Kirjoitin n. Vuosi sitten tällaisen Lilystä ja Jamesista kertovan tarinan. Pahoittelen kaikkia ärsyttäviä virheitä ja tekstin muotoa ym, mutta tosiaan aika nopeasti kirjoitettu aikaa sitten. Nauttikaa :))


Ensisuudelma

James istui puun alla jenginsä kanssa. Se muistutti paljon erästä vuosien takaista tapahtumaa, joka oli murtanut välit Severukselta ja minulta. James haroi hiuksiaan ärayttävästi kuten aina ja näytti omahyväiseltä ja pöyhkeältä. Peter tuijotti häntä vieressä ihaillen ja remahti juuri mielistelevään nauruun, kuin James olisi kertonut jotain tosi hauskaa. Sirius istui virnistellen heidän kanssaan, ja Remus oli syventynyt kirjaan. Välillä toivoin että voisin mätkäistä Jamesia naamaan niin lujaa kuin lähtee, sillä hän on inhottava, omahyväinen ja huomionhaluinen.
"Lily! Tuletko?" Eva huusi kauempaa. Olin jäänyt seisoskelemaan ja tuijottamaan Jamesia, kun tytöt olivat menneet istumaan järven reunalle. Ravistelin ajatukset Jamesista pois ja riensin Evan luo.
"Tänään aloitamme uuden laajan tutkielman taikakasvien haitoista. Tämä työ tehdään poikkeuksellisesti pareittain", professori Verso aloitti. Luokka kohahti innoissaan. Koskaan ennen ei yrttitiedossa ollut paritutkielmaa. "Mutta minä määrään parit", Verso jatkoi ja luokan innostus lopahti. Verso alkoi luetella pareja. Eva joutui isokokoisen luihuispojan pariksi, Polly taas laihan Teodor nimisen rohkelikon. Siriuksesta ja Remuksesta tuli parit, ja sitten: "Evans ja Potter!" Verso sanoi. Ei, ei, ei ja EI! Näin ei voinut käydä! Jäin istumaan hölmistyneenä kun professori Verso käski mennä istumaan parin viereen. James retkahti vereeni ja minä napsautin suuni vihaisesti kiinni. "Paremmin ei olisi voinut sattua", James virnisti. Puukotin häntä katseellani, mutta hän ei viitsinyt edes huomata.
"Ei voisi käydä huonommin!" Eva valitti kun kävelimme pihanurmen poikki linnaan. "Se poika- Fredrich, ei viitsi tehdä mitään tutkielman hyväksi! Lisäksi hän kehtaa vielä arvostella _minun_ aikaansaannoksiani, niin kuin 'hei, ethän sinä ole tehnyt vielä mitään', tai 'et taida tietää _mitään_ kasveista'!" Minä puuskahdin: "Mutta entä James sitten! Se tuijotteli minua koko ajan eikä tehnyt mitään esitelmästä! Lisäksi hän jatkuvasti kehui isteään, 'Minähän olen vaatimattomasti paras huispaaja Tylypahkassa, ja komein rohkelikkopoika, vai mitä?'" Suuntasimme muodonmuutoksien luokkaan haukkuen poikien saamattomuutta ja itsekkyyttä.
Olin syventyneenä kirjaan, kun se lurjus hiipi taakseni. Tai no, aikamoista ryminää hän piti, mutta olin keskittynyt kirjaan. "Mikä on noin mielenkiintoista?" kysyi ääni takaani. Käännähdin nopeasti. "Sinä? Mitä sinä täältä haet?" Minä sähähdin. "Sivistystä ja tietoa tietenkin", James sanoi viattomasti. Nauroin tahallisen kovaan ääneen. "Sinä? Tietoa? Hah! Kerro mitä oikeasti etsit! Tai älä kerrokaan, vaan jätä minut rauhaan!" James hymyili ilkikurisesti. Hän otti kirjan hyllystä, ja sitten se pöyhkimys kehtasi istua pöytääni! Mulkaisin häntä ja jatkoin lukemista. Silmäkulmastani näin, että James plaraili sivuja ja vilkuili minua. Yritin raivokkaasti keskittyä kirjaan, mutta se oli mahdotonta. Lopulta puuskahdin: "älä häiritse!"
"En häiritsekään!"
"sinä tuijotat!"
"Mistä tiedät?"
"Minä näin!"
"Eli sinäkin tuijotit!"
"En!"
"Tuijotithan."
"Äsh! Olet raivostuttava!"
"Kiitos. Tiedän sen."
Nappasin kirjani ja nousin.
"Hei! Älä nyt suutu. Lily, tule takaisin!" James huudahti. Ja jostain ihmeen syystä tottelin ja menin takaisin.
"Sinä et pidä minusta", James totesi. Hän ei pyytänyt vastausta, hän vaan totesi.
"Ai, ihanko tosi! Enpäs tiennytkään", sanoin ironisesti.
"Sinä tuijotat minua usein. Miksi teet sen jos vihaat minua?" James kummasteli.
"Kuulostat pikkulapselta etkä 17-vuotiaalta", minä hymähdin.
"Ohitit kysymyksen. Haluan vastauksen! Oletko kiinnostunut minusta?" hän uteli. Minua alkoi kuumottaa ja nousin uudelleen. Tällä kertaa en palannut vaikka hän pyysi.
"Hei taas!" Kuului liian tuttu ääni. Hätkähdin ja käännyin. "Mitä sinä nyt teet täällä?" tiuskaisin. "Haen tietoa yrttitiedon tutkielmaa varten. Entä sinä?" James kurkkasi olkani yli. "Ahaa! Sinäkin teet niin! Mehän voimme etsiä yhdessä kun kerran olemme pari", James ehdotti. Minä räpsäytin silmiäni. "Mmm, oikeastikko?" Kysyin. James istui pöytään kirjapinon kanssa ja avasi yhden. Hän kaivoi pergamenttia ja sulkakynän esille. Tuijotin häntä häkeltyneenä. Aikoiko James- opiskella? Olin syventyvinäni oppikirjaan ja kirjoitin muistiinpanoja. Hetken kuluttua katsahdin Jamesiin. Poika tosiaan teki töitä; hänen pergamentissaan oli jo paljon tekstiä. Uteliaisuus valtasi mieleni. Yritin jatkaa omia muistiinpanojani, mutta lopulta uteliaisuus voitti. "Vertaillaanko muistiinpanoja?" Kysäisin huolettomasti. James nosti katseensa pergamentista ja sinkautti sen minulle. Ojensin hänelle omani.
Jamesin käsiala oli yllättävän siistiä. Hän oli listannut yleisimpiä taikakasveja ja kirjoittanut yleisesti kasvien ominaisuuksista. Muistiinpanot olivat yllättävän hyvät. Oliko James pohjimmiltaan älykkö, joka ei vaan jaksanut panostaa koulunkäyntiin? "Olivatko ne noin huonot?" James kysyi. Nostin katseeni häkeltyneenä. "E-ei kun.... jatka vaan", sanoin ja annoin muistiinpanot takaisin hänelle. James kumartui uudelleen niiden ääreen. Hänen hiuksensa melkein pyyhkäisivät paperia, silmälasit luisuivat nenälle ja otsa meni miettiväiseen ryppyyn. Jamesin kieli työntyi ulos suupielestä, kun hän alkoi kirjoittamaan uudelleen. Hän nosti yllättäen päänsä. "Miksi tuijotat?" hän kysyi. Minä punastuin. "Näytät hassulta kun työskentelet", kikatin. James näytti loukkaantuvan. "Hei älä nyt!" Sanoin kun hän nousi lähteäkseen. "Älä mene! Tai siis... ei se _minua_ haittaa!" Kumarruin kirjani ääreen. James käveli pois.