Nasui1.10.2020 14:17
1/8
Tekikö mun kaveri väärin?

Sovittiin jo viikon alussa että tehdään parhaankaverin kanssa viikonloppuna jotain, sillä ei olla nähty vapaajalla pitkään aikaan. Minulla ei ole muita kavereita kun hän.
Tänään kuitenkin paraskaverini oli sopimassa
toisen kaverinsa kanssa menoja lauantaille
. Kysyin myöhemmin että muistatko, että meidän piti tehdä viikonloppuna jotain. Hän sanoi että perjantai käy ainoastaan koska, lauantaina menen ##### yöksi.


En ole syyllistämässä ketään, haluisin kuulla vain mielipiteenne asiasta, koska se vaivaa minua. Ja lisätietona, ollaan mun
parhaankavrrin kanssa vähän erkaannuttu koska hän ystävystyi paremmin tämän toisen
tytön kanssa(jonka itsekin tunnen hyvin) ja jätti minut vähän ulkopuolelle ja
nyt minulla ei ole ketään. Tuntuu että hän laittoi tässä asiassa toisen kaverin edelleni, eikä minua '' parasta '' ystäväänsä.
En tiedä olenko edes parasystävä hänelle enään, mutta äänen hän ei sitä ainakaan sano, vaikka siltä vaikuttaa.