Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä kyseiseen tilanteeseen.

Eli olen seurustellut nyt kohta neljä vuotta. Minä ja poikaystäväni ollaan parikymppisiä ja tavattu siis koulussa. Suhde oli ensimmäiset pari vuotta ihan täydellistä ja rakkaudentäyteläistä. Ollaan reissattu yhdessä ja koettu vaikka mitä ihanaa.

Nyt kuitenkin viimeiset kuukaudet on tullut pientä takapakkia. Parisuhteeni toinen osapuoli on enemmän aiheuttanut minulle ärsytystä kuin iloa, syynä eriävät mielipiteet ja toiveet tulevaisuudelta. Ymmärrän kyllä, että kaikesta ei voi olla samaa mieltä mutta eroavaisuuksia löytyy jatkuvasti lisää. Läheisyys, rakkaus ja yhteinen ajanvietto on vähentynyt hurjasti, otan tästä kyllä syyt niskoilleni, en vaan voi mitään että hermostun herkästi hänen seurassaan nykyään, enkä halua aiheuttaa harmia olemalla kiukkuinen. Ei tee mieli pussailla tai halailla, vaan aina löytyy jotain väittelyn aihetta ja näin ollen tunnelma on aina surkea.

On meillä hetkiä, kun ollaan molemmat hyväntuulisia ja iloisia, mutta ne hetket eivät montaa viikkoa kestä... Olen siis lähinnä turhautunut siihen etten kykene rakastamaan kyseistä henkilöä koko sydämestäni. Hän ei ikinä tekisi mulle mitään pahaa ja rakastaa mua oikeesti paljon. Ajattelin ensin, että kyllä se siitä helpottaa, tää on vaan joku vaihe, mutta nyt tilanne tuntuu vaan pahemmalta jatkuvasti. Mitä mun pitäis tehdä? Ollaan asiasta keskusteltu useasti, mutta poikaystäväni on kykemätön asialliseen/aikuismaiseen keskusteluun, eli vedän suurimmaksi osaksi itse monologia.

Haluaisin, että hän on maailman onnellisin ihminen, koska oikeasti ansaitsee sen. Tiedän, että ero olisi todella kova paikka, vaikka sitäkin olen tässä harkinnut...