alotin siis vähän aika sitten seurustelun ja tää tyyppi on ihan sika ihana ja mukava, mutta mun ja sen yhteiset kaverit/tutut tulee jotenkin koko ajan meidän väliin. mua on kiusattu ja syrjitty koko mun elämän ajan, ja aina joku puhuu paskaa selän takana. nyt tää on kuitenkin jo siinä pisteessä, että mun ei ees anneta olla vähänkään onnellinen vaan heti pitää puhua kaikkea paskaa musta mun poikaystävälle ja meistä ylipäätään vitsaillaan koko ajan. en sitten tiiä vaikuttaako tähän näiden ihmisten "nuoruus", mutta luulis nyt lukion ekaluokkalaisillakin olevan jo sen verran järkeä päässä.. tuntuu niinku kellään ei ois mitään positiivista sanottavaa musta ja kaikki negatiiviset ennakkoluulot ja väärät käsitykset musta kylvää jotain paskajuoruja joista mm. oltiin sanottu että "ne ei oo juoruja, vaan tosiasioita". mua ahdistaa tää ihan sikana ja oon muutenkin tosi herkkä, eilenkin itkin kun tästä enemmän kuulin mun poikaystävältä, joka halus tulla vielä face to face tapaamaan ettei mulle jäis kovin paha mieli siitä. itse hän ei kummiskaan noiden ihmisten jutuista paljoa välitä, mutta muhun ne silti iskee aika kovaa. mitä tässä nyt pitäis tehä, kun mulla on jo valmiiksi diagnosoitu keskivaikea masennus ja käyn psykologilla terapiakäynneillä lähes joka viikko.. en oikeesti jaksa tällästä enää.