Tämä on ensimmäinen, ja todennäköisesti viimeinen kerta, kun tämän tuon omia ajatuksia pidemmälle. En vaadi ketään lukemaan tuhertamaani tekstiä, en kerää sääli tsemppiä, vaan haluan, että tällaisistakin asioista voidaan puhua(jos jollain nyt sattuu olemaan jokin oma, vastaava kokemus)

En tiedä kuinka tämä pitäisin aloittaa, joten yritän pohjustaa tätä hieman. Olen ollut aina hiukan yksinäinen, vaikka sosiaalisista tilainteista ja muiden seurasta pidänkin. En oo vaan koskaan löytänyt sellasia kavereita/seuraa, jossa aidosti viihdyn, joten paras kaverini on aina ollut minä itse.

Olen käynyt lukuisia, sanoisin että satoja, keskusteluita itseni kanssa, alkaen siitä, kun olin noin 5-vuotias. Nykyään olen teini-ikäinen, ja teen näin edelleen. Ja koska olen viettänyt niin paljon aikaa omissa ajatuksissani, ulkopuolinen maailman on jäänyt vähemmelle huomiolle, eikä siitä ole paljoakaan muistoja, tai näin ainakin luulen.

Haittana on se, etten tiedä, mikä on tapahtunut minulle todellisuudessa ja mikä ajatuksissa, koska mielikuvitukseni on ollut aina hyvin realistista, ettei siellä mitkään yksisarviset ole lennelleet.

Pahimpana on mielen tekeleenä/oikeana tapahtumana ollut raiskaus, jonka uhrina olin 7-vuotiaana, ollessani esikoulun keväällä. Muistan, kuinka tämä henkilö huokutteli minut niihin tekoihin mukaan vasten tahtoani, ikäänkuin manipuloi pienen lapsen aivoja, jotta sai tämän mukaan ilman suurempia itkemisiä. (Yksityiskohtaisemmin en tapahtumia avaa, sillä ne saattavat triggeröidä joitain, mutta järkyttävää se oli, ja alan nykyään itkemään jos luen jonkun raiskaus-kokemuksesta, sillä osaan vain kuvitellä sen kokeman tuskan, ja ne ikuiset ajatukset asiasta, joista ei vaan pääse eroon)

Tämä raiskaaja oli minua vanhempi henkilö, läheiseni, jonka kanssa olen yhä pakosta tekemisissä. "Pelkään" tätä henkilöä, jos joudun olemaan lähellä häntä, silloin sydämmeni jyskyttää rintaa vasten ja ahdistus nousee pilviin. Pelkään, että joudun kokemaan sen uudestaan - sen tapahtuneen, jonka aitoudesta en ole varma.

Mietin tapahtuneita päivittäin, sen painaen mieltä jatkuvasti. Tuntuu vain jotenkin hyvin absurdilta, kun näinkin ahdistava asia hallinnoi omia ajatuksia, vaikkei sen alkuperää tai aitoutta tiedäkkään.

Kiitän sinua, joka luit tämän. Toivon vain asiallista kommentointia aiheeseen liittyen.