Poistunut demittäjä20.12.2019 12:45
1/3
Yksin koulussa

Vaihdoin tänä syksynä koulua, ja löysin uudelta luokalta melko nopeasti uusia kavereita. Sitten huomasin, että yksi porukan tytöistä kontrolloi muita, ja muut tottelevat häntä kaikessa. Hän puhuu koko ajan muista pahaa selän takana, haukkuu heitä ja koittaa kaikin mahdollisin eri tavoin nostaa itseään muiden yläpuolelle. Hän on myös muutaman kerran maksanut muita tekemään hänen koulutöitään. Olen huomauttanut hänelle näistä asioista muutaman kerran, mutta hän kuittaa asian yleensä vain olan kohautuksella. Laitoin pari viikkoa sitten luokanohjaajalle viestiä tästä, ja hän otti tytön tarkkailuun.

Nyt viime aikoina musta on alkanut tuntua, että porukan jäsenet ovat vaisumpia ja välinpitämättömämpiä mun seurassa. Mua pelottaa, että tämä ilkeä tyttö on mennyt puhumaan niille musta paskaa selän takana, kun en suostu tanssimaan sen pillin mukaan. Musta tuntuu, että oon koulussa aivan yksin. Mulla on kyllä kavereita harrastuksista, mutta heistä suurin osa on eri kouluissa ja loput eri luokilla, omissa kaveriporukoissaan. Oon vähän ujo ja yleensä uusien ihmisten seurassa aika epävarma, mutta tahtoisin itselleni seuraa edes rinnakkaisluokilta. Tosi ikävää, kun vaikka pari- tai ryhmätöissä oon aina se, joka joutuu tunkemaan porukkaan kolmanneksi. Kohtalontovereita?