Otsikko antaakin jo vähän suuntaa eli mennään vaan suoraan asiaan: oon nyt tapaillut muutaman kuukauden ajan yhtä henkilöä ja ollaan exclusive vaikkei ns. virallisesti olla yhdessä. Nähdään suhteellisen harvoin koska se on intissä ja asutaan eri kaupungeissa, mutta en nää sitä ongelmana. Se mikä mua siis tympii on se että tunnen oloni suhteellisen onnettomaks ja tyytymättömäks lähinnä sillon kun ei nähä toisiamme. Välitän hänestä oikein paljon ja tiedän että ihan varmasti hänkin välittää musta, mutta silti pohdin valehtelematta päivittäin sitä, oonko nyt oikeesti tyytyväinen. Puhutaan aika vähän kun ollaan erossa ja ymmärrän että sillä on siellä intissä kiire ja mullakin on abivuosi menossa ja töitä. Silti kumminkin haluisin että sillon harvoin kun ees puhutaan niin tulis semmonen lämmin olo eikä se keskustelu olis sellasta kömpelöä ja vähän yksipuolistakin. Aina kun nähään nii keskustelu sujuu tosi hyvin ja ei mitään ongelmaa sen suhteen ja alkuun kiinnostus onkin nimenomaan herännyt just siks kun oli niin helppoo ja rentoo keskustella. Hän on sanonut, että haluaa oikeesti olla mun kanssa ja että meillä on kaikki hyvin mutten silti voi lakata miettimästä että onko asia nyt sittenkään näin (eli toisin sanoen on hankala luottaa/uskoa siihen mitä hän sanoo). Mulla on historia tunnelukkojen ja mielenterveysongelmien kanssa ja oon parissa aiemmassa suhteessa tullut jätetyksi niin, että toinen on pohtinut pidempään ettei halua olla mun kanssa ja olen koko sen ajan luullut että eletään niin tasapainoisessa ja terveessä parisuhteessa, joten ei sinänsä ihme että koen välillä mun puolelta luottamuksen puutetta. Järki sanoo että kaikki on hyvin eikä oo mitään syytä pelätä, mutta tunteiden astuessa kuvaan niin tulee se epävarmuus ja pelkokin esiin. Koska hän on intissä, en uskalla oikeen vaivata mun ongelmilla tai aloittaa keskustelua siitä, mihin olen tyytymätön. Haluaisin tuoda esille, että kaipaan hänen tukea ja kannatusta ja sitä, että ilmaisis välittävänsä myös sillon kun ei olla toistemme seurassa, mutta tuntuu pahalta "vaatia" huomiota just kun hän on siellä intissä. Hän pääsee vasta ens kesänä pois, joten oon alkanut miettiä myös sitä että vaikka olis kuinka ihanaa aina sillon kun nähään niin jaksanko vielä 8kk näin että elän mun arkea tuntien jatkuvaa epäröintiä meidän suhteen. Tuntuu niin oudolta se, että hän sanoo välittävänsä ja haluavansa olla mun kanssa, muttei esimerkiksi itse kysele kuulumisia tai vaikka kehu jos oon laittanut itteni erityisen nätiks jotain varten. Tulee sellanen olo, että hän haluais oikeesti musta ns. eroon, muttei halua satuttaa eikä siks uskalla sanoa suoraan miten asiat on. Toisaalta mietin myös, että kun tässä vähän aikaa sitten keskusteltiin ja molemmat kerrottiin mikä painaa ja kuulosti vähän siltä että hän ei enää haluais jatkaa, joten kysyin suoraan että onko hän sitä mieltä että pitäis laittaa koko juttu tauolle niin hän vastas että ei ole. Välillä tuntuu, että oon ainoo tässä meidän "suhteessa" ja että kaikki on mun kannateltavana ja se tuntuu äärimmäisen pahalta. Koen oloni stressaantuneeks ja itkettää kokoajan koska oon niin huolissani. Pyrin olemaan hänen tukenaan parhaalla mahdollisella tavalla ja ymmärtämään, vaikka en ymmärrä esim. intistä ja siitä millasta siellä on mitään, ja nyt on tuntunut toisinaan siltä että hän ei halua ymmärtää mua. Tiedän, että kun toinen on intissä niin on varmasti pakko vähän sen kotona normiarkea elävän joustaa ja niin oon tehnyt ja todella paljonkin. Musta on myös ikävää se, että tuntuu liian usein siltä että mun pitää ns. piilotella tunteitani: jotta ei tuu sellanen olo, että edetään liian nopsaa niin en saa liikaa korostaa välittämistäni, en saa itkeä ettei hän huolestu ja tietää että pystyn pitämään huolen itsestäni, en saa suuttua vaikka kokisin että mua kohdellaan nyt epäreilusti. Paljon hyvääkin on tässä meidän jutussa, vaikka nyt lähinnä kuulostaa siltä että kaikki on ihan kamalaa. Oon aivan neuvoton ja haluisin vaan tietää, mitä mun pitää tehdä. Pelkään, että jos pistän tän poikki niin kadun sitä pitkään koska mun tunteet häntä kohtaan ei oo muuttunut. Oon ehkä vuosien kuluessa tajunnut, mitä haluan parisuhteelta ja tärkeempänä ehkä se että mitä en halua, ja siks mietin liikaa onko tää kaiken sen arvosta.