B_Boss1.7.2017 3:33
1/4
Täyteaineiden todelliset tulokset

Kun katsotte eri paikkojen ennen ja jälkeen kuvia, niin kannattaa todellakin suhtautua varauksella kuviin jotka on otettu heti laiton yhteydessä. Joillakin huulet nimittäin turpoavat todella paljon (kuten itselläni) eikä heti laiton jälkeen näytä yhtään samalta kuin vaikka parin päivän päästä. Lisäksi yleensä jotain turvotusta ja mustelmia (jotka myös aiheuttavat turvotusta) voi olla vielä pari viikkoa.

Nyt on onneksi alkanut tulemaan enemmän markkinointiin kuvia myös esim. "Kaksi viikkoa hoidon jälkeen". Tämä antaa paljon realistisemman kuvan hoidon tuloksesta. Aiemminhan monet pelkäsivät ankkahuulia, mutta tuntuu että ihmiset ovat jo odottaneet jollain lailla enemmän ankkahuulimaista lopputulosta, ja sitten luonnollinen lopputulos onkin ollut pettymys.

Eli ihmiset, älkää missään nimessä odottako saavanne ankkahuulia yhdellä kerralla. Itse otin täyteaineita aina millin kerrallaan kolmen vuoden ajan. Välillä otin 3kk välein ja välillä saattoi olla jopa vuoden tauko. Vasta nyt viime aikoina kun otin puolen vuoden aikana kolme kertaa täyteaineita ja kahden viimeisimmän pistoksen välillä oli n. kuukausi, niin vasta sitten läheisimmät tutut alkoivat kommentoimaan, eli huomaamaan mitään muutosta.

Tässä blogimerkinnässä kyseisellä ihmisellä on ollut vuoden tauko täyteaineista, eli luultavasti jotain jäämiä on ollut huulissa ennen tuota hoitokertaa. Kerralla laitettiin 2ml ja silti lopputulos ei ole lähelläkään ankkahuulia!

http://dofanne.blogspot.fi/2017/06/hemmottele-kasvot-kesakuntoon-huulihoito.html?m=1