ddrakon22.1.2020 20:24
1/2
ystävästä suhteeseen ahdistaa

Olen nyt tällä hetkellä hieman hukassa itseni kanssa ja tarvitsisi kuulla muilta apua tähän asiaan.

Eli siis olen itse lukiossa oleva tyttö ja minulla on kaveriporukassa ainoastaan poikia. Tutustuimme vasta pari vuotta sitten ja olemme siitä asti olleet aika tiiviisti tekemisissä. Olen kuitenkin ollut ihastunut jo aika pitkään yhteen näistä pojista. Niin kovasti, että olen monesti itkenyt itseni uneen kun olen niin ujo, että en uskalla tehdä mitään aloitetta sen suhteen. Välillämme on ollut pientä kipinää jo hetken , mutta muuta ei ole tapahtunut. Olen aika helposti ihastuva ihminen ja alan usein mielessä miettimään kaikkea kivaa, mitä voisi yhdessä tehdä, ja halunnut että olisi joku ihminen vierellä joka välittäisi ja jonka vieressä voisi nukkua.

Nyt kuitenkin viime viikonloppuna olimme tämän pojan luona viettämässä iltaa kaveriporukalla ja muiden lähtiessä me vielä jäimme sohvalle istumaan. Siinä sitten otettiin käsistä kiinni ja tunnustimme molemmat ihastuksemme ja suudeltiin myös. Se oli myös ensisuudelmani. Olin sillä hetkellä niin onnellinen enkä voinut uskoa että pitkän haaveilun jälkeen kaikki onkin totta. Sen jälkeen ollaan viestitelty enemmän ja nähtiin kahdestaan vielä uudestaan ja halailtiin ja pussailtiin.

Ongelma itselle tässä on se, että minua on alkanut ahdistaa tämä koko säätöjuttu enkä olekaan enää niin varma haluanko sittenkään tältä kaverisuhteelta enempää. Voiko tämä olla vain jotain alkuhämmennystä ja ahdistusta vai pitäisikö vain vetää poikki ja jatkaa edelleen kavereina? Poika kuitenkin tuntuu olevan aika ihastunut ja sanonikin niin monta kertaa. Toivottavasti tämä ei pilaisi mitään sillä olemme aika tiivis kaveriporukka eikä minulla ole muita kavereita. Ärsyttää olla tällainen, että ensin olen niin ihastunut ja sitten kun asia voisi oikeasti edetä niin alan jarruttelemaan ja alkaa ahdistaa koko asia:( En kuitenkaan haluaisi särkeä tämän pojan sydäntä. Kuulostaa ihan pinnalliselta mutta sekin asia tässä vaivaannutta että poika on tyyliltään aika erilainen ja muutenkin vähän erilaiset ajatukset elämästä ja tulevaisuudesta. Pelkään myös, että jos nyt lopetankin tämän niin hetken päästä alkaa taas kaduttaaaa:(