Toivon jo heti alkuun, että keskustelu pysyisi asiallisena ja mahdolliset triggeröityjät siirtyisivät muualle itkemään :D
Aiheena on siis ei-niin-hyvännäköisten ihmisten meikkaaminen. Tunnen useita naisia, jotka eivät todellakaan näytä kauniilta tai edes keskinkertaisilta ilman meikkiä ja yleensä heillä on myös huono vartalo. He meikkaavat kukin omalla tavallaan, mutta yhteistä jokaiselle on valtava yritys peittää todelliset kasvonpiirteensä ja luoda kasvoistaan täysin erinäköiset. Tätä aihetta olen käsitellytkin jo aikaisemmin keskustelussani, missä keskityin instagram-ilmiön mukaisen meikin huonoihin puoliin. Tällainen meikki on myös vahvasti osa tätä keskustelua, mutta pointtini on paljon laajempi. Kyse on tiivistetysti siitä, että jos olet lähtökohtaisesti huonommilla geeneillä varusteltu, sinä valehtelet surullisen läpinäkyvästi niin itsellesi kuin muillekin sillä meikkaamisellasi. Kerratakseni tässä hyvän meikin periaatteen, omien piirteiden korostaminen on ok, uusien piirteiden luominen ei (esim. Kulmat, huonon ihon täydellinen peittäminen, jne).
Tulen aina huonovointiseksi, kun näen jossain videon missä aknesta kärsivä näyttää millaisella meikillä saadaan iho näyttämään virheettömältä. Sellainen on sairasta. Ei se muuta sinua millään tavalla paremmaksi, päinvastoin. Paksu pakkelikerros kielii heti epävarmuudesta ja saa miettimään, mitähän niin pahaa sieltä alta löytyy että on pitänyt noin kovasti piilotella. Sitäkö te haluatte?
Toinen juttu on se, kun näkee näitä ylipainoisia, hirveillä hiuksilla tai vaatteilla varustettuja henkilöitä joiden kasvot tai jotkut tekokynnet ovat ainoa viimeisen päälle huoliteltu osa kehossa. Silloin iskee kyllä melkoiset myötähäpeät.
Yrittäkää nyt tajuta, että ei se meikki teitä pelasta jos näytätte muuten näin niinkuin kiltisti sanottuna miltä sattuu :D
Hyvännäköiset naiset ovat niitä, joilla on hyvä kroppa, luonnollisen kauniit kasvonpiirteet ja hillitysti meikkiä. Jos et kuulu näihin, kannattaa aluksi työskennellä se vartalo kuntoon ja sitten vain tyytyä kohtaloonsa tai mennä kauneusleikkaukseen. Mikään ei herätä pahempaa myötähäpeää kuin nähdä ei-hyvännäköisten ihmisten epätoivoisia yrityksiä kaunistua jonkun meikin avulla. Aamen.