suklaaunelmia18.11.2018 13:13
1/3
Yritänkö vai annanko pojan mennä?

Hei! Tarvitsisin todellakin apua tässä tilanteessa. Olen lukion ensimmäisellä oleva tyttö. Olen säätänyt ammattikoulun viimeisellä luokalla olevan pojan kanssa nytten reilu 3/4 viikkoa. Hän itse addasi minut ja tuli snäpissä jutteleen. Ehdotti että tulisin katsomaan hänen jääkiekko peliään joka oli lauantaina. Sovimme että pelin jälkeen tapaisimme ja tehtäis jotain. Menin peliin yksin ja katsoin koko pelin, kuitenkin pelin loputtua lähdin pois paikalta koska en uskaltanutkaan nähdä häntä. ( ei oltu aiemmin nähty kasvotusten). Poika laittoi viestiä ja kysyi missä olen. Oli valmis tulemaan hakemaan minut ja odottikin autossa parkissa 2,5h että sanon osoitteen mistä hakea. En kuitenkaan sanonut ja hän meni kotiin. sen jälkeen puhuttiin ilta 11 aamu 5 puhelimessa kaikesta. Poika oli tulossa seuraavana päivänä taas hakemaan minua mutta en mennyt. Sanoi että nyt eka kerta on jännittävä mutta jatkossa ei enään. Sovittiin että nähdään seuraavan viikon perjantaina. Vaikutti hieman pettyneeltä silloin.

Poika tuli hakemaan minua autollaan perjantaina ja päädymme ajelemaan vain. Ensin meidän piti mennä syömään ja elokuviin mutta sanoin että näin on hyvä. Puhuttiin kaikesta ( Kyseli paljon minun elämästä, kiinnostuksen kohteista, mitä piirteitä arvostan yms. On kehunut minua myös ulkonäöllisesti ja oli kuulemma todella kiva kun tulin katsomaan peliä ja osoitan kiinnostusta) Poika kyseli myös useasti kenestä olen kiinnostunut, koska sanoin että olen yhestä kiinnostunut. Joka kerta tätä kysyessään oli kunnon virne päällä ja poika useasti tuijjottelikin minua. Kun menin kotiin niin hän pisti perään viestin"kuka se on" ja kerroin että hän. Poika vastasi että on myös kiinnostunut minusta.

Seuraavana päivänä tämä poika oli hänen kaverin kanssa ulkona ajelemassa (Olen myös snäpännyt tämän kanssa mutta ei säätö mielessä) Lähetti minulle viestin että "heippa" ja poisti minut. Mietin olikohan säätöni sanonut jotain meidän tapaamisesta hänen kaverilleen vai mikä homma oli.

Paripäivää myöhemmin kysyin "nähdäänkö me vielä uudestaan vai jäikö meidän näkemiset yhteen kertaan?" poika vastasi että 3vois nähdä" kysyi että "milloin nähdään" vastasin "jos seuraavana viikonloppuna" hän vastasi " joo mulle sopii ihan milloin vain :)" vastasin "juu:)" Poika on snäppäilyt normaalisti ja aina vastannut. Nytten kuitenkin hän vain aukasi snäpin mutta ei vastannut ja on ollut paikalla sen jälkeen.

Onkohan poika vieä kiinnostunut vai voiko tunteet poistua viikossa? Mitä teen? Odotanko että hän ilmoittaa päivän milloin nähdään vai?
Itse ajattelin odottaa viikonverran vastailla normisti yms mutta en pommittaa jos vain aukaisee snäppini. Jos ei viikossa kuulu mitään antaa herran mennä. Auttakaa mitä teen ja miltä tämä vaikuttaa?