Valmistun toukokuussa lähihoitajaksi, ja (ainakin näillä näkymin köhköh) saan myös ylioppilastutkinnon samaan syssyyn. Kolme vuotta kaksoistutkintoa, joten ei ole millään jaksamista tai luku-intoa jatko-opintoihin vaikka mielenkiintoa olisi. Joten töihin pitäisi mennä. Ajatus kuitenkin ahdistaa suunnattomasti, sillä olen parin viime kuukauden ajan kyseenalaistanut haluani olla lähäri. Vaikka pidänkin lähihoitajan työstä suunnattomasti, epäröin että kestänkö kuitenkaan sen tuomaa vastuuta ja riittääkö jaksamiseni kokopäiväiseen vuorotyöhön. Mulla ei ole kesätöitä luvassa kun päätin kerrankin olla ottamatta siitä stressiä, mutta pakko se on viimeistään parin kuukauden sisään alkaa jotain duunia löytämään ennen kuin työkkärin tädit soittaa perään.
Plus meinaa pukata pientä ikä-kriisiä ja ahdistusta siitä, että mulla ei ole mitään selkeää suuntaa elämälleni näin valmistumisen jälkeen.

Eihän tässä nyt auta muu kuin lähteä kokeilemaan sitä työelämää, lähihoitajille kuitenkin löytyy monipuolisesti töitä, ja luulisi sitä että koulukirjatkin alkaa kummasti maittamaan kun muutaman kuukauden taas vaihtaa vaippoja ja jakaa lääkkeitä. Ja tulevaisuuskriiseilyynkään ei voi muuta kuin alkaa itse pohtia, mitä sitä haluaa elämältään.
Mutta silti. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.
Onko lisäneuvoja?

(x) Avautuminen.