istut kukkulalla, edessä näkyy vuoria ja suoraan edessä suuri vuono ja siellä kaukana alhaalla lipuu hiljalleen eteenpäin pieni vene. Kaikki tuntuu hyvältä, et edes tiedä mitä on paha. Aurinko ei ole paha, eikä vesi, eikä vene, tai mikään muukaan mitä edessä näkyy.
Aivan yllättäen tummat pilvet peittävät auringon, vesi jäätyy, vuoret peittyvät lumesta ja jäästä, ja pieni vene uppoaa. Mitä tämä on? Mistä tämä kaikki tulee? Alkaa tuulemaan. Tunteet katoavat tuulen mukana. Sinne meni onnellisuus. Jäljelle jää: tyhjyys. Tätäkö on paha?
Joku toinen astelee viereesi ja istahtaa nurmelle. Hän näkee edelleen auringon, veneen, vuoret, kaiken, aivan ennallaan. Hän näkee sinut, näkee sinun tyhjän katseen, näkee miten vain olet. Hän ei näe mitä sinä näet, mutta hän aistii sen. Hän maalaa taulun. Käyttää paljon värejä. Taulussa on kukkia, aurinko, vuoria, puroja, lampaita. Hän antaa taulun sinulle ja poistuu. Taulun värit leviävät. Ensin sinun käsiin, pikkuhiljaa koko vartaloon. Pian kaikki mitä näet, alkaa muuttumaan. Pilvet katoavat, lumi sulaa, vesi alkaa taas solisemaan, vene lipuu takaisin, lampaat määkivät. Taulun värit ovat muuttuneet harmaiksi ja kylmiksi. Nouset, korotat kättä ja viskaat taulun alas vuonoon. Et kuule loiskahdusta, vaan kolauksen. Taulu on nyt veneessä olevan miehen kädessä. Iloisen miehen. Harmaat värit leviävät miehen käsiin, pikkuhiljaa koko vartaloon. Kaikki mitä mies näkee, alkaa muuttumaan. Vesi muuttuu harmaaksi, aurinkon peittyy pilvien taakse, vesi jäätyy, hänen vene uppoaa. Kuka pelastaa hänet?