivoinen. Mitä Vili tällä tarkoittaa? Hän karkaa… minulta? Nieleskelen hetken, kunnes Marsu käskee minua kysymään Vililtä asiaa suoraan.

-Juuri viikko sitten neuvoit, että mun täytyy antaa Vilille tilaa, ivaan.

-Joo, mut ei sekään voi leikkiä tolla tavalla sun mielenterveydellä, Marsu naurahtaa.

Minä ”Mihin karkaat?”

Vili ”Broidin kans seikkailemaan. Nähään loppuviikosta, okei?”

Huokaisen helpotuksesta. Sentään näemme vielä. Voi tuota huikentelevaista renttulasta, saa aikaan sydämenpysähdyksiä yhden, jos toisenkin rinnassa, toruu Kati-mummu. Vaan mitä mummu vastaa tuhlaajapojalle?

Minä ”Okei. :) Kivaa seikkailua teille!”

Marsu näyttää peukkua vastaukselleni. Minä hoen vaan mielessäni, ettei Vili suinkaan tarkoittanut seikkailuilla naisseikkailuja, vaan enemmänkin vauhtia ja jännitystä sisältäviä tilanteita. Liaaneja, painimista gorillojen kanssa ja sen sellaista.

Sinä Tarzan, minä Jane.
11.06.2017 23:07
(58/92)
Ihana luku jälleen kerran. Tää on tosi helppoa ja sellasta ihanaa, sujuvaa luettavaa
Ihana luku jälleen kerran. Tää on tosi helppoa ja sellasta ihanaa, sujuvaa luettavaa
14.06.2017 02:39
(59/92)
Hups, alotin lukemaan n.3h sitten, siis kaikki osat alusta asti, mutta mitä muutakaan tekemistä sitä olisi yöllä kun lukea näin hyviä novelleja, vai pitäiskö sanoa romaania:D en vaan malttanu laskea tätä käsistä.
Nomutta tää on oikeesti ihan superhyvä, tuun varmaan tästä lähin tsekkaamaan joka päivä onko tullu uutta tekstiä!:)
Hups, alotin lukemaan n.3h sitten, siis kaikki osat alusta asti, mutta mitä muutakaan tekemistä sitä olisi yöllä kun lukea näin hyviä novelleja, vai pitäiskö sanoa romaania:D en vaan malttanu laskea tätä käsistä.
Nomutta tää on oikeesti ihan superhyvä, tuun varmaan tästä lähin tsekkaamaan joka päivä onko tullu uutta tekstiä!:)
14.06.2017 19:06
(60/92)
Piilolukija ilmottautuu!:)
Osaat kyllä kirjottaa tosi hyvää ja sujuvaa tekstiä:) Haluaisin ehkä itse tietää enemmän Vilistä kun ei oo tarinan aikana paljoo selvinnyt. Mut toivottavasti aiot vielä jatkaa, vaikka oot jo tosi paljon kirjottanu!
Piilolukija ilmottautuu!:)
Osaat kyllä kirjottaa tosi hyvää ja sujuvaa tekstiä:) Haluaisin ehkä itse tietää enemmän Vilistä kun ei oo tarinan aikana paljoo selvinnyt. Mut toivottavasti aiot vielä jatkaa, vaikka oot jo tosi paljon kirjottanu!
15.06.2017 19:34
(61/92)
Kiitos lukijoille, vanhoille ja uskollisille, sekä uusille, jotka ovat jaksaneet lukea putkeen koko hela hoidon. <3 Kiitettävä suoritus, en jaksaisi itsekään, vaikka pakko se kai on jossakin vaiheessa. :D

Chocolate_love:Piilolukija ilmottautuu!:)
Osaat kyllä kirjottaa tosi hyvää ja sujuvaa tekstiä:) Haluaisin ehkä itse tietää enemmän Vilistä kun ei oo tarinan aikana paljoo selvinnyt. Mut toivottavasti aiot vielä jatkaa, vaikka oot jo tosi paljon kirjottanu!

Kiva, kun ilmoittauduit. :) Kiitos palautteesta. Vili on melko mysteerinen tapaus, mutta eiköhän hänestä selviä vielä yhtä sun toista.

Lumiballerina jatkuu kyllä, mutta huomaan kesän tullen keksineeni paljon muitakin aktiviteettejä kuin kirjoittaminen, joten julkaisutahti on hidastunut. Pahoittelut siitä.
Kiitos lukijoille, vanhoille ja uskollisille, sekä uusille, jotka ovat jaksaneet lukea putkeen koko hela hoidon. <3 Kiitettävä suoritus, en jaksaisi itsekään, vaikka pakko se kai on jossakin vaiheessa. :D

Chocolate_love:Piilolukija ilmottautuu!:)
Osaat kyllä kirjottaa tosi hyvää ja sujuvaa tekstiä:) Haluaisin ehkä itse tietää enemmän Vilistä kun ei oo tarinan aikana paljoo selvinnyt. Mut toivottavasti aiot vielä jatkaa, vaikka oot jo tosi paljon kirjottanu!

Kiva, kun ilmoittauduit. :) Kiitos palautteesta. Vili on melko mysteerinen tapaus, mutta eiköhän hänestä selviä vielä yhtä sun toista.

Lumiballerina jatkuu kyllä, mutta huomaan kesän tullen keksineeni paljon muitakin aktiviteettejä kuin kirjoittaminen, joten julkaisutahti on hidastunut. Pahoittelut siitä.
15.06.2017 19:46
(62/92)
-Puolakka, Eskelinen, Grönqvist, luen sukunimiä ovista itsekseni samalla, kun tiputan luukuista mainoslehtisiä.

Kuvittelen jokaiseen oveen Vilin sukunimen. Ehkä omani siihen viereen. Mustalampi Bovellan. Vai hetkinen, tulisiko se sittenkin toisessa järjestyksessä aakkosten mukaan. Bovellan Mustalampi. No, aika pian Vili saisi luvan naida minut, ja minä puolestani saisin hänen mystisen sukunimensä.

Huh, on tämä tosiaan rankkaa puuhaa, ajattelen juostessani portaita takaisin alas. Monissa kerrostaloissa on kyllä hissi, mutta ajattelin olla käyttämättä niitä. Hyötyliikuntaahan minä kaipasin. Eilinen lajittelu oli mennyt suklaata syöden, joten jakaminen olisi hoidettava kunnialla. Rappujuoksu tekee ihmeitä pakaroille, siitä olen varma.

Odottaessani Marsun tulevan toisesta rapusta, otan esille puhelimeni. Ei mitään, huokaan. Ei yhden yhtä viestiä Vililtä. Seikkailut vievät Tarzanin kaiken ajan, puhahdan ja kirjaudun tylsyyksissäni Kuvasimeen pitkästä aikaa.
Viisi uutta kommenttia, huomaan, ja yritän peittää tuntemaani mielihyvää itseltäni. Miksi minua lohduttaisi muiden poikien kommentit? Miksi minulle kelpaisi kukaan muu? Ei miksikään, mutta nyt kun sentään olen kirjautunut paikkaan, voin yhtä hyvin vilkaista kommenttien sisällön.

Jippo ”Ootko somelakossa? :D”

Vanha kunnon Jippo. Hän ei ollut unohtanut minua, vaikka minä lähestulkoon olinkin hänet.

Katya ”Hah, ehkä. Tekee hyvää kenelle tahansa.”

En kai kuulostanut liian tylyltä, mietin. En kai kuulostanut siltä, että vihjailisin, ettei hänellä ole elämää? Nimittäin minulla jos kellään ei ole oikeuksia vihjailla sellaista. Vaikka olenkin saanut maistaa elämää kylliksi tämän kevään aikana, en halua ylpeillä asialla. Jos elämä on kuin hillomunkki, minä olin vain sattumoisin tänä keväänä kohdannut hilloni. Jippokin löytäisi kyllä omansa, kun hetken aikaa etsisi. Joko ruudun äärestä tai elävästä elämästä. Vuosia minullakin kului, mutta maku on ollut kaiken odotuksen arvoista. Tänä iltana piirtäisin päiväkirjaani munkin, tirskun yksikseni. Arvaatte varmaan, kenen kuva komeilisi hillon paikalla?

-Tauon paikka vai? Marsu keskeyttää haaveiluni ja ottaa myös puhelimen käteensä.

-Monta? kysyn pyöräyttäen silmiäni.

-Neljä, Marsu sanoo ja näyttää kieltä minun muuttuessani kateudesta vihreäksi.

Neljä. Jesseltä on tullut neljä viestiä tunnin aikana. No, ne viestit tuskin ovat mitään kovin ihmeellisiä, mutta kuitenkin. Tarkoitan siis sitä, ettei Jesse ole mikään suuri runoniekka tai romantikko, mutta on neljä silti nollaa parempi. Tyhjästä on paha nyhjästä, sanoo Jane, jonka Tarzan jätti liaanitta, ja jatkaa Kuvasimen selailua.

Sormustenherra ”Tahdotko ottaa minut?”

Ehdottomasti. Tässä ja nyt. En epäile hetkeäkään. NOT. Pidä aarteesi, klonkkuseni.

Manman ”Nainen. Maahan.”

Anteeksi mitä? En ole koira, vaikka niistä kovasti pidänkin. Kaksi sanaa: Mies. Poistu.

Meikkis ”Käyn sillon tällön jäkiksessä. Suosittele jotain kahvilaa, jossa näkis sut.”

Kulmiksessa saatat nähdä minut poikkikseni syliksessä.

Perstai ”Tää kuva on kaunis kuin kevät.”

Oi, tämähän on kiva kommentti, hymyilen imarreltuna. Vaikka varmaan hän sanoo saman jokaiselle reimondille, nostan epäilevästi kulmaani. Sitä paitsi minä olen kaunis kuin talvi. Kaunis kuin lumi, ettäs sen tietää, puuskahdan itsekseni.

Huokaus. Vaikka Kuvasin onkin hupaisaa ajanvietettä, ei yksikään kommentti täytä kaipuuta rinnassani. Käännän pääni ja katson jälleen Marsun näpyttelyä kateellisena.

-Onks Jessellä jo ikävä? kysyn ja yritän olla onnellinen ystäväni puolesta.

-Se sika hoputtaa mua juoksemaan portaita nopeammin, Marsu naurahtaa.

No, onhan sekin tapa kertoa ikävästä. Mitä nopeammin me jaamme mainokset, sitä nopeammin Marsu on jälleen Jessen kainalossa.

-Mä laitoin sille, että menee myöhään, kun jaan aika perusteellisesti, enkä välttämättä vain mainoksia, Marsu ilveilee ja aukoo haarojaan.

Katson ystävääni ensin kauhuissani ja sitten pyrskähdän. Minä en voisi kuvitella laittavani Vilille mitään tuon kaltaista. Ihan tarpeeksi sydämentykytyksiä saatiin aikaan Rölli-sotkulla.

-No, mitäs Jesse siihen? kysyn.

-Ilmoittautui ensimmäiseksi asiakkaaksi, Marsu vastaa viekkaasti. -Ja taidan ottaa tarjouksen vastaan.

No jopas jotakin. Täällähän kaupataan neitsyyttä pilkkahinnalla, pudistelen päätäni ja samassa puhelimeni piippaa viestin merkiksi. Olen pudottaa koko puhelimen, kun innostun niin. Ole Vili, ole Vili. Pliiis, ole Vili.
-Puolakka, Eskelinen, Grönqvist, luen sukunimiä ovista itsekseni samalla, kun tiputan luukuista mainoslehtisiä.

Kuvittelen jokaiseen oveen Vilin sukunimen. Ehkä omani siihen viereen. Mustalampi Bovellan. Vai hetkinen, tulisiko se sittenkin toisessa järjestyksessä aakkosten mukaan. Bovellan Mustalampi. No, aika pian Vili saisi luvan naida minut, ja minä puolestani saisin hänen mystisen sukunimensä.

Huh, on tämä tosiaan rankkaa puuhaa, ajattelen juostessani portaita takaisin alas. Monissa kerrostaloissa on kyllä hissi, mutta ajattelin olla käyttämättä niitä. Hyötyliikuntaahan minä kaipasin. Eilinen lajittelu oli mennyt suklaata syöden, joten jakaminen olisi hoidettava kunnialla. Rappujuoksu tekee ihmeitä pakaroille, siitä olen varma.

Odottaessani Marsun tulevan toisesta rapusta, otan esille puhelimeni. Ei mitään, huokaan. Ei yhden yhtä viestiä Vililtä. Seikkailut vievät Tarzanin kaiken ajan, puhahdan ja kirjaudun tylsyyksissäni Kuvasimeen pitkästä aikaa.
Viisi uutta kommenttia, huomaan, ja yritän peittää tuntemaani mielihyvää itseltäni. Miksi minua lohduttaisi muiden poikien kommentit? Miksi minulle kelpaisi kukaan muu? Ei miksikään, mutta nyt kun sentään olen kirjautunut paikkaan, voin yhtä hyvin vilkaista kommenttien sisällön.

Jippo ”Ootko somelakossa? :D”

Vanha kunnon Jippo. Hän ei ollut unohtanut minua, vaikka minä lähestulkoon olinkin hänet.

Katya ”Hah, ehkä. Tekee hyvää kenelle tahansa.”

En kai kuulostanut liian tylyltä, mietin. En kai kuulostanut siltä, että vihjailisin, ettei hänellä ole elämää? Nimittäin minulla jos kellään ei ole oikeuksia vihjailla sellaista. Vaikka olenkin saanut maistaa elämää kylliksi tämän kevään aikana, en halua ylpeillä asialla. Jos elämä on kuin hillomunkki, minä olin vain sattumoisin tänä keväänä kohdannut hilloni. Jippokin löytäisi kyllä omansa, kun hetken aikaa etsisi. Joko ruudun äärestä tai elävästä elämästä. Vuosia minullakin kului, mutta maku on ollut kaiken odotuksen arvoista. Tänä iltana piirtäisin päiväkirjaani munkin, tirskun yksikseni. Arvaatte varmaan, kenen kuva komeilisi hillon paikalla?

-Tauon paikka vai? Marsu keskeyttää haaveiluni ja ottaa myös puhelimen käteensä.

-Monta? kysyn pyöräyttäen silmiäni.

-Neljä, Marsu sanoo ja näyttää kieltä minun muuttuessani kateudesta vihreäksi.

Neljä. Jesseltä on tullut neljä viestiä tunnin aikana. No, ne viestit tuskin ovat mitään kovin ihmeellisiä, mutta kuitenkin. Tarkoitan siis sitä, ettei Jesse ole mikään suuri runoniekka tai romantikko, mutta on neljä silti nollaa parempi. Tyhjästä on paha nyhjästä, sanoo Jane, jonka Tarzan jätti liaanitta, ja jatkaa Kuvasimen selailua.

Sormustenherra ”Tahdotko ottaa minut?”

Ehdottomasti. Tässä ja nyt. En epäile hetkeäkään. NOT. Pidä aarteesi, klonkkuseni.

Manman ”Nainen. Maahan.”

Anteeksi mitä? En ole koira, vaikka niistä kovasti pidänkin. Kaksi sanaa: Mies. Poistu.

Meikkis ”Käyn sillon tällön jäkiksessä. Suosittele jotain kahvilaa, jossa näkis sut.”

Kulmiksessa saatat nähdä minut poikkikseni syliksessä.

Perstai ”Tää kuva on kaunis kuin kevät.”

Oi, tämähän on kiva kommentti, hymyilen imarreltuna. Vaikka varmaan hän sanoo saman jokaiselle reimondille, nostan epäilevästi kulmaani. Sitä paitsi minä olen kaunis kuin talvi. Kaunis kuin lumi, ettäs sen tietää, puuskahdan itsekseni.

Huokaus. Vaikka Kuvasin onkin hupaisaa ajanvietettä, ei yksikään kommentti täytä kaipuuta rinnassani. Käännän pääni ja katson jälleen Marsun näpyttelyä kateellisena.

-Onks Jessellä jo ikävä? kysyn ja yritän olla onnellinen ystäväni puolesta.

-Se sika hoputtaa mua juoksemaan portaita nopeammin, Marsu naurahtaa.

No, onhan sekin tapa kertoa ikävästä. Mitä nopeammin me jaamme mainokset, sitä nopeammin Marsu on jälleen Jessen kainalossa.

-Mä laitoin sille, että menee myöhään, kun jaan aika perusteellisesti, enkä välttämättä vain mainoksia, Marsu ilveilee ja aukoo haarojaan.

Katson ystävääni ensin kauhuissani ja sitten pyrskähdän. Minä en voisi kuvitella laittavani Vilille mitään tuon kaltaista. Ihan tarpeeksi sydämentykytyksiä saatiin aikaan Rölli-sotkulla.

-No, mitäs Jesse siihen? kysyn.

-Ilmoittautui ensimmäiseksi asiakkaaksi, Marsu vastaa viekkaasti. -Ja taidan ottaa tarjouksen vastaan.

No jopas jotakin. Täällähän kaupataan neitsyyttä pilkkahinnalla, pudistelen päätäni ja samassa puhelimeni piippaa viestin merkiksi. Olen pudottaa koko puhelimen, kun innostun niin. Ole Vili, ole Vili. Pliiis, ole Vili.
16.06.2017 19:13
(63/92)
Jatkoa, jatkoa. Pliiis, jatkoa.
Jatkoa, jatkoa. Pliiis, jatkoa.
18.06.2017 10:29
(64/92)
Ole Vili, ole Vili. Pliiis, ole Vili.

Vaan ei, ei se ole. Viesti on numerosta, jota puhelimeni ei tunnista.

”Tsau bella! Tuu meidän kanssa huomenna Auroraan. Nähään viideltä.”

Katson viestiä kummastuneena. Onko se tullut väärään numeroon? En keksi ketään kuka kutsuisi minua bellaksi. Luen viestin ääneen Marsulle ja hänen lamppunsa syttyy saman tien.

-Oisko karkkitytöt?

Hmm… Voisiko olla? No, olimme lauantaina eronneet sopuisissa merkeissä, joten miksipä ei? Googlaan numeron kuitenkin varmistuakseni, ja kenenpä muunkaan numeroksi se osoittautuu kuin Camilla Ikävalon.

Voi apua, panikoin hieman. Mitä vastaan? Haluaisinko mennä karkkityttöjen kanssa yhtään mihinkään ilman Viliä? Haluaisinko myöskään jättää menemättä? Olinhan suunnitellut yrittäväni tulla toimeen heidän kanssaan. Entä jos he jälleen syyttäisivät minua jostakin? Entä jos eivät? Entä jos meistä voisikin tulla kavereita?

En haluaisi olla kiero, mutta pakostikin mieleeni juolahtaa, että heidän avullaan saisin ehkä tietää enemmän Vilistä. Heidän avullaan voisin olla enemmän yhteyksissä Viliin vaikuttamatta takiaiselta. Ja niin päätös on tehty. Menen heidän prinsessakahvilaansa, nyökkään ja näpytän vastausviestin.

-Jos jakaa, ei saa kertoa, Marsu kuiskaa minulle matskun tunnilla. -Ei sillä, että olisin itse jakanut muuta kuin mainoksia ja numeroita, mutta sananparsi ei taida olla tuttu tuttavallemme Saijalle.

Pärskähdän ja pyörittelen päätäni. Minä todella yritin olla hyvä oppilas ja laskea kiltisti laskettavaksemme tarkoitettuja tehtäviä. Mutta minkäs teet, kun vieressä istuu ystävä, joka ei ole niin kiinnostunut laskutoimituksista.

Vaan Marsu on kyllä oikeassa Saijasta. Koko koulu tietää jo hänen puuhistaan, ja hän nauttii tilanteesta täysin rinnoin. Röökin polton lisäksi suosioon näköjään pääsee seksiä harrastamalla. Mitä useamman eri kumppanin kanssa, sen parempi. Ja Saija on enemmän kuin halukas ryhtymään koko koulun jakorasiaksi.

Hetkinen. Sirkkani ei jostain syystä siritä lainkaan, vaikka puhun Saijasta näinkin rumasti, huomaan. Onko se ottanut lopputilin vai lähtenyt lomille? Vai katsooko läpi sormien, kun on kyse Saijasta, pohdin. Voihan olla, että Sirkka tietää paremmin kuin me muut, että Saija itsekin kuvailee itseään jakariksi päivät pitkät peilin edessä. Tuntemattomat kun ovat Sirkan tiet.

-Älä kuvittelekaan, ettet kertoisi mulle, jos ja kun teette sen, vaadin.

-Älä kuvittelekaan, että jäisit paitsi yhdestäkään yksityiskohdasta, Marsu sanoo ja lipoo ellottavasti huuliaan.

-Uagh, äännähdän ja peitän korvani Marsun hirnuessa.

Ehkä minulle riittäisi kuitenkin sellainen pelkistetty versio, kuten ”kettu kävi kolossa”. Vai riittäisikö? Saattoiko seksistä tietää koskaan liikaa? Olisiko kuitenkin parempi omaa ensimmäistä kertaani varten, että kuulisin parhaan ystäväni kokemukset yksityiskohtaisesti. Apua, milloin elämämme oli alkanut pyöriä pelkän seksin ympärillä?

Ja nyt, kun pyörät ovat lähteneet pyörimään, on niitä vaikea pysäyttää.
Ole Vili, ole Vili. Pliiis, ole Vili.

Vaan ei, ei se ole. Viesti on numerosta, jota puhelimeni ei tunnista.

”Tsau bella! Tuu meidän kanssa huomenna Auroraan. Nähään viideltä.”

Katson viestiä kummastuneena. Onko se tullut väärään numeroon? En keksi ketään kuka kutsuisi minua bellaksi. Luen viestin ääneen Marsulle ja hänen lamppunsa syttyy saman tien.

-Oisko karkkitytöt?

Hmm… Voisiko olla? No, olimme lauantaina eronneet sopuisissa merkeissä, joten miksipä ei? Googlaan numeron kuitenkin varmistuakseni, ja kenenpä muunkaan numeroksi se osoittautuu kuin Camilla Ikävalon.

Voi apua, panikoin hieman. Mitä vastaan? Haluaisinko mennä karkkityttöjen kanssa yhtään mihinkään ilman Viliä? Haluaisinko myöskään jättää menemättä? Olinhan suunnitellut yrittäväni tulla toimeen heidän kanssaan. Entä jos he jälleen syyttäisivät minua jostakin? Entä jos eivät? Entä jos meistä voisikin tulla kavereita?

En haluaisi olla kiero, mutta pakostikin mieleeni juolahtaa, että heidän avullaan saisin ehkä tietää enemmän Vilistä. Heidän avullaan voisin olla enemmän yhteyksissä Viliin vaikuttamatta takiaiselta. Ja niin päätös on tehty. Menen heidän prinsessakahvilaansa, nyökkään ja näpytän vastausviestin.

-Jos jakaa, ei saa kertoa, Marsu kuiskaa minulle matskun tunnilla. -Ei sillä, että olisin itse jakanut muuta kuin mainoksia ja numeroita, mutta sananparsi ei taida olla tuttu tuttavallemme Saijalle.

Pärskähdän ja pyörittelen päätäni. Minä todella yritin olla hyvä oppilas ja laskea kiltisti laskettavaksemme tarkoitettuja tehtäviä. Mutta minkäs teet, kun vieressä istuu ystävä, joka ei ole niin kiinnostunut laskutoimituksista.

Vaan Marsu on kyllä oikeassa Saijasta. Koko koulu tietää jo hänen puuhistaan, ja hän nauttii tilanteesta täysin rinnoin. Röökin polton lisäksi suosioon näköjään pääsee seksiä harrastamalla. Mitä useamman eri kumppanin kanssa, sen parempi. Ja Saija on enemmän kuin halukas ryhtymään koko koulun jakorasiaksi.

Hetkinen. Sirkkani ei jostain syystä siritä lainkaan, vaikka puhun Saijasta näinkin rumasti, huomaan. Onko se ottanut lopputilin vai lähtenyt lomille? Vai katsooko läpi sormien, kun on kyse Saijasta, pohdin. Voihan olla, että Sirkka tietää paremmin kuin me muut, että Saija itsekin kuvailee itseään jakariksi päivät pitkät peilin edessä. Tuntemattomat kun ovat Sirkan tiet.

-Älä kuvittelekaan, ettet kertoisi mulle, jos ja kun teette sen, vaadin.

-Älä kuvittelekaan, että jäisit paitsi yhdestäkään yksityiskohdasta, Marsu sanoo ja lipoo ellottavasti huuliaan.

-Uagh, äännähdän ja peitän korvani Marsun hirnuessa.

Ehkä minulle riittäisi kuitenkin sellainen pelkistetty versio, kuten ”kettu kävi kolossa”. Vai riittäisikö? Saattoiko seksistä tietää koskaan liikaa? Olisiko kuitenkin parempi omaa ensimmäistä kertaani varten, että kuulisin parhaan ystäväni kokemukset yksityiskohtaisesti. Apua, milloin elämämme oli alkanut pyöriä pelkän seksin ympärillä?

Ja nyt, kun pyörät ovat lähteneet pyörimään, on niitä vaikea pysäyttää.
21.06.2017 08:18
(65/92)
LUKU 39

Karkkityttöjä on luultavasti yhtä vaikea pysäyttää. Minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko pyöriä heidän perässään tai laittaa kapuloita rattaisiin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pyörin perässä, ajattelen, kun astun Auroraan sisälle.

Aika viehättävä paikka oikeastaan, tuumin, kun katselen ympärilleni kahvilassa. Hempeitä pastellisävyjä, paljon tyynyjä ja kynttilöitä. Hassua, etten ole aiemmin käynyt paikassa. Paikalla on ainoastaan nuoria. Kaksi pariskuntaa ja yksi neljän hengen tyttöporukka. Melko rauhallinen tunnelma, pientä puheen sorinaa ja naurua. Rusettia ja Camillaa ei vielä näy. Päätän tilata vasta heidän kanssaan ja käyn istumaan mukavaan ikkunapöytään odottamaan.

Olen tänään vaatteiltani mustavalkoinen, mutta olin lainannut äidiltä mintun vihreitä koruja piristysruiskeeksi. Olin harkinnut hetken vaaleanpunaisia koruja, mutta en sentään kehdannut apinoida karkkityttöjä niin läpinäkyvästi. Ja hyvä niin. Minun on pysyttävä Katina, eikä minään muuna, vaikka haluaisinkin tehdä vaikutuksen, nyökkään päättäväisesti.

Vartin päästä karkkitytöt saapuvat. He menevät saman tien tiskille rupatellen kuin eivät huomaisikaan minua. Ja luultavasti eivät huomaakaan. Nielen ylpeyteni ja menen heidän luokseen. Ei puhettakaan myöhästymisen pahoittelusta, huomaan. Ei kuulu karkkityttöjen tapoihin, nääs, ajattelen karkeasti. Tervehdittyämme Camilla päättää heti, mitä minun tulisi tilata, ja hetken päästä istun Undulaatin Lennon kanssa pöydässä, enkä edes tiedä mitä se sisältää.

Katselen juomaani arvioivasti. Tiedän ainoastaan, että smoothieni on kauniin vaaleanvihreää, ja sen takia se minulla onkin. Camillan sanoin väri sopii niin hyvin koruihini. Itse olisin valinnut suuren kaakaon tai pirtelön, mietin hieman harmistuneena samalla, kun imaisen suuhuni ensimmäisen siemauksen raidallisella pillillä.

Mmm… Makuhermoni lähtevät lentoon undulaatin lailla. Maistan kirpeän kiivin, raikkaan mintun ja jotakin hentoa ja herttaista. Smoothie on yhtä aikaa viileää kuin kevättuuli ja pehmeää kuin unelma. Unohdan kaikki ennakkoluuloni sekä kahvilasta, terveyslitkuista että karkkitytöistä. Hehän todella tietävät mistä puhuvat. Vilkaisen listaa, ja huomaan, että kiivin ja mintun lisäksi juomassani on avokadoa. Mmm, se siis tuo tämän ihanan pehmeyden, maistelen nautiskellen.

-Hei, älä nyt hori kaikkea, Camilla palauttaa minut maan pinnalle kiskomalla lasini kädestäni.

Mitä ihmettä? Katson tyttöä suu auki. Juomahan on minun, minä olen sen maksanut, ajattelen, mutta en saa sanotuksi sanaakaan.

-Otetaan ensin kuvia, Rusetti selittää huomattuaan ilmeeni.

Ahaa, käsitän ja nyökkään. Hyvä idea itseasiassa. Paikka on kaunis, juomat kauniimpia ja tytöt kauneimmat. Tirskis.

Rusetilla on edessään vaaleanpunainen Prinsessan Päiväuni-smoothie, joka on kuulemma hänen varma valintansa. Camilla taasen on tuntenut itsensä tänään erityisen vapaaksi, joten hänen valintansa on keltainen Valonlähde.

-Tässä kuvassa näette nyt kaksi valonlähdettä, Camilla kikattaa kuuluvasti ja poseeraa juomansa kanssa valloittavasti Rusetin näpsiessä hänestä kuvia.

Rusetti puolestaan hymyilee sievästi kuin prinsessa, ja pitää välillä silmiään kiinni kuin unelmoiden kaukomaiden prinssistä. Taidanpa tuoda Marsun tänne kahvilaan joku kerta, ja maistaa Päiväunta, pohdin. Unelmointi on myös minun lempiharrastukseni.

Huokaus. Vaikka en voi sanoa pitäneeni karkkitytöistä alun alkaen, en voi olla ihailematta heitä. En voi sanoa, etteivätkö he olisi varsinaisia katseenvangitsijoita. Heidän jokainen kuvansa on täydellinen. Kun minä ja Marsu otamme kuvia, hyvä, jos yksi sadasta on onnistunut.

-Sun vuki, Camilla tyrkkää juomani takaisin eteeni ja osoittaa kännykkäkamerallaan minuun.

Klunks, nielaisen. Minua alkaa jännittää kamalasti. Vaikka normaalisti tykkäänkin olla kameran edessä, niin nyt ajatus on epämukava. Tuntuu kuin olisin jossakin koekuvauksissa. Yritän hymyillä pinkeästi, vaikka mieleni tekisi itkeä äitiä apuun.

-Mmm, miten mun kannattaisi poseerata? kysyn vaikka tiedänkin, että he nauravat minut suolle tästä hyvästä.

Yllätyksekseni he kuitenkin innostuvat neuvomaan minua kuin mitkäkin tutorit, ja saamme muutaman todella hyvän otoksen. Saan kuulla, että parasta minussa on heidän mielestään hiukset, hampaat ja jalat. Lisäksi he kehuvat korujani ja opettavat huomaamattomia tapoja tuoda niitä esille kuvissa.

-Vili tykkäis, Camilla tirskuu.

Hymähdän, vaikka en oikein tiedä mitä hän tarkoittaa. Onko Vilillä jokin fetissi koruihin? Rusetti huomaa jälleen epäröintini ja valaisee asiaa.

-Vilin lempiväri on vihreä, niin että varmaan tykkää, jos käytät väriä vaatteissa tai asusteissa.

TITITYY (tai mitä ikinä undulaatit sirkuttavatkaan), sanoo silloin Katin pää.

Vilin lempiväri on vihreä, Vilin lempiväri on vihreä, aivoissani jyskyttää. Olin ollut oikeassa karkkityttöjen kanssa kaveeraamisesta. Olemme nyt istuneet kahvilassa noin viisitoista minuuttia, ja olen jo onkinut tietooni Vilin lempivärin. No, tietenkin minun olisi pitänyt arvata asia aikoja sitten, soimaan itseäni. Vilillä on aina jotakin vihreää yllään. Paljon mustaa, mutta aina jotain vihreää. Useimmiten vyö, paita tai pipo.

Lähetän saman tien Vilille kuvan minusta ja smoothiestani kuvatekstin kera.

”Maistuis varmaan sullekin.”

Alle viidessä sekunnissa puhelimeeni pärähtää vastaus.

Vili ”Maistuis. Ehkä tuun hakemaan omani pois. ;)”

Iiiip. Luen viestin kolme kertaa, ja miljoonat undulaatit valtaavat vatsani. Mitä Vili tarkoittaa? Tuleeko hän tänne? Onko hän jo palannut, pohdin ja pälyilen pakostakin ympärilleni.

Mmm, tuskinpa vain. Hän tietenkin pilailee, petyn hieman ja undulaatit lentävät päin mahalaukkuni seiniä. No, ei sen niin väliä, tärkeintä on, että hän vastasi minulle. Ja vielä noin imartelevasti. Hän on selvästi viehtynyt värivalinnastani. Kiitos, äiti, laajasta korukollaasistasi, lähetän äidille lämpimiä ajatuksia.
LUKU 39

Karkkityttöjä on luultavasti yhtä vaikea pysäyttää. Minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko pyöriä heidän perässään tai laittaa kapuloita rattaisiin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että pyörin perässä, ajattelen, kun astun Auroraan sisälle.

Aika viehättävä paikka oikeastaan, tuumin, kun katselen ympärilleni kahvilassa. Hempeitä pastellisävyjä, paljon tyynyjä ja kynttilöitä. Hassua, etten ole aiemmin käynyt paikassa. Paikalla on ainoastaan nuoria. Kaksi pariskuntaa ja yksi neljän hengen tyttöporukka. Melko rauhallinen tunnelma, pientä puheen sorinaa ja naurua. Rusettia ja Camillaa ei vielä näy. Päätän tilata vasta heidän kanssaan ja käyn istumaan mukavaan ikkunapöytään odottamaan.

Olen tänään vaatteiltani mustavalkoinen, mutta olin lainannut äidiltä mintun vihreitä koruja piristysruiskeeksi. Olin harkinnut hetken vaaleanpunaisia koruja, mutta en sentään kehdannut apinoida karkkityttöjä niin läpinäkyvästi. Ja hyvä niin. Minun on pysyttävä Katina, eikä minään muuna, vaikka haluaisinkin tehdä vaikutuksen, nyökkään päättäväisesti.

Vartin päästä karkkitytöt saapuvat. He menevät saman tien tiskille rupatellen kuin eivät huomaisikaan minua. Ja luultavasti eivät huomaakaan. Nielen ylpeyteni ja menen heidän luokseen. Ei puhettakaan myöhästymisen pahoittelusta, huomaan. Ei kuulu karkkityttöjen tapoihin, nääs, ajattelen karkeasti. Tervehdittyämme Camilla päättää heti, mitä minun tulisi tilata, ja hetken päästä istun Undulaatin Lennon kanssa pöydässä, enkä edes tiedä mitä se sisältää.

Katselen juomaani arvioivasti. Tiedän ainoastaan, että smoothieni on kauniin vaaleanvihreää, ja sen takia se minulla onkin. Camillan sanoin väri sopii niin hyvin koruihini. Itse olisin valinnut suuren kaakaon tai pirtelön, mietin hieman harmistuneena samalla, kun imaisen suuhuni ensimmäisen siemauksen raidallisella pillillä.

Mmm… Makuhermoni lähtevät lentoon undulaatin lailla. Maistan kirpeän kiivin, raikkaan mintun ja jotakin hentoa ja herttaista. Smoothie on yhtä aikaa viileää kuin kevättuuli ja pehmeää kuin unelma. Unohdan kaikki ennakkoluuloni sekä kahvilasta, terveyslitkuista että karkkitytöistä. Hehän todella tietävät mistä puhuvat. Vilkaisen listaa, ja huomaan, että kiivin ja mintun lisäksi juomassani on avokadoa. Mmm, se siis tuo tämän ihanan pehmeyden, maistelen nautiskellen.

-Hei, älä nyt hori kaikkea, Camilla palauttaa minut maan pinnalle kiskomalla lasini kädestäni.

Mitä ihmettä? Katson tyttöä suu auki. Juomahan on minun, minä olen sen maksanut, ajattelen, mutta en saa sanotuksi sanaakaan.

-Otetaan ensin kuvia, Rusetti selittää huomattuaan ilmeeni.

Ahaa, käsitän ja nyökkään. Hyvä idea itseasiassa. Paikka on kaunis, juomat kauniimpia ja tytöt kauneimmat. Tirskis.

Rusetilla on edessään vaaleanpunainen Prinsessan Päiväuni-smoothie, joka on kuulemma hänen varma valintansa. Camilla taasen on tuntenut itsensä tänään erityisen vapaaksi, joten hänen valintansa on keltainen Valonlähde.

-Tässä kuvassa näette nyt kaksi valonlähdettä, Camilla kikattaa kuuluvasti ja poseeraa juomansa kanssa valloittavasti Rusetin näpsiessä hänestä kuvia.

Rusetti puolestaan hymyilee sievästi kuin prinsessa, ja pitää välillä silmiään kiinni kuin unelmoiden kaukomaiden prinssistä. Taidanpa tuoda Marsun tänne kahvilaan joku kerta, ja maistaa Päiväunta, pohdin. Unelmointi on myös minun lempiharrastukseni.

Huokaus. Vaikka en voi sanoa pitäneeni karkkitytöistä alun alkaen, en voi olla ihailematta heitä. En voi sanoa, etteivätkö he olisi varsinaisia katseenvangitsijoita. Heidän jokainen kuvansa on täydellinen. Kun minä ja Marsu otamme kuvia, hyvä, jos yksi sadasta on onnistunut.

-Sun vuki, Camilla tyrkkää juomani takaisin eteeni ja osoittaa kännykkäkamerallaan minuun.

Klunks, nielaisen. Minua alkaa jännittää kamalasti. Vaikka normaalisti tykkäänkin olla kameran edessä, niin nyt ajatus on epämukava. Tuntuu kuin olisin jossakin koekuvauksissa. Yritän hymyillä pinkeästi, vaikka mieleni tekisi itkeä äitiä apuun.

-Mmm, miten mun kannattaisi poseerata? kysyn vaikka tiedänkin, että he nauravat minut suolle tästä hyvästä.

Yllätyksekseni he kuitenkin innostuvat neuvomaan minua kuin mitkäkin tutorit, ja saamme muutaman todella hyvän otoksen. Saan kuulla, että parasta minussa on heidän mielestään hiukset, hampaat ja jalat. Lisäksi he kehuvat korujani ja opettavat huomaamattomia tapoja tuoda niitä esille kuvissa.

-Vili tykkäis, Camilla tirskuu.

Hymähdän, vaikka en oikein tiedä mitä hän tarkoittaa. Onko Vilillä jokin fetissi koruihin? Rusetti huomaa jälleen epäröintini ja valaisee asiaa.

-Vilin lempiväri on vihreä, niin että varmaan tykkää, jos käytät väriä vaatteissa tai asusteissa.

TITITYY (tai mitä ikinä undulaatit sirkuttavatkaan), sanoo silloin Katin pää.

Vilin lempiväri on vihreä, Vilin lempiväri on vihreä, aivoissani jyskyttää. Olin ollut oikeassa karkkityttöjen kanssa kaveeraamisesta. Olemme nyt istuneet kahvilassa noin viisitoista minuuttia, ja olen jo onkinut tietooni Vilin lempivärin. No, tietenkin minun olisi pitänyt arvata asia aikoja sitten, soimaan itseäni. Vilillä on aina jotakin vihreää yllään. Paljon mustaa, mutta aina jotain vihreää. Useimmiten vyö, paita tai pipo.

Lähetän saman tien Vilille kuvan minusta ja smoothiestani kuvatekstin kera.

”Maistuis varmaan sullekin.”

Alle viidessä sekunnissa puhelimeeni pärähtää vastaus.

Vili ”Maistuis. Ehkä tuun hakemaan omani pois. ;)”

Iiiip. Luen viestin kolme kertaa, ja miljoonat undulaatit valtaavat vatsani. Mitä Vili tarkoittaa? Tuleeko hän tänne? Onko hän jo palannut, pohdin ja pälyilen pakostakin ympärilleni.

Mmm, tuskinpa vain. Hän tietenkin pilailee, petyn hieman ja undulaatit lentävät päin mahalaukkuni seiniä. No, ei sen niin väliä, tärkeintä on, että hän vastasi minulle. Ja vielä noin imartelevasti. Hän on selvästi viehtynyt värivalinnastani. Kiitos, äiti, laajasta korukollaasistasi, lähetän äidille lämpimiä ajatuksia.
21.06.2017 08:19
(66/92)
Ihanaa juhannusta kaikille! :)
Ihanaa juhannusta kaikille! :)
21.06.2017 11:10
(67/92)
Siis tää on aivan ihana <3
Siis tää on aivan ihana <3
21.06.2017 11:55
(68/92)
Uskomattoman ihana, en kestä ku joka päivä pitää tulla tarkostamaan että joko uutta tekstiä olis ilmaantunu. Hyvää juhannusta sullekkin !
Uskomattoman ihana, en kestä ku joka päivä pitää tulla tarkostamaan että joko uutta tekstiä olis ilmaantunu. Hyvää juhannusta sullekkin !
22.06.2017 10:45
(69/92)
Aaw en kestä <3 Hyvää juhannusta sullekin 😊
Aaw en kestä <3 Hyvää juhannusta sullekin 😊
26.06.2017 11:07
(70/92)
Tää on kyl ihana :3
Tää on kyl ihana :3
26.06.2017 21:07
(71/92)
Tuhannet kiitokset. :)
Tuhannet kiitokset. :)
26.06.2017 21:42
(72/92)
-Okei, nyt aletaan tositoimiin, Camilla sanoo taputtaen käsiään yhteen, ja Rusetti kaivaa kuin käskystä laukustaan pinkin muistivihon ja kynän.

Mihin ihmeen tositoimiin, ehdin miettiä, ennen kuin Camilla aukaisee jälleen suunsa.

-Kysytäänkö vuorotellen? hän kysyy Rusetilta, joka nyökkää avatessaan muistivihkonsa. -Mä aloitan, Camilla sanoo ja kääntää sitten katseensa minuun. -Kati, kuvaile sun ja Vilin ensitapaamista kolmella sanalla.

Katson Camillaa kummissani. Mistä on kysymys?

-Tää on sellainen testi teidän suhteesta, Rusetti selittää hymyillen. -Millainen pari ootte ja niin edespäin.

Ai niinkö, yllätyn hieman. No, voisihan se olla ihan hauskaa, ajattelen, vaikka kyllä iminua hieman jännittää. Camilla on niin arvaamaton tyyppi. Saman tien hän jo kinuaakin vastausta ensimmäiseen kysymykseensä.

-Mmm… Tähdenlento, lumi ja huppu, luettelen silmät kiinni ensitapaamistamme muistellen.

Siinä hetkessä tosiaan riittää muistelemista. Elämäni käännekohta. Hetki, jolloin Amor tähtäsi nuolellaan ja osui suoraan sydämeen.

Camilla rypistää otsaansa viimeisen sanan kohdalla, mutta nyökkää sitten hyväksyvästi Rusetille, joka kirjaa jotakin ylös muistivihkoonsa.

-Suutelitteko ensikohtaamisella? Rusetti kysyy sitten ja nyökkään vastaukseksi.

-Hyvä, Camilla sanoo peukkua näyttäen. -Se on aina lupaava merkki.

Hymyilen tytöille, minähän pärjään hyvin. Tai oikeastaan parisuhteemme pärjää hyvin. Vaikka toki minä sen jo tiesinkin. Minä ja Vili, olemme täydellisiä yhdessä.

-Kauan olette olleet yhdessä? Camilla kysyy sitten.

Hmm, pohdin hetken. Enhän oikeastaan tiedä. Mikä lasketaan seurustelun alkamisajankohdaksi, jos sitä ei ole ihan tarkkaan sovittu. Miettiessäni huomaan Rusetin ja Camillan luovan toisiinsa tiettyjä katseita.

-Etkö muista? Camilla tenttaa. -Ei siitä nyt sentään niin kauaa ole.

-No, en oikein tiedä, mistä seurustelun alku lasketaan, kerron totuudenmukaisesti.

-Tietenkin siitä hetkestä, kun Vili on pyytänyt kättäsi, Rusetti sanoo juhlallisesti ja nauraa sitten helisten.

-Hah, sellaista saa Kati odotella ja pitkään, Camilla ilkkuu huvittuneena.

-No, siinä tapauksessa olemme seurustelleet viisi viikkoa, sanon hymyillen niin suloisesti kuin pystyn.

Nyt on karkkityttöjen vuoro katsoa minua yllättyneinä. Saivatpahan nenilleen, ajattelen tyytyväisenä. Ensitapaamisestamme on tasan viisi viikkoa aikaa, ja jos milloinkaan, niin silloin Vili oli ojentanut minulle kätensä ja pyytänyt omaani. Toki vain nostaakseen ballerinan ylös, mutta sitä ei karkkityttöjen tarvitse tietää.

Oi ja voi, onko siitä todella jo viisi viikkoa? Miten nopeasti aika onkaan mennyt. Ja samalla tuntuu kuin Vili olisi ollut elämässäni jo paljon pidempään. Mitä minä edes olin ennen Viliä? Enpä juuri nyt muista, mutta jotain onnetonta joka tapauksessa.

-Viisi viikkoa, Rusetti kirjaa vihkoonsa ja laskee sormiaan. -Se on yli kuukausi.

Camilla nyökkäilee ja katselee minua vakavana. Kun vastaan hänen katseeseensa, Camilla vetää kuin salamaniskusta hymyn kasvoilleen.

-Kukapa olisi uskonut, Camilla naurahtaa. -Sussa taitaa todella olla sitä jotain.

Hymyilen heille tyytyväisenä. Minussa on kaikki, mitä tarvitaan tehdäkseni Vilin maailman onnellisimmaksi mieheksi. Turhaan epäilette, vakuutan ääneti ja tulen ajatelleeksi jotakin. Ehkä karkkitytöt todella ajattelevat Vilin parasta. Ehkä he todella haluavat varmistaa, ettei Vili ole iskemässä päätään seinään. Ehkä he todella ovat hyviä ystäviä. Minulla kun on tapana unohtaa, että asiat harvoin ovat mustavalkoisia. Ei ole olemassa hyviä ja pahoja ihmisiä. On vain ihmisiä. Erilaisia ihmisiä, joilla on jokaiselle omat tunteet ja kokemukset. Minusta on tuntunut, että olen uhri, mutta olihan väärinkäsitys nimeltä Rölli täysin ymmärrettävä. Tässä taitaa täytyä mennä puolitiehen vastaan puolin ja toisin, pohdin. Ja sitähän me juuri teemme, nyökkään tyytyväisenä katsoessani karkkityttöjä. Meistä tulisi vielä ystäviä.
-Okei, nyt aletaan tositoimiin, Camilla sanoo taputtaen käsiään yhteen, ja Rusetti kaivaa kuin käskystä laukustaan pinkin muistivihon ja kynän.

Mihin ihmeen tositoimiin, ehdin miettiä, ennen kuin Camilla aukaisee jälleen suunsa.

-Kysytäänkö vuorotellen? hän kysyy Rusetilta, joka nyökkää avatessaan muistivihkonsa. -Mä aloitan, Camilla sanoo ja kääntää sitten katseensa minuun. -Kati, kuvaile sun ja Vilin ensitapaamista kolmella sanalla.

Katson Camillaa kummissani. Mistä on kysymys?

-Tää on sellainen testi teidän suhteesta, Rusetti selittää hymyillen. -Millainen pari ootte ja niin edespäin.

Ai niinkö, yllätyn hieman. No, voisihan se olla ihan hauskaa, ajattelen, vaikka kyllä iminua hieman jännittää. Camilla on niin arvaamaton tyyppi. Saman tien hän jo kinuaakin vastausta ensimmäiseen kysymykseensä.

-Mmm… Tähdenlento, lumi ja huppu, luettelen silmät kiinni ensitapaamistamme muistellen.

Siinä hetkessä tosiaan riittää muistelemista. Elämäni käännekohta. Hetki, jolloin Amor tähtäsi nuolellaan ja osui suoraan sydämeen.

Camilla rypistää otsaansa viimeisen sanan kohdalla, mutta nyökkää sitten hyväksyvästi Rusetille, joka kirjaa jotakin ylös muistivihkoonsa.

-Suutelitteko ensikohtaamisella? Rusetti kysyy sitten ja nyökkään vastaukseksi.

-Hyvä, Camilla sanoo peukkua näyttäen. -Se on aina lupaava merkki.

Hymyilen tytöille, minähän pärjään hyvin. Tai oikeastaan parisuhteemme pärjää hyvin. Vaikka toki minä sen jo tiesinkin. Minä ja Vili, olemme täydellisiä yhdessä.

-Kauan olette olleet yhdessä? Camilla kysyy sitten.

Hmm, pohdin hetken. Enhän oikeastaan tiedä. Mikä lasketaan seurustelun alkamisajankohdaksi, jos sitä ei ole ihan tarkkaan sovittu. Miettiessäni huomaan Rusetin ja Camillan luovan toisiinsa tiettyjä katseita.

-Etkö muista? Camilla tenttaa. -Ei siitä nyt sentään niin kauaa ole.

-No, en oikein tiedä, mistä seurustelun alku lasketaan, kerron totuudenmukaisesti.

-Tietenkin siitä hetkestä, kun Vili on pyytänyt kättäsi, Rusetti sanoo juhlallisesti ja nauraa sitten helisten.

-Hah, sellaista saa Kati odotella ja pitkään, Camilla ilkkuu huvittuneena.

-No, siinä tapauksessa olemme seurustelleet viisi viikkoa, sanon hymyillen niin suloisesti kuin pystyn.

Nyt on karkkityttöjen vuoro katsoa minua yllättyneinä. Saivatpahan nenilleen, ajattelen tyytyväisenä. Ensitapaamisestamme on tasan viisi viikkoa aikaa, ja jos milloinkaan, niin silloin Vili oli ojentanut minulle kätensä ja pyytänyt omaani. Toki vain nostaakseen ballerinan ylös, mutta sitä ei karkkityttöjen tarvitse tietää.

Oi ja voi, onko siitä todella jo viisi viikkoa? Miten nopeasti aika onkaan mennyt. Ja samalla tuntuu kuin Vili olisi ollut elämässäni jo paljon pidempään. Mitä minä edes olin ennen Viliä? Enpä juuri nyt muista, mutta jotain onnetonta joka tapauksessa.

-Viisi viikkoa, Rusetti kirjaa vihkoonsa ja laskee sormiaan. -Se on yli kuukausi.

Camilla nyökkäilee ja katselee minua vakavana. Kun vastaan hänen katseeseensa, Camilla vetää kuin salamaniskusta hymyn kasvoilleen.

-Kukapa olisi uskonut, Camilla naurahtaa. -Sussa taitaa todella olla sitä jotain.

Hymyilen heille tyytyväisenä. Minussa on kaikki, mitä tarvitaan tehdäkseni Vilin maailman onnellisimmaksi mieheksi. Turhaan epäilette, vakuutan ääneti ja tulen ajatelleeksi jotakin. Ehkä karkkitytöt todella ajattelevat Vilin parasta. Ehkä he todella haluavat varmistaa, ettei Vili ole iskemässä päätään seinään. Ehkä he todella ovat hyviä ystäviä. Minulla kun on tapana unohtaa, että asiat harvoin ovat mustavalkoisia. Ei ole olemassa hyviä ja pahoja ihmisiä. On vain ihmisiä. Erilaisia ihmisiä, joilla on jokaiselle omat tunteet ja kokemukset. Minusta on tuntunut, että olen uhri, mutta olihan väärinkäsitys nimeltä Rölli täysin ymmärrettävä. Tässä taitaa täytyä mennä puolitiehen vastaan puolin ja toisin, pohdin. Ja sitähän me juuri teemme, nyökkään tyytyväisenä katsoessani karkkityttöjä. Meistä tulisi vielä ystäviä.
30.06.2017 16:17
(73/92)
-Ootko saanut Vililtä lahjoja? Rusetti kysyy seuraavaksi.

-E-en. Mun syntymäpäivä on vasta loppuvuodesta, selitän.

-Ei Rusetti tarkoita synttärilahjoja, vaan yllätyslahjoja, kukkia, koruja ja muuta ihanaa, Camilla luettelee silmät kiinni kuin vaipuen euforiseen tilaan.

-Me rakastetaan lahjoja, Rusetti tirskahtaa selitykseksi.

Huomaan, ajattelen ja tirskahdan myös, mutta paljon hillitymmin.

-En, en ole saanut mitään lahjoja, vastaan sitten huvittuneena.

-O-ou, Rusetti ja Camilla sanovat yhteen ääneen. -Et yhtään mitään?

Pudistelen päätäni. Karkkitytöt näyttävät järkyttyneiltä, mutta minä en ole asiasta millänikään. Ei minua tarvitse lahjoa. No, en tietenkään voi sanoa, ettenkö olisi otettu, jos Vili antaisi minulle jotakin, mutta… Hän on antanut minulle paljon enemmän kuin mikään materia ikinä voisi olla.

Rusetti rustaa vihkoonsa jotakin vimmatusti. En näe mitä, mutta olen jokseenkin varma, että sinne tulee nyt satapataa miinusta.

-Onko Vili sanonut rakastavansa sua? Camilla kysyy sitten.

-Ei, puistelen päätäni.

Camilla ja Rusetti katsovat toisiaan jälleen merkitsevästi. Huokaus. Juurihan kerroin, että olemme tunteneet vasta viisi viikkoa? Vaikka olenkin erittäin ihastunut, en edes odota Vilin sanovan moista vielä. En odottaisi sitä keneltäkään pojalta näin lyhyen seurustelun jälkeen, ja Vililtä vielä vähemmän. Hänen kaltaisensa pojat eivät puhu, mutta luojan kiitos he pussaavat. Pussaavat niin, että tytöt puhuvat heistä vuosia. Toivottavasti niiden vuosien aikana kuulisin Vililtä ne kolme sanaa.

-Onko Vili puhunut mitään tunteistaan sua kohtaan? Rusetti tarkentaa paino sanalla ”mitään”.

-Mmm, ei kai, emmin. -Mutta osoittanut muilla keinoilla.

-Ahaa, Camilla nostelee kulmiaan ja Rusetti laittaa käden suun eteen. -Ootte siis naineet?

Nyt on minun vuoroni laittaa käteni suuni eteen. Herranjumala sentään, kävivätpä kysymykset henkilökohtaisiksi.

-Eli ette? Camilla lukee reaktiostani. -Eipä kuulosta kovinkaan vakavalta suhteelta, hän haukottelee.

Onko hän tosissaan? Ettäkö, jos ei ole vannottu rakkautta, harrastettu seksiä, saati saatu lahjoja, niin suhde ei ole vakava? Missä barbie-maailmassa he elävät? Toiseksi, tuntevatko he Viliä oikeastaan lainkaan? Hän on susien kasvattama viidakkovekara eikä mikään romantiikan ammattilainen.

-No, tarpeeksi vakava meille, sanon yrittäen pitää ääneni hieman välinpitämättömänä.

En ole enää niinkään varma voiko meistä tulla ystäviä. Vanhassa vara parempi, ajattelen ikävöiden Marsua.

-Se on tietenkin tärkeintä, Rusetti nyökkäilee. -Mutta ei tää kyllä järin hyvältä näytä, Rusetti sanoo katsellen muistiinpanojaan.

Camilla katselee minua tutkivasti ja lausuu sitten hitaasti:

-Tää on, Kati, viimeinen ja kaikista tärkein kysymys, mikä on sun ja Vilin rakkausprosentti?
-Ootko saanut Vililtä lahjoja? Rusetti kysyy seuraavaksi.

-E-en. Mun syntymäpäivä on vasta loppuvuodesta, selitän.

-Ei Rusetti tarkoita synttärilahjoja, vaan yllätyslahjoja, kukkia, koruja ja muuta ihanaa, Camilla luettelee silmät kiinni kuin vaipuen euforiseen tilaan.

-Me rakastetaan lahjoja, Rusetti tirskahtaa selitykseksi.

Huomaan, ajattelen ja tirskahdan myös, mutta paljon hillitymmin.

-En, en ole saanut mitään lahjoja, vastaan sitten huvittuneena.

-O-ou, Rusetti ja Camilla sanovat yhteen ääneen. -Et yhtään mitään?

Pudistelen päätäni. Karkkitytöt näyttävät järkyttyneiltä, mutta minä en ole asiasta millänikään. Ei minua tarvitse lahjoa. No, en tietenkään voi sanoa, ettenkö olisi otettu, jos Vili antaisi minulle jotakin, mutta… Hän on antanut minulle paljon enemmän kuin mikään materia ikinä voisi olla.

Rusetti rustaa vihkoonsa jotakin vimmatusti. En näe mitä, mutta olen jokseenkin varma, että sinne tulee nyt satapataa miinusta.

-Onko Vili sanonut rakastavansa sua? Camilla kysyy sitten.

-Ei, puistelen päätäni.

Camilla ja Rusetti katsovat toisiaan jälleen merkitsevästi. Huokaus. Juurihan kerroin, että olemme tunteneet vasta viisi viikkoa? Vaikka olenkin erittäin ihastunut, en edes odota Vilin sanovan moista vielä. En odottaisi sitä keneltäkään pojalta näin lyhyen seurustelun jälkeen, ja Vililtä vielä vähemmän. Hänen kaltaisensa pojat eivät puhu, mutta luojan kiitos he pussaavat. Pussaavat niin, että tytöt puhuvat heistä vuosia. Toivottavasti niiden vuosien aikana kuulisin Vililtä ne kolme sanaa.

-Onko Vili puhunut mitään tunteistaan sua kohtaan? Rusetti tarkentaa paino sanalla ”mitään”.

-Mmm, ei kai, emmin. -Mutta osoittanut muilla keinoilla.

-Ahaa, Camilla nostelee kulmiaan ja Rusetti laittaa käden suun eteen. -Ootte siis naineet?

Nyt on minun vuoroni laittaa käteni suuni eteen. Herranjumala sentään, kävivätpä kysymykset henkilökohtaisiksi.

-Eli ette? Camilla lukee reaktiostani. -Eipä kuulosta kovinkaan vakavalta suhteelta, hän haukottelee.

Onko hän tosissaan? Ettäkö, jos ei ole vannottu rakkautta, harrastettu seksiä, saati saatu lahjoja, niin suhde ei ole vakava? Missä barbie-maailmassa he elävät? Toiseksi, tuntevatko he Viliä oikeastaan lainkaan? Hän on susien kasvattama viidakkovekara eikä mikään romantiikan ammattilainen.

-No, tarpeeksi vakava meille, sanon yrittäen pitää ääneni hieman välinpitämättömänä.

En ole enää niinkään varma voiko meistä tulla ystäviä. Vanhassa vara parempi, ajattelen ikävöiden Marsua.

-Se on tietenkin tärkeintä, Rusetti nyökkäilee. -Mutta ei tää kyllä järin hyvältä näytä, Rusetti sanoo katsellen muistiinpanojaan.

Camilla katselee minua tutkivasti ja lausuu sitten hitaasti:

-Tää on, Kati, viimeinen ja kaikista tärkein kysymys, mikä on sun ja Vilin rakkausprosentti?
04.07.2017 10:23
(74/92)
LUKU 40

”Olen lapanen,
puhdas ja valkoinen.

Pelkään pimeää,
sitä, etten sinua nää.

Olen lapanen,
kaaduttuani luminen.

Pelkään menettää,
sitä, että yksin jään.

Olet rukkanen,
musta ja likainen.

Kun sinut nään,
en pelkää enää.

Olet rukkanen,
kaadettuasi ilkikurinen.

Kun sinut saan,
tahdon sut kokonaan.”

Kyyneleitä vierii poskilleni, kun kirjoitan runon päiväkirjalleni. Makaan sängyssäni, enkä tiedä itkenkö onnesta vai surusta. Oloni on kyllä enimmäkseen surumielinen. Minulla on ikävä Viliä, ja karkkitytöt ovat saaneet kuin saaneetkin minut epävarmaksi suhteestamme. Niin älytöntä kuin se onkin.

Olin soittanut Marsulle tapaamisen jälkeen ja hän oli kehottanut minua jättämään neidit omaan arvoonsa. Tiedän sen kyllä itsekin. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Karkkitytöt ovat kuitenkin Vilin hyviä ystäviä. Ehkä he tosiaan tietävät, että minun ja Vilin jutusta ei tule mitään. Vaikka heillä onkin kyseenalaiset päättelykeinot. Rakkausprosentit, pah.

-Mikä se on? olin kysynyt Camillalta varovaisesti.

-Siis herranperkele, etkö ole laskenut teidän rakkausprosenttia? Camilla oli kysynyt huudahtaen ja Rusetti laittanut kätensä poskilleen muka hyvinkin järkyttyneenä.

Kuinka he kuvittelevat, että olisin laskenut, jos en edes tiedä, mikä se on, olin ajatellut ivallisesti, mutta pudistellut vain päätäni pienesti.

-No, lasketaan se nyt, Camilla oli innostunut ja taputtanut käsiään yhteen kuin pikkulapsi karkkikaupassa.

Rusetti oli saman tien tarttunut pinkkiin kynäänsä ja alkanut tehdä merkintöjä vihkoonsa. Olin yrittänyt kysyä, mikä rakkausprosentti on, ja miten se ylipäätään lasketaan, mutta en ollut saanut selitystä. Tuloksen kyllä olin saanut kuulla.

-O-ouu, Rusetti oli sanonut katsoen Camillaa ja alleviivaten merkintöjään.

-You are doomed, Camilla oli sanonut katsoen minua säälivästi. -Voitte oikeastaan saman tien erota, sillä ero tässä on edessä ennen pitkää.

Rusetti oli nyökytellyt vieressä vakavana.

-Teidän rakkausprosentti on vain 17%.

-Eli yhtä kuin nolla, Camilla oli naurahtanut hieman pilkkaa äänessään. -Turha pitkittää vääjäämätöntä, Kati, niin se vaan on.

Olin ollut puulla päähän lyöty. Miten alkuun niin mukava hetki oli muuttunut jälleen tällaiseksi mustamaalaamiseksi, olin ihmetellyt. Miksi ihmeessä he olivat minulle niin ilkeitä? En tiedä, mistä olin kerännyt rohkeuteni, mutta olin poistunut paikalta tyylipuhtaalla suorituksella.

-Onneksi en usko rakkausprosentteihin, olin sanonut nousten seisomaan.

Karkkitytöt olivat näyttäneet siltä kuin olisin julistanut uskovaisille jumalattomuuttani, eivätkä olleet sanoneet sanaakaan minun poistuessani paikalta.

Olen melko ylpeä itsestäni. Siitä, että olin sanonut heille suorat sanat. Siitä, etten ollut jäänyt sinne enää sekunniksikaan. Siitä, etten ollut jäänyt pillaamaan heidän eteensä. Sillä kotimatkalla olin tirauttanut kyyneleen jos toisenkin.

Huokaus. Niin mukavasti kuin undulaatin lento olikin alkanut, oli se lopulta törmännyt pää edellä puuhun. Olin pettynyt sekä karkkityttöihin että itseeni. Että olinkin kuvitellut, että meistä voisi tulla kavereita. No, enpä kuvitellut enää. He halusivat minusta barbie-leikkeihinsä vain sen rumiluksen, jota voisi sortaa ja ilkkua miten päin haluaa. Siinähän halusivat. Minä en sellaiseksi alkaisi, en varmasti. Luojan kiitos, minulla on edes sen verran ylpeyttä, vaikka en diiva olekaan.
LUKU 40

”Olen lapanen,
puhdas ja valkoinen.

Pelkään pimeää,
sitä, etten sinua nää.

Olen lapanen,
kaaduttuani luminen.

Pelkään menettää,
sitä, että yksin jään.

Olet rukkanen,
musta ja likainen.

Kun sinut nään,
en pelkää enää.

Olet rukkanen,
kaadettuasi ilkikurinen.

Kun sinut saan,
tahdon sut kokonaan.”

Kyyneleitä vierii poskilleni, kun kirjoitan runon päiväkirjalleni. Makaan sängyssäni, enkä tiedä itkenkö onnesta vai surusta. Oloni on kyllä enimmäkseen surumielinen. Minulla on ikävä Viliä, ja karkkitytöt ovat saaneet kuin saaneetkin minut epävarmaksi suhteestamme. Niin älytöntä kuin se onkin.

Olin soittanut Marsulle tapaamisen jälkeen ja hän oli kehottanut minua jättämään neidit omaan arvoonsa. Tiedän sen kyllä itsekin. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Karkkitytöt ovat kuitenkin Vilin hyviä ystäviä. Ehkä he tosiaan tietävät, että minun ja Vilin jutusta ei tule mitään. Vaikka heillä onkin kyseenalaiset päättelykeinot. Rakkausprosentit, pah.

-Mikä se on? olin kysynyt Camillalta varovaisesti.

-Siis herranperkele, etkö ole laskenut teidän rakkausprosenttia? Camilla oli kysynyt huudahtaen ja Rusetti laittanut kätensä poskilleen muka hyvinkin järkyttyneenä.

Kuinka he kuvittelevat, että olisin laskenut, jos en edes tiedä, mikä se on, olin ajatellut ivallisesti, mutta pudistellut vain päätäni pienesti.

-No, lasketaan se nyt, Camilla oli innostunut ja taputtanut käsiään yhteen kuin pikkulapsi karkkikaupassa.

Rusetti oli saman tien tarttunut pinkkiin kynäänsä ja alkanut tehdä merkintöjä vihkoonsa. Olin yrittänyt kysyä, mikä rakkausprosentti on, ja miten se ylipäätään lasketaan, mutta en ollut saanut selitystä. Tuloksen kyllä olin saanut kuulla.

-O-ouu, Rusetti oli sanonut katsoen Camillaa ja alleviivaten merkintöjään.

-You are doomed, Camilla oli sanonut katsoen minua säälivästi. -Voitte oikeastaan saman tien erota, sillä ero tässä on edessä ennen pitkää.

Rusetti oli nyökytellyt vieressä vakavana.

-Teidän rakkausprosentti on vain 17%.

-Eli yhtä kuin nolla, Camilla oli naurahtanut hieman pilkkaa äänessään. -Turha pitkittää vääjäämätöntä, Kati, niin se vaan on.

Olin ollut puulla päähän lyöty. Miten alkuun niin mukava hetki oli muuttunut jälleen tällaiseksi mustamaalaamiseksi, olin ihmetellyt. Miksi ihmeessä he olivat minulle niin ilkeitä? En tiedä, mistä olin kerännyt rohkeuteni, mutta olin poistunut paikalta tyylipuhtaalla suorituksella.

-Onneksi en usko rakkausprosentteihin, olin sanonut nousten seisomaan.

Karkkitytöt olivat näyttäneet siltä kuin olisin julistanut uskovaisille jumalattomuuttani, eivätkä olleet sanoneet sanaakaan minun poistuessani paikalta.

Olen melko ylpeä itsestäni. Siitä, että olin sanonut heille suorat sanat. Siitä, etten ollut jäänyt sinne enää sekunniksikaan. Siitä, etten ollut jäänyt pillaamaan heidän eteensä. Sillä kotimatkalla olin tirauttanut kyyneleen jos toisenkin.

Huokaus. Niin mukavasti kuin undulaatin lento olikin alkanut, oli se lopulta törmännyt pää edellä puuhun. Olin pettynyt sekä karkkityttöihin että itseeni. Että olinkin kuvitellut, että meistä voisi tulla kavereita. No, enpä kuvitellut enää. He halusivat minusta barbie-leikkeihinsä vain sen rumiluksen, jota voisi sortaa ja ilkkua miten päin haluaa. Siinähän halusivat. Minä en sellaiseksi alkaisi, en varmasti. Luojan kiitos, minulla on edes sen verran ylpeyttä, vaikka en diiva olekaan.
06.07.2017 09:12
(75/92)
Tää on aivan ihana novelli, sain just luettua sen kokonaan!

Tykkään sun kirjotustyylistä tosi paljon ja tää on just tällasta kivaa hömppää luettavaks. Tarina etenee sopivaa vauhtia ja asioita tapahtuu, mut ei kuitenkaan liian nopeasti niinkuin monissa novelleissa.

Tykkään ehkä eniten noista Katin ja Vilin kohdista, joten ois kiva jos niitä ois enemmän ja niitten juttu etenis, ymmärrän kyl, ettei se koko tarina voi kuitenkaan sitä olla. Ja toisaalta on kyl kiva et koko novelli ei vaan pyöri niitten ympärillä vaan niillä on muutakin elämää kiin toisensa.

Päähenkilö on mun mielestä ihanan tavallinen ja musta on kiva lukea noita kohtia, missä on sen ajatuksia. Siihen ja sen ajatuksiin on vaan jotenkin tosi helppo samaistua. Ja pakko viel sanoo, et Marsu ja sen jutut on kyllä ihan parhaita!

Jään innolla oottelemaan jatkoo<3
Tää on aivan ihana novelli, sain just luettua sen kokonaan!

Tykkään sun kirjotustyylistä tosi paljon ja tää on just tällasta kivaa hömppää luettavaks. Tarina etenee sopivaa vauhtia ja asioita tapahtuu, mut ei kuitenkaan liian nopeasti niinkuin monissa novelleissa.

Tykkään ehkä eniten noista Katin ja Vilin kohdista, joten ois kiva jos niitä ois enemmän ja niitten juttu etenis, ymmärrän kyl, ettei se koko tarina voi kuitenkaan sitä olla. Ja toisaalta on kyl kiva et koko novelli ei vaan pyöri niitten ympärillä vaan niillä on muutakin elämää kiin toisensa.

Päähenkilö on mun mielestä ihanan tavallinen ja musta on kiva lukea noita kohtia, missä on sen ajatuksia. Siihen ja sen ajatuksiin on vaan jotenkin tosi helppo samaistua. Ja pakko viel sanoo, et Marsu ja sen jutut on kyllä ihan parhaita!

Jään innolla oottelemaan jatkoo<3
07.07.2017 13:06
(76/92)
Lodeeeeeee:Tää on aivan ihana novelli, sain just luettua sen kokonaan!

Tykkään sun kirjotustyylistä tosi paljon ja tää on just tällasta kivaa hömppää luettavaks. Tarina etenee sopivaa vauhtia ja asioita tapahtuu, mut ei kuitenkaan liian nopeasti niinkuin monissa novelleissa.

Tykkään ehkä eniten noista Katin ja Vilin kohdista, joten ois kiva jos niitä ois enemmän ja niitten juttu etenis, ymmärrän kyl, ettei se koko tarina voi kuitenkaan sitä olla. Ja toisaalta on kyl kiva et koko novelli ei vaan pyöri niitten ympärillä vaan niillä on muutakin elämää kiin toisensa.

Päähenkilö on mun mielestä ihanan tavallinen ja musta on kiva lukea noita kohtia, missä on sen ajatuksia. Siihen ja sen ajatuksiin on vaan jotenkin tosi helppo samaistua. Ja pakko viel sanoo, et Marsu ja sen jutut on kyllä ihan parhaita!

Jään innolla oottelemaan jatkoo<3

Kiitos ihanasta palautteesta! :) Mieltäni lämmittää, että olet saanut positiivisen lukukokemuksen. Kati ja Vili-kohtauksia ovat muutkin toivoneet enemmän, täytyy katsoa, mitä voin tehdä asialle. ;)
Lodeeeeeee:Tää on aivan ihana novelli, sain just luettua sen kokonaan!

Tykkään sun kirjotustyylistä tosi paljon ja tää on just tällasta kivaa hömppää luettavaks. Tarina etenee sopivaa vauhtia ja asioita tapahtuu, mut ei kuitenkaan liian nopeasti niinkuin monissa novelleissa.

Tykkään ehkä eniten noista Katin ja Vilin kohdista, joten ois kiva jos niitä ois enemmän ja niitten juttu etenis, ymmärrän kyl, ettei se koko tarina voi kuitenkaan sitä olla. Ja toisaalta on kyl kiva et koko novelli ei vaan pyöri niitten ympärillä vaan niillä on muutakin elämää kiin toisensa.

Päähenkilö on mun mielestä ihanan tavallinen ja musta on kiva lukea noita kohtia, missä on sen ajatuksia. Siihen ja sen ajatuksiin on vaan jotenkin tosi helppo samaistua. Ja pakko viel sanoo, et Marsu ja sen jutut on kyllä ihan parhaita!

Jään innolla oottelemaan jatkoo<3

Kiitos ihanasta palautteesta! :) Mieltäni lämmittää, että olet saanut positiivisen lukukokemuksen. Kati ja Vili-kohtauksia ovat muutkin toivoneet enemmän, täytyy katsoa, mitä voin tehdä asialle. ;)
07.07.2017 13:28
(77/92)
Mutta mitä Vili olisi tästä mieltä? Mitä Vili ajattelisi siitä, että olisin jatkuvasti nokikkain hänen ystäviensä kanssa? Kestäisikö suhteemme sen? Voisiko ylipäätään kestää, kun rakkausprosenttimmekin on niin huono, kyynel vierähtää jälleen poskelleni. Enkä minä edes usko mihinkään typeriin prosentteihin, vakuutan itselleni. Mutta olisi se silti ollut mukavaa saada hyvä tulos. Vaikka mistä minä tietäisin, jos karkkitytöt olisivat temmanneet koko laskukaavan ja tuloksen omista päänupeistaan. Heidän ainoa motiivinsa testiä tehdessä oli ollut pahoittaa mieleni, pohdin. Heidän ainoa motiivinsa koko tapaamiselle oli erottaa minut ja Vili.

He onnistuivat pahoittamaan mieleni, mutta onnistuisivatko he erottamaan meidät? Olivathan he joissakin asioissa oikeassakin. Ei suhteemme kuulosta kovinkaan vakavalta, vaikka se minusta tuntuukin siltä.

Yritän ajatella suhdettamme realistisesti, ilman vaaleanpunaisia laseja.

1. Näemme satunnaisesti. Silloin, kun Vilille sattuu sopimaan.
2. En tiedä, missä Vili menee milloinkin. Tiedän vain sen, että hän menee minne haluaa, juuri silloin kuin haluaa välittämättä muista (esimerkiksi minusta).
3. En tiedä Vilistä puoliakaan. En tiedä hänen taustojansa, en tiedä hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan, en edes tiedä hänen huomisestaan.
4. En tiedä, mitä hän ajattelee minusta ja suhteestamme. En tiedä, mitä hän tuntee minua kohtaan ja miksi. En tiedä haluaako hän minua mukaan huomiseensa.

Katson itseäni peilistä ja näen siellä erittäin epävarman tytön. Olenko ollut täysi idiootti? Olenko ollut yhtä aikaa sekä sokea että kuuro? Olen kuullut sanottavan, että rakkaus on sokea, mutta minähän olen suorastaan sitonut silmilleni huivin, hypännyt tuntemattomaan ja vain odottanut kaiken päättyvän hyvin. Tätä menoa edessäni olisi kova tömähdys maan pinnan kanssa.

Päätän katkaista undulaatin lennon tähän paikkaan. Ballerina on tanssinsa tanssinut, puhisen. Minä en enää hypi piruetteja kenenkään pillin mukaan. Jos Vili haluaa todella olla kanssani, on hänen tehtävä muutakin kuin vastattava viesteihini kerran viikossa. Jos Vili haluaa minut, on hänen todella saatava minut, eikä mitään marionettinukkea, joka toimii täsmälleen niin kuin hän haluaa, ajattelen ja suljen päiväkirjani päättäväisesti.

Mieleni tekisi saman tien laittaa Vilille viestiä asiaa koskien, mutta… Ehkä minun kannattaa kuitenkin nukkua yön yli, ajattelen. Illan parhaat ideat voivat jo aamulla tuntua maailmankaikkeuden typerimmiltä älynväläyksiltä. Mutta sen tiedän, etten päästä Viliä enää kuin koiraa veräjästä. Hänen on aika ottaa poikaystävän rooli tosissaan, oli hän susien kasvattama tai ei.
Mutta mitä Vili olisi tästä mieltä? Mitä Vili ajattelisi siitä, että olisin jatkuvasti nokikkain hänen ystäviensä kanssa? Kestäisikö suhteemme sen? Voisiko ylipäätään kestää, kun rakkausprosenttimmekin on niin huono, kyynel vierähtää jälleen poskelleni. Enkä minä edes usko mihinkään typeriin prosentteihin, vakuutan itselleni. Mutta olisi se silti ollut mukavaa saada hyvä tulos. Vaikka mistä minä tietäisin, jos karkkitytöt olisivat temmanneet koko laskukaavan ja tuloksen omista päänupeistaan. Heidän ainoa motiivinsa testiä tehdessä oli ollut pahoittaa mieleni, pohdin. Heidän ainoa motiivinsa koko tapaamiselle oli erottaa minut ja Vili.

He onnistuivat pahoittamaan mieleni, mutta onnistuisivatko he erottamaan meidät? Olivathan he joissakin asioissa oikeassakin. Ei suhteemme kuulosta kovinkaan vakavalta, vaikka se minusta tuntuukin siltä.

Yritän ajatella suhdettamme realistisesti, ilman vaaleanpunaisia laseja.

1. Näemme satunnaisesti. Silloin, kun Vilille sattuu sopimaan.
2. En tiedä, missä Vili menee milloinkin. Tiedän vain sen, että hän menee minne haluaa, juuri silloin kuin haluaa välittämättä muista (esimerkiksi minusta).
3. En tiedä Vilistä puoliakaan. En tiedä hänen taustojansa, en tiedä hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan, en edes tiedä hänen huomisestaan.
4. En tiedä, mitä hän ajattelee minusta ja suhteestamme. En tiedä, mitä hän tuntee minua kohtaan ja miksi. En tiedä haluaako hän minua mukaan huomiseensa.

Katson itseäni peilistä ja näen siellä erittäin epävarman tytön. Olenko ollut täysi idiootti? Olenko ollut yhtä aikaa sekä sokea että kuuro? Olen kuullut sanottavan, että rakkaus on sokea, mutta minähän olen suorastaan sitonut silmilleni huivin, hypännyt tuntemattomaan ja vain odottanut kaiken päättyvän hyvin. Tätä menoa edessäni olisi kova tömähdys maan pinnan kanssa.

Päätän katkaista undulaatin lennon tähän paikkaan. Ballerina on tanssinsa tanssinut, puhisen. Minä en enää hypi piruetteja kenenkään pillin mukaan. Jos Vili haluaa todella olla kanssani, on hänen tehtävä muutakin kuin vastattava viesteihini kerran viikossa. Jos Vili haluaa minut, on hänen todella saatava minut, eikä mitään marionettinukkea, joka toimii täsmälleen niin kuin hän haluaa, ajattelen ja suljen päiväkirjani päättäväisesti.

Mieleni tekisi saman tien laittaa Vilille viestiä asiaa koskien, mutta… Ehkä minun kannattaa kuitenkin nukkua yön yli, ajattelen. Illan parhaat ideat voivat jo aamulla tuntua maailmankaikkeuden typerimmiltä älynväläyksiltä. Mutta sen tiedän, etten päästä Viliä enää kuin koiraa veräjästä. Hänen on aika ottaa poikaystävän rooli tosissaan, oli hän susien kasvattama tai ei.
08.07.2017 16:28
(78/92)
Jee, hyvä Kati! 😁
Tää on vaan niin hyvä novelli!
Jee, hyvä Kati! 😁
Tää on vaan niin hyvä novelli!
12.07.2017 10:33
(79/92)
En tiennyt, että Vili osaa tanssia balettia, ajattelen, kun katselen häntä. Taustalla soi Joutsenlampi, ja Vili hyppii ja pyörii musiikin tahdissa. Hän on taitava, mutta jos totta puhun, hän näyttää hieman naurettavalta sinisissä sukkahousuissa. Miksihän ne ovat siniset, hänen lempivärinsähän on vihreä, huomaan ajatusteni herpaantuvan esityksestä. Äkkiä Vili astelee kevyin askelin minua kohti ja ojentaa kätensä. Katson kättä pitkään. Hän pyytää kättäni, ajattelen imarreltuna. Joudun kuitenkin pudistamaan päätäni. En minä osaa tanssia balettia.

Vili näyttää pettyneeltä, mutta samassa hänen luokseen sipsuttelee prinsessa. Joutsenprinsessan asu on kauttaaltaan valkoinen ja hänen ihonsakin on hyvin kalpea. Vili laittaa kätensä prinsessan lantiolle ja nostaa tämän ylös. Huokaan ihastuksesta. Joutsenprinsessa on suorastaan häikäisevä. En voi kuin ihailla häntä, vaikka hän tanssiikin minun mieheni kanssa. Yritän nähdä prinsessan kasvot, mutta hän ei kertaakaan katso minuun päin. Mieleni tekisi kysyä hänen nimeään, mutta en tohdi keskeyttää intensiivistä tanssia. Voi, minua alkaa kaduttaa. Miksen mennyt tanssimaan, kun minulla oli siihen mahdollisuus? Entä jos Vili rakastuu tähän kasvottomaan joutseneen? Entä jos Vili unohtaa Lumiballerinansa?

-Paljasta kasvosi, kuiskaan ilmaan ja samassa prinsessa kääntyy katsomaan minua.

En ehdi nähdä hänen kasvojaan, sillä samalla hetkellä kuulen koputusta viereltäni, ja käännyn äänen suuntaan. Koputus on vaimeaa, mutta vaativaa. En näe mitään, mutta tunnen, että jotain pahaa on tekeillä.

Havahdun ja avaan silmäni. Tajuan makaavani selälläni sängyssäni pimeässä huoneessa. Hui kauhistus, miten ahdistava uni, ajattelen ja hieron kasvojani peittoon. Se oli vain unta, huokaan helpottuneesti. Ja miten hölmö uni. Ihan kuin Vili todella tanssisi balettia. Se on älyttömintä, mitä tähän asti olen uneksinut. Sitä paitsi, sehän on jo vastaan Mustalampien viidennettä mottoakin, tirskun itsekseni.
Samassa kuulen taas koputusta. Hetkinen. Minähän olen jo hereillä, ehdin ajatella, kunnes tajuan, että joku todella koputtaa ikkunaan.

Joku on ikkunani takana.

Herranjumala, joku on ikkunani takana, panikoin ja sydämeni on takoa itsensä irti rinnastani. Kiepautan itseni peittomytyn kanssa matalana lattialle. Luojan kiitos en ollut kiljunut, ajattelen sängyn suojissa. Sälekaihtimien ja verhojen takaa ei varmasti näe pimeään huoneeseen, eli kukaan ei voi tietää, että olen täällä, arvioin. Nappaan puhelimeni yöpöydältäni ja lähden ryömimään huoneeni ovea kohti. Käynkö ensin herättämässä äidin ja isän vai soitanko suoraan hätänumeroon, yritän järkeillä, kunnes huomaan puhelimeni välkkyvän. Älä nyt vain sano, että kello on kaksitoista ja vainoojalla on numeroni, katson paniikissa puhelintani.

Vili, luen näytöltä. Vili soittaa minulle, tajuan. Miten hän osasi soittaa juuri tällaisella hädän hetkellä? Totta puhuen, olisin vähemmän ihmeissäni, jos näytössä lukisi Mikki Hiiri. Taidan olla yhä unessa. Nipistän itseäni ennen kuin vastaan, mutta en herää uudemman kerran. Tässä on tosi kyseessä.

-Kati, kuiskaan puhelimeen niin hiljaa kuin pystyn.

-Ootko himas? kuulen Vilin möreän äänen.

-Mmm… Joo, vastaan hämilläni, vaikka minua hieman arveluttaakin.

-Avaa sit ikkuna, Vili kehottaa niin kuin asiassa ei olisi mitään erikoista, vaikka minun sydämeni jättää pari lyöntiä välistä.

Niin kuin Vilillä olisi tapana koputella viattomien tyttöjen ikkunoita keskellä yötä, puuskahdan.

Älkää nyt käsittäkö väärin, toki olen helpottunut siitä, että Vili on ikkunan takana oleva vainooja, mutta… En silti ole aivan varma, olenko kovinkaan suostuvainen avaamaan ikkunaa. Ensinnäkin minähän olen pyjamassa. Onneksi olin tänään sentään laittanut jouluna saadun uuden pöllö-pyjamani, enkä vanhinta ja kauhtuneinta yökkäriäni. Toiseksi näyttäytyisin ensimmäistä kertaa Vilille meikittä. Ja kolmanneksi, en tiedä, mistä on kyse. Mitä asiaa Vilillä on keskellä yötä?

Mutta eiväthän pojat tällaisia asioita tule ajatelleeksi. Ei varsinkaan Vilin kaltainen viidakkovekara, joka tuli ja meni miten lystäsi. Huokaus.

-Mä odotan, Vili sanoo hieman huvittuneena, kun kerään itseäni lattialta.

-Hieman pelästyin, sanon nolona ja suljen puhelun.

Meni syteen tai saveen, olen tällainen kuin olen, ja Vilin on aika nähdä se, ajattelen päättäväisesti ja tartun ikkunan kahvaan.
En tiennyt, että Vili osaa tanssia balettia, ajattelen, kun katselen häntä. Taustalla soi Joutsenlampi, ja Vili hyppii ja pyörii musiikin tahdissa. Hän on taitava, mutta jos totta puhun, hän näyttää hieman naurettavalta sinisissä sukkahousuissa. Miksihän ne ovat siniset, hänen lempivärinsähän on vihreä, huomaan ajatusteni herpaantuvan esityksestä. Äkkiä Vili astelee kevyin askelin minua kohti ja ojentaa kätensä. Katson kättä pitkään. Hän pyytää kättäni, ajattelen imarreltuna. Joudun kuitenkin pudistamaan päätäni. En minä osaa tanssia balettia.

Vili näyttää pettyneeltä, mutta samassa hänen luokseen sipsuttelee prinsessa. Joutsenprinsessan asu on kauttaaltaan valkoinen ja hänen ihonsakin on hyvin kalpea. Vili laittaa kätensä prinsessan lantiolle ja nostaa tämän ylös. Huokaan ihastuksesta. Joutsenprinsessa on suorastaan häikäisevä. En voi kuin ihailla häntä, vaikka hän tanssiikin minun mieheni kanssa. Yritän nähdä prinsessan kasvot, mutta hän ei kertaakaan katso minuun päin. Mieleni tekisi kysyä hänen nimeään, mutta en tohdi keskeyttää intensiivistä tanssia. Voi, minua alkaa kaduttaa. Miksen mennyt tanssimaan, kun minulla oli siihen mahdollisuus? Entä jos Vili rakastuu tähän kasvottomaan joutseneen? Entä jos Vili unohtaa Lumiballerinansa?

-Paljasta kasvosi, kuiskaan ilmaan ja samassa prinsessa kääntyy katsomaan minua.

En ehdi nähdä hänen kasvojaan, sillä samalla hetkellä kuulen koputusta viereltäni, ja käännyn äänen suuntaan. Koputus on vaimeaa, mutta vaativaa. En näe mitään, mutta tunnen, että jotain pahaa on tekeillä.

Havahdun ja avaan silmäni. Tajuan makaavani selälläni sängyssäni pimeässä huoneessa. Hui kauhistus, miten ahdistava uni, ajattelen ja hieron kasvojani peittoon. Se oli vain unta, huokaan helpottuneesti. Ja miten hölmö uni. Ihan kuin Vili todella tanssisi balettia. Se on älyttömintä, mitä tähän asti olen uneksinut. Sitä paitsi, sehän on jo vastaan Mustalampien viidennettä mottoakin, tirskun itsekseni.
Samassa kuulen taas koputusta. Hetkinen. Minähän olen jo hereillä, ehdin ajatella, kunnes tajuan, että joku todella koputtaa ikkunaan.

Joku on ikkunani takana.

Herranjumala, joku on ikkunani takana, panikoin ja sydämeni on takoa itsensä irti rinnastani. Kiepautan itseni peittomytyn kanssa matalana lattialle. Luojan kiitos en ollut kiljunut, ajattelen sängyn suojissa. Sälekaihtimien ja verhojen takaa ei varmasti näe pimeään huoneeseen, eli kukaan ei voi tietää, että olen täällä, arvioin. Nappaan puhelimeni yöpöydältäni ja lähden ryömimään huoneeni ovea kohti. Käynkö ensin herättämässä äidin ja isän vai soitanko suoraan hätänumeroon, yritän järkeillä, kunnes huomaan puhelimeni välkkyvän. Älä nyt vain sano, että kello on kaksitoista ja vainoojalla on numeroni, katson paniikissa puhelintani.

Vili, luen näytöltä. Vili soittaa minulle, tajuan. Miten hän osasi soittaa juuri tällaisella hädän hetkellä? Totta puhuen, olisin vähemmän ihmeissäni, jos näytössä lukisi Mikki Hiiri. Taidan olla yhä unessa. Nipistän itseäni ennen kuin vastaan, mutta en herää uudemman kerran. Tässä on tosi kyseessä.

-Kati, kuiskaan puhelimeen niin hiljaa kuin pystyn.

-Ootko himas? kuulen Vilin möreän äänen.

-Mmm… Joo, vastaan hämilläni, vaikka minua hieman arveluttaakin.

-Avaa sit ikkuna, Vili kehottaa niin kuin asiassa ei olisi mitään erikoista, vaikka minun sydämeni jättää pari lyöntiä välistä.

Niin kuin Vilillä olisi tapana koputella viattomien tyttöjen ikkunoita keskellä yötä, puuskahdan.

Älkää nyt käsittäkö väärin, toki olen helpottunut siitä, että Vili on ikkunan takana oleva vainooja, mutta… En silti ole aivan varma, olenko kovinkaan suostuvainen avaamaan ikkunaa. Ensinnäkin minähän olen pyjamassa. Onneksi olin tänään sentään laittanut jouluna saadun uuden pöllö-pyjamani, enkä vanhinta ja kauhtuneinta yökkäriäni. Toiseksi näyttäytyisin ensimmäistä kertaa Vilille meikittä. Ja kolmanneksi, en tiedä, mistä on kyse. Mitä asiaa Vilillä on keskellä yötä?

Mutta eiväthän pojat tällaisia asioita tule ajatelleeksi. Ei varsinkaan Vilin kaltainen viidakkovekara, joka tuli ja meni miten lystäsi. Huokaus.

-Mä odotan, Vili sanoo hieman huvittuneena, kun kerään itseäni lattialta.

-Hieman pelästyin, sanon nolona ja suljen puhelun.

Meni syteen tai saveen, olen tällainen kuin olen, ja Vilin on aika nähdä se, ajattelen päättäväisesti ja tartun ikkunan kahvaan.
12.07.2017 10:36
(80/92)
Lumiballerina jää nyt lomalle. :)

Ihanaa kesää kaikille lukijoille! <3
Lumiballerina jää nyt lomalle. :)

Ihanaa kesää kaikille lukijoille! <3
30.07.2017 14:20
(81/92)
Odotan jo innolla jatkoa❤️
Odotan jo innolla jatkoa❤️
13.08.2017 13:59
(82/92)
Kauan se loma vielä mahtaa kestää? ;) täällä ootetaan malttamattomana! :D
Kauan se loma vielä mahtaa kestää? ;) täällä ootetaan malttamattomana! :D
15.08.2017 22:18
(83/92)
stargaryen:Kauan se loma vielä mahtaa kestää? ;) täällä ootetaan malttamattomana! :D
stargaryen:Kauan se loma vielä mahtaa kestää? ;) täällä ootetaan malttamattomana! :D
16.08.2017 17:51
(84/92)
Heiii milloin jatkoo en kestä enää❤❤❤
Heiii milloin jatkoo en kestä enää❤❤❤
16.08.2017 20:44
(85/92)
Äkkiä nyt sitä jatkooo! Saan edelleen yli kuukauden jälkeen vieroitusoireita!
Äkkiä nyt sitä jatkooo! Saan edelleen yli kuukauden jälkeen vieroitusoireita!
16.08.2017 21:26
(86/92)
mansikkaamppeli:Äkkiä nyt sitä jatkooo! Saan edelleen yli kuukauden jälkeen vieroitusoireita!

Herranjumala luulin tän jo jatkuneen :(
mansikkaamppeli:Äkkiä nyt sitä jatkooo! Saan edelleen yli kuukauden jälkeen vieroitusoireita!

Herranjumala luulin tän jo jatkuneen :(
20.08.2017 23:56
(87/92)
Alan pikkuhiljaa kuolla sisäisesti jos tää ei kohta jatku :(
Alan pikkuhiljaa kuolla sisäisesti jos tää ei kohta jatku :(
21.08.2017 07:42
(88/92)
Oi apua, en toki halua olla vastuussa kenenkään vieroitusoireista saati sisäisistä kuolemista. :D

Pahoittelut. Lumiballerina unohtui lomalle ja eksyi syksyn tuuliin. Kiireiset tuulet tosin jatkuvat, mutta nyt on aivan pakko palkita ihanien lukijoiden odotus. :)
Oi apua, en toki halua olla vastuussa kenenkään vieroitusoireista saati sisäisistä kuolemista. :D

Pahoittelut. Lumiballerina unohtui lomalle ja eksyi syksyn tuuliin. Kiireiset tuulet tosin jatkuvat, mutta nyt on aivan pakko palkita ihanien lukijoiden odotus. :)
21.08.2017 07:53
(89/92)
LUKU 41

Luojan kiitos olin tarttunut.

Ette voi uskoa, kuinka söpö Vili oli ollut ikkunan takana seistessään. Hänellä oli ollut talvitakin huppu syvällä päässään aivan niin kuin ensimmäisellä tapaamisellamme. Olin ollut tuupertua niille sijoilleni kohdatessani hänen katseensa. Jäisen sinisen katseen, joka oli kuitenkin jollain kummalla tavalla täynnä läikkyvää lämpöä. Vili oli nyökännyt minulle suu pienessä virneessä, ja olin tajunnut näyttäväni hömötiaiselta. Ennen kuin olin ehtinyt sanoa yhtikäs mitään, Vili oli riisunut talvitakkinsa ja ojentanut sen ikkunasta. Sitten hän oli kehottanut minua väistymään ja kammennut itsensä ikkunasta sisälle.

Olin tuijottanut toimenpidettä hämilläni sanomatta sanaakaan. Yökyöpelin ja unikeon kohtaamista en edes minä pystynyt romantisoimaan. Mutta onnekseni unenpöpperö oli Vilin mielestä söpöä ja olin saanut ikkunan sulkeuduttua suudelman kuin unelman.

-Lumis, Vili oli tarttunut leuastani ja suudellut antaumuksella.

Mmm… Jos olin aiemmin puhunut jotain koirista ja veräjistä, niin sillä hetkellä olin unohtanut kaikki sellaiset löpinät. Sinä kyseisenä hetkenä olin ollut valmis ryhtymään kokopäivämarionetiksi. Sinä hetkenä olin ollut valmis hyppimään juuri niin monta piruettia kuin Vili vain ikinä olisi halunnut.

Voi, luoja, miten olinkaan häntä ikävöinyt. Voi luoja, miten olinkaan toivoni menettänyt. Sinä hetkenä kaikki se tunne ja rakkaudentäyteinen toivo oli palannut rintaani. Yhdellä suudelmalla. Vilillä tulisi tosiaan olemaan melko helppo elämä kanssani kulkea.

-Huppis, olin kuiskannut huuliemme irrottua toisistaan.

-Olit jo nukkumassa? Vili oli kysynyt ottaen samalla kenkänsä jaloistaan ja laittaen ne lattialle sängyn viereen.

-Joo, olin, olin sanonut nolona ja katsonut viimein kelloa, joka oli näyttänyt vasta yhtätoista.

-Tsori, Vili oli sanonut ja vetänyt minut hajareisin syliinsä istumaan.

Ou mai lord, olin henkäissyt ääneti. Vaikka Vili oli tullut kylmästä ulkoilmasta sisälle lämpimään, oli hän silti kuumempi kuin yksikään Hot Dog ikinä.

-Ei se mitään, olin kuiskannut hiuksiani haroen.

-Nukkuuks sun vanhemmat? Vili oli kysynyt katsoen minua silmiin.

-Mmm, kyllä kai, olin epäröinyt ja kuulostellut viereiseen huoneeseen. -Mut olisit silti voinut ovesta tulla, olin naurahtanut ja madaltanut samalla vaistomaisesti ääntäni.

-Kulkurit tulee mistä haluavat, Vili oli vastannut virnuillen. -Eivät jätä ylimääräisiä kenkäpareja eteisiin.

Olin tirskahtanut onnellisena. Kaunotar ja Kulkuri. Heidänkin suhdettaan epäiltiin aluksi. Sekä muut, että he itse. Mutta he saivat kuin saivatkin onnellisen lopun. Sellainen olisi meilläkin edessä, ajattelisivat karkkitytöt tai ylipäätään kukaan meistä mitä tahansa.
LUKU 41

Luojan kiitos olin tarttunut.

Ette voi uskoa, kuinka söpö Vili oli ollut ikkunan takana seistessään. Hänellä oli ollut talvitakin huppu syvällä päässään aivan niin kuin ensimmäisellä tapaamisellamme. Olin ollut tuupertua niille sijoilleni kohdatessani hänen katseensa. Jäisen sinisen katseen, joka oli kuitenkin jollain kummalla tavalla täynnä läikkyvää lämpöä. Vili oli nyökännyt minulle suu pienessä virneessä, ja olin tajunnut näyttäväni hömötiaiselta. Ennen kuin olin ehtinyt sanoa yhtikäs mitään, Vili oli riisunut talvitakkinsa ja ojentanut sen ikkunasta. Sitten hän oli kehottanut minua väistymään ja kammennut itsensä ikkunasta sisälle.

Olin tuijottanut toimenpidettä hämilläni sanomatta sanaakaan. Yökyöpelin ja unikeon kohtaamista en edes minä pystynyt romantisoimaan. Mutta onnekseni unenpöpperö oli Vilin mielestä söpöä ja olin saanut ikkunan sulkeuduttua suudelman kuin unelman.

-Lumis, Vili oli tarttunut leuastani ja suudellut antaumuksella.

Mmm… Jos olin aiemmin puhunut jotain koirista ja veräjistä, niin sillä hetkellä olin unohtanut kaikki sellaiset löpinät. Sinä kyseisenä hetkenä olin ollut valmis ryhtymään kokopäivämarionetiksi. Sinä hetkenä olin ollut valmis hyppimään juuri niin monta piruettia kuin Vili vain ikinä olisi halunnut.

Voi, luoja, miten olinkaan häntä ikävöinyt. Voi luoja, miten olinkaan toivoni menettänyt. Sinä hetkenä kaikki se tunne ja rakkaudentäyteinen toivo oli palannut rintaani. Yhdellä suudelmalla. Vilillä tulisi tosiaan olemaan melko helppo elämä kanssani kulkea.

-Huppis, olin kuiskannut huuliemme irrottua toisistaan.

-Olit jo nukkumassa? Vili oli kysynyt ottaen samalla kenkänsä jaloistaan ja laittaen ne lattialle sängyn viereen.

-Joo, olin, olin sanonut nolona ja katsonut viimein kelloa, joka oli näyttänyt vasta yhtätoista.

-Tsori, Vili oli sanonut ja vetänyt minut hajareisin syliinsä istumaan.

Ou mai lord, olin henkäissyt ääneti. Vaikka Vili oli tullut kylmästä ulkoilmasta sisälle lämpimään, oli hän silti kuumempi kuin yksikään Hot Dog ikinä.

-Ei se mitään, olin kuiskannut hiuksiani haroen.

-Nukkuuks sun vanhemmat? Vili oli kysynyt katsoen minua silmiin.

-Mmm, kyllä kai, olin epäröinyt ja kuulostellut viereiseen huoneeseen. -Mut olisit silti voinut ovesta tulla, olin naurahtanut ja madaltanut samalla vaistomaisesti ääntäni.

-Kulkurit tulee mistä haluavat, Vili oli vastannut virnuillen. -Eivät jätä ylimääräisiä kenkäpareja eteisiin.

Olin tirskahtanut onnellisena. Kaunotar ja Kulkuri. Heidänkin suhdettaan epäiltiin aluksi. Sekä muut, että he itse. Mutta he saivat kuin saivatkin onnellisen lopun. Sellainen olisi meilläkin edessä, ajattelisivat karkkitytöt tai ylipäätään kukaan meistä mitä tahansa.
21.08.2017 08:00
(90/92)
-Mitäs muuta kulkurit tekevät? olin kysynyt keimaillen.

-Kuljeksivat alamaailmassa ja pakoilevat rankkureita, Vili oli ollut heti juonessa mukana. -Entäs kaunottaret?

-Ottavat kauneusunia ja unelmoivat, olin hihittänyt.

Parempi jättää kertomatta viimeisimmästä unestani, olin tuuminut. Uni olisi voinut olla Vilille liikaa. Sukkahousuissa pomppiminen olisi luultavasti hänen pahin painajaisensa. No, niin se oli ollut minunkin. Etenkin kun joku toinen oli yrittänyt ottaa minun virkani Lumiballerinana. Saan kylmiä väreitä jo ajatuksesta.

-Mistäs ne unelmoivat? Vili oli kysynyt suudellen niskaani.

Ou mai. Mitä siihenkin vastata, olin miettinyt sulkiessani silmäni. Juuri silloin olin unelmoinut siitä, ettei Vili koskaan lopettaisi. En ollut ennen tiennyt, että niskani on niinkin herkkä, mutta… Voi kyllä, kyllä se on.

Kosketan niskaani sängyssä unelmoidessani. Vili oli lähtenyt juuri, ja minulla on nyt jo ikävä. Miksi olin antanut hänen lähteä? Jos hän vielä joskus ilmestyisi ikkunani taakse, laittaisin hänet purkkiin, enkä päästäisi ikinä pois. Vili on oleva minun. Aina ja iankaikkisesti. Amen.

-Kulkureista ja spagettitreffeistä, olin lopulta keksinyt nasevan vastauksen.

Vili oli naurahtanut ja luvannut järjestää sellaiset treffit tuota pikaa. Sitten hän oli käynyt makuuasentoon ja vetänyt minut päällensä suuteloon.

Voi hyvä jumalani. Ainoa ajatukseni oli ollut, kuinka kukaan voi tuntua niin hyvältä. Emmekä edelleenkään olleet edenneet yhtään sen pidemmälle kuin edellisillä kerroilla. Tosin en tiedä, mitä olisi tapahtunut, ellei meitä olisi keskeytetty.

Kesken hekumallisen suudelman Vili oli ottanut värisevän puhelimen taskustaan ja painanut sen korvalleen. Minä olin tietenkin irrottautunut, noussut istumaan ja katsonut Viliä kysyvänä. Vili ei ollut vastannut katseeseeni vaan kuunnellut puhelimen toisesta päästä tulevaa ääntä keskittyneenä.

En ollut saanut selvää, mitä luurin toisessa päässä puhuttiin, mutta olin tunnistanut äänen Vilin veljeksi, Lateksi.

-No voi vittu, Vili oli sanonut pudistellen päätään ja heilauttanut minulle pienesti päätään kuin kehotukseksi siirtyä.

Olin nielaissut, siirtynyt vaivaantuneena Vilin päältä ja vain katsonut, kun hän oli noussut sängystä ja laittanut lenkkarinsa jalkaan.

-Joo, Vili oli sanonut vielä veljelleen ennen kuin oli lopettanut puhelun.

Vilin vetäessä jo takkia päälle, olin vihdoin saanut kysyttyä, mitä on tapahtunut.

-Mmm, no… Eh, Vili oli naurahtanut ja katsonut minua kuin ei haluaisi kertoa.

Suuni oli mennyt mutruun. En ollut edes pystynyt sanoa mitään, sillä olin loukkaantunut aika tavalla. Hänhän oli aikonut lähteä selittämättä yhtään mitään? Kuka tekee sellaista? Kulkurit nähtävästi, olin ajatellut synkästi.

-Et haluu tietää, Vili oli sanonut avaten ikkunan.

-Haluan. Haluan tietää, olin sanonut vankkumattomana ja mieleeni oli noussut koiran päästäminen veräjästä.

Ei onnistu, kulkukoiraseni. Not on my watch.

-No, ei kai siinä, broidi taas nussinu ittensä ongelmiin, Vili oli sanonut kohauttaen olkiaan ja livahtanut ikkunasta ulos.

Olin katsonut hänen peräänsä suu auki. Niin kulkuri oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin.
-Mitäs muuta kulkurit tekevät? olin kysynyt keimaillen.

-Kuljeksivat alamaailmassa ja pakoilevat rankkureita, Vili oli ollut heti juonessa mukana. -Entäs kaunottaret?

-Ottavat kauneusunia ja unelmoivat, olin hihittänyt.

Parempi jättää kertomatta viimeisimmästä unestani, olin tuuminut. Uni olisi voinut olla Vilille liikaa. Sukkahousuissa pomppiminen olisi luultavasti hänen pahin painajaisensa. No, niin se oli ollut minunkin. Etenkin kun joku toinen oli yrittänyt ottaa minun virkani Lumiballerinana. Saan kylmiä väreitä jo ajatuksesta.

-Mistäs ne unelmoivat? Vili oli kysynyt suudellen niskaani.

Ou mai. Mitä siihenkin vastata, olin miettinyt sulkiessani silmäni. Juuri silloin olin unelmoinut siitä, ettei Vili koskaan lopettaisi. En ollut ennen tiennyt, että niskani on niinkin herkkä, mutta… Voi kyllä, kyllä se on.

Kosketan niskaani sängyssä unelmoidessani. Vili oli lähtenyt juuri, ja minulla on nyt jo ikävä. Miksi olin antanut hänen lähteä? Jos hän vielä joskus ilmestyisi ikkunani taakse, laittaisin hänet purkkiin, enkä päästäisi ikinä pois. Vili on oleva minun. Aina ja iankaikkisesti. Amen.

-Kulkureista ja spagettitreffeistä, olin lopulta keksinyt nasevan vastauksen.

Vili oli naurahtanut ja luvannut järjestää sellaiset treffit tuota pikaa. Sitten hän oli käynyt makuuasentoon ja vetänyt minut päällensä suuteloon.

Voi hyvä jumalani. Ainoa ajatukseni oli ollut, kuinka kukaan voi tuntua niin hyvältä. Emmekä edelleenkään olleet edenneet yhtään sen pidemmälle kuin edellisillä kerroilla. Tosin en tiedä, mitä olisi tapahtunut, ellei meitä olisi keskeytetty.

Kesken hekumallisen suudelman Vili oli ottanut värisevän puhelimen taskustaan ja painanut sen korvalleen. Minä olin tietenkin irrottautunut, noussut istumaan ja katsonut Viliä kysyvänä. Vili ei ollut vastannut katseeseeni vaan kuunnellut puhelimen toisesta päästä tulevaa ääntä keskittyneenä.

En ollut saanut selvää, mitä luurin toisessa päässä puhuttiin, mutta olin tunnistanut äänen Vilin veljeksi, Lateksi.

-No voi vittu, Vili oli sanonut pudistellen päätään ja heilauttanut minulle pienesti päätään kuin kehotukseksi siirtyä.

Olin nielaissut, siirtynyt vaivaantuneena Vilin päältä ja vain katsonut, kun hän oli noussut sängystä ja laittanut lenkkarinsa jalkaan.

-Joo, Vili oli sanonut vielä veljelleen ennen kuin oli lopettanut puhelun.

Vilin vetäessä jo takkia päälle, olin vihdoin saanut kysyttyä, mitä on tapahtunut.

-Mmm, no… Eh, Vili oli naurahtanut ja katsonut minua kuin ei haluaisi kertoa.

Suuni oli mennyt mutruun. En ollut edes pystynyt sanoa mitään, sillä olin loukkaantunut aika tavalla. Hänhän oli aikonut lähteä selittämättä yhtään mitään? Kuka tekee sellaista? Kulkurit nähtävästi, olin ajatellut synkästi.

-Et haluu tietää, Vili oli sanonut avaten ikkunan.

-Haluan. Haluan tietää, olin sanonut vankkumattomana ja mieleeni oli noussut koiran päästäminen veräjästä.

Ei onnistu, kulkukoiraseni. Not on my watch.

-No, ei kai siinä, broidi taas nussinu ittensä ongelmiin, Vili oli sanonut kohauttaen olkiaan ja livahtanut ikkunasta ulos.

Olin katsonut hänen peräänsä suu auki. Niin kulkuri oli kadonnut yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin.
21.08.2017 21:14
(91/92)
ouuu, nyt on kyllä taas meidän odotus palkittu :D jälleen ihan mahtavaa tekstiä!
ouuu, nyt on kyllä taas meidän odotus palkittu :D jälleen ihan mahtavaa tekstiä!
21.08.2017 22:14
(92/92)
Aaaa, ihanaa!! Oon oottanu jatkoo ihan hirveesti, ja käyny aina stalkkaamassa täällä. Tosiaan, odotus on palkittu, upeeta tekstiä, ja huomasin että mullakin on ollut ikävä Viliä :,)
Aaaa, ihanaa!! Oon oottanu jatkoo ihan hirveesti, ja käyny aina stalkkaamassa täällä. Tosiaan, odotus on palkittu, upeeta tekstiä, ja huomasin että mullakin on ollut ikävä Viliä :,)
Takaisin ylös
×

Selaimesi kaipaa päivityksen

Hei, uusi demi.fi on suunniteltu toimimaan moderneilla web-selaimilla. Suosittelemme päivättämään selaimesi uudempaan versioon. Halutessasi voit jatkaa omalla vastuullasi.