Eli siis. Noin kuukausi sitten jouduin luopumaan mun rakkaasta 16-vuotiaasta koirasta, joka oli mulle tosi vaikee juttu. Mun poikaystävä kyllä tuki mua kun itkin iltasin tota asiaa, mutta jotenkin oisin kaivannut häntä ja hänen tukeaan paljon enemmän. Vähitellen tuntu, että kaikki muu alkoi menemään meidän näkemisen edelle ja musta alko tuntumaan etten kiinnosta häntä enää samalla tavalla. (Tähän siis välihuomio että ollaan oltu noin 2,5 vuotta yhessä) No hän kumminkin vakuutteli että kaikki on hyvin mutta jotenkin aistin ettei ole. Myönnän että musta tuli hieman takertuva ja mustasukkainen kun tuntui etten saa enää yhtään häneltä huomiota ja muille naisille hän oli normaali flirtti itsensä. Musta alkoi tuntumaan tosi pahalta kun yritin olla mukava ja hakea läheisyyttä niin hän vaan oli tosi tyly mulle. Lopulta itse otin asian esille ja mietittiin halutaanko yrittää vai kannattaako erota. Juteltiin kyllä ja hän myönsi että kiinnostus oli hiipunut mutta hän oli yrittänyt saada sitä takaisin. Itsekin jotenkin tajusin, että oma kiinnostus oli laskenut sen huonon kohtelun myötä. Päädyttiin siis siihen että meidän on tällä hetkellä ehkä paras jatkaa erikseen. Kuitenkin puhuttiin että ei pidetä mahdottomana että vielä jonkun ajan päästä voitaisiin olla yhdessä, koska nyt on lukion viimeinen vuosi meneillään ja kirjoitukset sun muut edessä, joten ehkä se yhteinen tulevaisuus jollain tapaa pelottaa. Meillä on siis ollut paljon riitoja, mutta mielestäni ne asiat ovat olleet sellaisia, mitkä olisi korjattavissa esimerkiksi minä olisin halunnut viettää enemmän aikaa yhdessä. Tuntuu tavallaan turhalta erota sen takia, että tuntuu ettemme tunne toisiamme tällä hetkellä niin hyvin, kun itsestäni tuntuu että se johtuu siitä että viime aikoina puhuttiin ja nähtiin niin vähän. Anyway, kaipaisin nyt neuvoa, että kannattaako mun kuitenkin koittaa päästä eteenpäin ja ottaa tää ihan erona, koska jotenkin pelottaa että jos odotan vain että palattaisiin yhteen niin siitä ei ole mitään apua? Anteeksi pitkä teksti!