Okei eli siis olen ihastunut ystävääni, ollut jo jonkun aikaa ja tiedän, että hänkin on pitänyt minusta, ehkä puolivuotta sitten.
Meillä on ystäväporukka johonka kuuluu, sekä tyttöjä, että poikia. Ystäväni, joka on tyttö, oli juttua yhden pojan kanssa meidän porukastamme, mutta jotain on nyt käynyt heille, koska välttelevät toisiaan. Tämä kyseinen tyttö on alkanut viettää enemmän aikaa yhden porukkamme pojan kanssa, ja heistä on tullut todella läheisiä, ja sen näkee, että tunteita on heidän välillään.
Tämä kyseinen poika on myös alkanut välttelemään minua, olimme läheisempiä ihan muutama viikko sitten. Hän ignoorailee snäppejäni ja kun ollaan porukalla, hän ei huomioi minua niin paljoa, eikä juttele.
En ole pojalle kertonut, tunteista koska se tekisi todennäköisesti asioista kiusallisempaa ja vaikeuttaisi asioita.
Kysyin tytön aikaisemmalta säädöltä, että onko heidän välillään kaikki kunnossa, mutta hän sanoi, että kysy tytöltä. Kysyin tytöltä ja suoraa vastausta ei tullut, joten heidän välit ei ole kunnossa.
Suoraa vastausta en saa, vaikka kysyisin.
Tiedän, että minulla ei saisi olla tunteita parhaaseen kaveriini, ja pitäisi iloita, jos hän on löytänyt jonkun kenestä pitää, mutta ei onnistu. Olen kateellinen ja pidän tästä pojasta.
Oon hukassa enkä tiiä mitä pitäisi tehdä.
Auttakaa jos osaatte jooko?