Hah, en tosiaan osaa kirjoittaa. Tää oli vaan tämmönen ahdistunut tunteen purkaus ja tahon tän johonkin jakaa, että itellä ois semmonen tunne et on kertonut ne omat ahdistavat asiat jollekkin :D. (Ja tiedostan että kirjoitusvirheitä löytyy :,))

Pelko siitä että joku kuulee. He kuulevat minut, he tietävät mitä ajattelen. Olen varma siitä. He estävät tekoni. Olen kuitenkin tehnyt päätökseni vaikka epäröin. Mietin olisiko se todella se mitä haluan. Vai onko se vain pinnallinen tunne mikä on jäänyt sulattamaan kaikki tunteeni yhdeksi mieltä repiväksi epätoivoksi. Hänen lämmin katseensa tuudittaa minut valheelliseen turvallisuuden tunteeeseen. Hän tavoittelee samaa kuin minä. Ero on siinä että hän on varma ja tietoisempi teostamme. Hän on helvetin kiehtova hän on enemmän kuin minä. Tuo rauhoittava ääni jolla taivuttelet minut uskomaan itseesi. Irstas mieleni on valmis tekemään kaikkensa saadakseen sinut onnelliseksi. Säälittävä olemukseni haluaa kietoutua sinuun ja upottaa sinutkin. On raukkamaista tehdä näin. Maisema upottaa minut mieleni tyhjyyteen. Kylmä tuuli saa minut voimaan pahoin. Tuijotan sitä mihin minun kuuluu upota kanssasi. Katseesi kertoo kuinka välität. Ojennat kutsuvan turvallisen kätesi. Olen eufoorisessa kiimassa ja halussa. Olen vihdoin saamassa sen mitä haluan. Seuraavassa hetkessä olet kuitenkin särkenyt euforiani ja onneni. petit minut. manipuloit kieroutuneen mieleni tekemään se takiasi. Halveksuttava teko sinulta, niin ajattelevalta ja tuntevalta olennolta. Kaikki mitä minusta enää on jäljellä ei enää olekkaan. Onko väärin että näin halveksuttava olento pirstoutuu pilaten kauneimman maiseman.