Lapsivain12.2.2020 14:09
1/9
vihaan perhettäni

(oon yläasteikänen) ei tää mitään pelkkää "vanhemmat on vitun ärsyttäviä yhyy" vaan kun tulen koulusta kotiin, äiti ei sano koskaan edes moi, ensimmäiseksi huutaa jostain pöydälle jääneestä muropaketista. näin on joka kerta, tulin sitten koulusta tai treeneistä. kotona vanhemmat riitelee kovaäänisesti ja vetää lapset mukaan kyselemällä että kumpi tässä on väärässä ja ne puhuu paskaa toisistaan selän takana meille lapsille. isä on pettänyt äitiä ja äiti kyselee aina isältä että "oletko taas menossa treffeille" ja siitä tulee minulle epämukava olo. en tiedä miksi ne eivät eroa. iltaisin en saa käyttää mikroa tai vedenkeitintä tai avata jääkaappia, koska siitä kuuluu ääntä ja äiti yrittää nukkua viereisessä huoneessa, josta se sitten mulle huutaa meluamisesta, vaikka olen niin hiljaa kuin pystyn. siispä syön yleensä omassa huoneessa, vaikkakin joskus suutun ja otan leipää mahdollisimman kovaa rapistaen. äiti kehtaa valittaa vaikka saa paljon enemmän unta koska mulla on niin paljon treenejä. en saa omaa rauhaa pikkuveljien takia ja vanhemmat syöksähtelee lainaamaan mun tavaroita mun huoneesta koputtamatta. isä ei osaa tehdä muuta ruokaa kuin makaroonia ja kanaa/lihapullia kattilaan sekoitettuna, ja äitikin tekee paskaa ruokaa (ei maultaan vaan monipuolisuudeltaan). meillä ei ikinä syödä salaattia ruuan kanssa. lautasella pitäisi olla 5 väriä, meillä aina 2. eikä me edes syödä samaan aikaan riitojen takia. tällä hetkellä en lle puheväleissä äidin kanssa, koska hän haukkui minua pari päivää sitten laiskaksi paskaksi sun muuta eikä hän ikinä pyydä anteeksi. en tiedä mitä tehdä