Momoka30.12.2020 15:17
1/4
voiko pyörtyä mutta olla koko ajan kuitenkin tajuissaan?

nyt lähiaikoina olen muutaman kerran ikäänkuin pyörtynyt, mutta ollut kuitenkin koko ajan hereillä ja huomannut kaatumisen. En vain oo voinu jotenkin hallita itseä, voimat on vaan mennyt ja olen kaatunut lattialle. yhden kerran tämä kävi myös kun istuin penkillä.

kaatumista ennen ja etenkin sen jälkeen lihakset on aivan kun rankan treenin jälkeen, raskaat ja jokaista solua silleesti kihelmöi kehossa. Tästä olosta usein tiiän tiedän että kohta kaadun jos en mene äkkiä makaamaan. Mutta vaikka tiedän sen, en voi kuitenkan kaatumista estää. Kun sitten olen kaatunut, alkaa jostain syystä myös tulla hirveästi kyyneliä, niitä vaan vuotaa ja vuotaa.

Kohtaus tulee sillon kun mieleen tulee ikäviä ajatuksia ja ahdistusta. Luulen että silloin en välttämättä enää pysty hengittämään normaalisti. En kuitenkaan huomaa yleensä hengityksen loppumista ennen kuin alkaa pyörryttämään ja on jo liian myöhäistä.

muuta ongelmaa tässä ei ole kuin se, että nämä kohtaukset pelottaa. nykyään en kestä melkein mitään inhottavaa, kuten vaikka toisen ilkeää kommenttia, kun hengitys jo vaikeutuu ja lihakset menee raskaiksi. Koska ahdistun helposti kun on paljon ihmisiä ympärillä, pelkään vaikkapa juhlia.

Varasin jo ajan lääkärille, mutta haluaisin kuitenkin kuulla onko kellään muilla tällaisia oireita. En ymmärrä mikä mulla voi olla.