Hyvä tajuta tälleen yhdeksännellä luokalla et mua taidettu syrjiä koko mun elämän ajan. Mä en edes tiedä onko mulla koskaan ollut oikeaa ystävää, ehkä joo joskus pienenä, mutta sekin on jättänyt mut.
Minkä takii ihmiset on niin ilkeitä.
Mä muistan selvästi ne kaikki teot ja sanat mitä mulle on tehty ja sanottu ihan eskarista lähtien.
Mun mielestä mä oon ollut aina ihan mukava ja hauska persoona
Nykyään jos yrittää saada kavereita niin ei kukaan enää halua porukkaansa uusia.

Tollaset asiat jää päähän pitkäks aikaa, ja on aika surullista, että mun parhaat kaverit on luultavasti olleet tuohon aikaan mun lelut.

Miettikää nyt miten surullinen näky se oli kun 10 vuotias istuu yksin märässä lumihangessa ja tekee lumipalloja, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä :')

Onks täällä muita joilla on samanlaisia kokemuksia?