pitkäkorvamamma19.6.2017 12:13
1/1
kuinka saisin kanilleni kaverin?

Kuten otsikossa lukee, olen tässä jo pitkään pohtinut kuinka ihmeessä saisin vanhempani suostumaan toisen kanin hankintaan?

Lyhykäisyydessään siis syy sille miksi minusta tuntuu että toinen kani olisi tarpeellinen on siis se, että 2,5 vuotias naaraskanini on osoittanut selkeää lajitoverin ikävöintiä. Tyttö on jo kahdesti karannut naapurustossa asuvan kaninomistajan pihalle, ja kuulemma syönyt ja juonut siellä. Naapurin tuotua kanini se ei kuitenkaan syö mitään moneen päivään täällä kotona, vaikka heinä on hyvälaatuista ja vesikin raikasta. Suostuu syömään ainoastaan pellettiä ja tureita pienissä määrin.
Ongelmanahan on kuitenkin se, että vanhempani eivät suostu toiseen kaniin. syyksi on laitettu se, että peruskoulun päätyttyä muutan muualle opiskelemaan ja etenkin äitini olettaa että lemmikit jäisivät hänen huostaansa. Olen siis toiminut kanista huolehtijana perheessä. Minusta kuitenkin perustelusta huolimatta pitäisi ajatella lemmikin hyvinvointia, ja minusta näyttää siltä että tyttökanini on yksinäinen ja onneton siitäkin huolimatta että puuhailen sen kanssa päivittäin ulkona sekä sisällä ja sillä on paljon virikkeitä. Mitä voin tehdä? kuinka voisin saada kanini onnellisemmaksi? onko muita ratkaisuja kuin toisen kanin hankinta?