Tulee yö. Alma on edelleen tyhjässä huoneessa. Huoneessa on pimeää ja seinälle heijastuu kuun valo. Alma alkaa pohtimaan omia tekojaan ja miettii, että oliko siinä mitään järkeä.

Almaa väsyttää, mutta samalla ei väsytä. Tyhjässä huoneessa ei edes ole tyynyä eikä mitään pehmustetta niskan alle. Alma päättää laittaa makuulle kovalle lattialle.

”Äh, jos en olisi tehnyt sitä, en olisi lukittuna täällä, tyhjässä huoneessa.” Alma miettii ääneen.

Alma miettii tapahtumat uudestaan mielessään. Mitä oikein tapahtuikaan:

Alma tulee kotiin, hieman syyllisen oloisena. Hän on ilmeisesti tehnyt jotain, jotain todella väärää.

Alma heittää untuvatakkinsa keittiön nurkkaan. Alma kävelee keittiöön, jossa äiti seisoo kädet puuskassa, hyvin vihaisen oloisena.

”Alma, meidän pitää puhua.” Äiti sanoo

Alma tajuaa, että hänen äidilleen on soitettu. Hänen äitinsä vaatii kuulla jokaisen sanan ja koko totuuden Almalta.

”Kerro tarkasti kaikki, mitä koulussa tänään tapahtui!”

Alma katselee hermostuneena ympärilleen. Hän ei saa sanaakaan suustaan, koska Alma tuntee pohjatonta häpeää tapahtuneesta.

Hänen äitinsä huomaa Alman tunteet ja korottaa ääntään:

”Sä se vaan et osaa ikinä ajatella, ennen kuin teet! Etkö sinä tajua, että meillä ei ole varaa korvata noin suurta vahinkoa?”

Almaa ahdistaa tilanne suuresti ja hän pakenee tilanteesta. Alman äiti lähtee tyttärensä perään ja ottaa hänen hupustaan kiinni!

”Sä muistat tasan tarkkaan sen, että mihin mä sut laitan miettimään tekojesi seurauksia, jos et suostu puhumaan!” Äiti uhkailee.

Alma alkaa rimpuilemaan ja huitasee vahingossa sinivalkoisen mandalakuvioisen perintömaljakon lipaston päältä lattialle. Hänen äitinsä viha yltyy entisestään.

”Katso, mitä sä taas sait aikaan! Pelkkää vahinkoa!”

Äiti alkaa kuljettamaan Almaa kohti huonetta, jossa ei ole mitään muuta, kuin puoleksi revityt tapetit seinillä.

Äiti viskaisee Alman tyhjään huoneeseen seinään niin, että hän lentää maahan. Äiti kyykistyy hänen eteensä.

”Jos sä kerta et suostu kertomaan totuutta, niin sä voit ihan mielellään viettää täällä koko sen ajan!”

Alma palaa takaisin ajatuksistaan tähän hetkeen. Alma nousee ylös lattialta ja katsoo ulos sälekaihtimien raoista. Alma tutkii ikkunaa tarkemmin ja huomaa, että hänellä olisi mahdollisuus karata. Ikkunan avaajaa ei vain ole lähettyvillä. Almaa alkaa ahdistamaan, mutta näkee ylhäällä tuuletusluukun, jonka avaajaa voisi ikkunaan kokeilla. Hän yrittää kurkottautua tuuletusluukun avaajaan, mutta ei ylety.

Alma päättää, että ei luovuta. Hän ponnistaa lattialta, hyppää ja saa otteen avaajasta. Sitä on vain vaikea irrottaa, mutta Almaa riuhtoo ja riuhtoo sitä yhden käden varassa pois. Lopulta Alma saa avaajan pois, mutta se tekee Alman käteen vuotavan haavan. Mutta Alma ei siitä lannistu ja päättää avata ikkunan.

Alman käsi ei ole vakaa, koska ikkunan avaimen reikää on vaikea löytää. Alma saa lopulta loksautettua avaimen oikeaan kohtaan ja saa ikkunan auki.

Hän avaa vielä väli-ikkunat ja hän näkee edessään kuutamonloisteisen syksyisen maiseman ja katon, koska Alman perhe asuu kerrostalon yläkerroksessa. Alman siis joutuisi laskeutumaan tikkaista alas. Alma hyppää ikkunanlaudalta katolle ja kävelee kohti tikapuita. Kylmä syksyinen tuuli aiheuttaa hänelle kylmiä vilunväreitä, koska hänellä ei ole päällään, kuin vain musta collegehuppari, mustat revityt farkut ja kengät hänen onnekseen, sillä hän ei ehtinyt ottamaan niitä pois.

Alma näkee edessään oranssit, metalliset tikkaat.
Alma pelkää hieman korkeita paikkoja, joten häntä jännittää laskeutua tikkaita alas. Hän astuu varovasti jokaiseen askelmaan. Kylmät askelmat puuduttavat hieman Alman käsiä. Alma katsoo alas ja näkee alimman katon, jonne päästyä pitäisi laskeutua vielä monta askelmaa. Alman silmissä alkaa korkeanpaikan pelon vuoksi vähän sumentua ja hän kääntää katseen takaisin tikkaisiin.

Menee hetki, kunnes enää on jäljellä 5,4,3,2,1 askelmaa. Alma laskee hiljaa mielessään askelmien määrän ja laskeutuu alimmalle katolle. Onneksi seuraavissa tikkaissa ei ole niin paljon askelmia, kuin edellisissä.

Menee hetki, kunnes Alma on päässyt kadulle. Hän katsoo ympärillensä kylmissään ja lopulta kääntää katseensa suuntaan, mihin hänellä on aikomus mennä. Hän kävelee kohti pientä puistoa, jonka puiden varjot saavat sen näyttämään synkän pimeältä paikalta. Mutta sitä se ei ole. Kuutamo raidoittaa puiston polkua valollaan puiden varjojen kanssa. Alma tuntee olevansa aivan kuin jännitysleffassa, vaikka mitään ei käytännössä tapahdu hänen ympärillään. Kai se öinen tunnelma luo sellaisen tunteen, kuulas kuutamon loiste, puiden tuoksu ja kaikki. Lopulta Alman näkökenttään ilmaantuu kadun pää.

Hän ylittää kadun ja tien ohi vilisee autoja. Katuvalot loistavat hunajankeltaista valoa ja Alma huomaa yhden niistä sammuvan.
Alma alkaa kuvittelemaan mielessä paranormaaleja ilmiöitä, joita tapahtuu vain leffoissa, kun valot alkavat vilkkua ja jokin yliluonnollinen voima saa myös autojen valot sammuksiin ja tulee pimeää. Alman mielikuvitus alkaa laukkaamaan, kunnes hän on lähellä törmätä pyöräilijään. Hän havahtaa todellisuuteen ja muistaa päämääränsä.
Minne Alma on matkalla?