Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

tanssiryhmä24.4.2018 11:44
1/2
HAE MUKAAN UUTEEN TANSSIJOUKKUEESEEN (TURKU)

Moikka! Oon miettiny tanssijoukkueen perustamista Turun seudulle, treenit olisivat Turussa. Jos sulla on tanssi- tai voimistelutaustaa ja oot 05-02-syntynyt tyttö, voit hakee joukkueseen.(vuoden heitot ei haittaa, isommista heitoista voidaan keskustella esim. -00 syntynyt)
Pääperiaatteena on, että et olisi ihan aloittelija ja omaa notkeutta edes jonkin verran esim. spagut, silta ehdottomasti. Hypyt olisivat ihan ok. Piruetti/piruetit sujuu.
Tanssillisia liikkeitä osaa ja on kykyä oppia ne.
Kuitenkin teemme tämän rakkautta lajia kohtaan ja motivaatio urheilua kohtaan pitää olla hallussa, vaikka meistä saattaa kasvaa kaveriyhteisö on silti kunnioitettava valmentajia.
Osallistuisimme kisoihin pääosassa meidän valmentajien tekemällä koreografialla, mutta joukkuelaisten mielipiteitä otetaan myös vastaan. Sooloihin ja duohin/trioihin on myös mahdolisuus.
Meidän treenit tapahtuisi koulujen liikuntasaleissa, joten tilasta ei olisi puutetta ja alustavan ollaan mietitty treenien kestoksi tanssilajista/treeniohjelmasta rippuen 1-3h.
Päälajinamme olisi showtanssi. Myös on mahdollisuus välillä discoon, lyricaliin jne. Akrobatiaa ja balettia on myös.
Vielä, jos asut Turussa tai Turun seudulla ja olet n. 05-02-syntynyt olet tervettullut kokeilemaan ja myös ehkä mukaan tulevaan joukkueeseemme! Jos tulee kiinnostuneita alamme mietti kokeilupäivää. Kokeilutilaisuus tapahtuu myös Turussa. Haluan myös vielä painottaa sitä, että kukaan ei ole valmiiksi mestari, ei me valmentajatkaan olla mestareita ja jos sinulla ei ole minkäännäköistä lajitaustaa, mutta valmiuksia/notkeutta lajia kohtaan voit myös hakea! Ei etsitä mestareita vaan innokkaita nuoria tanssijoita.
Me valmentajat tosiaan ollaan 15-16-vuotiaita, joten saatamme itsekkin osallistua tansseihin(ei kaikkiin.) Valmentajia olisi 2.
Hae mukaan! Treenit alkaisivat kesällä.
Toivomme, että kaikki innokkaat hakisivat!

Yhteydenotot: tanssijoukkueturku@gmail.com

ps. itse olen käynyt tukioppilas- seka isoskoulutuksen, joten osaan käsitellä ihmisuhde ristiriitoja.