Oon sen jälkeenkin enemmän tai vähemmän aktiivisesti yrittäny mennä puhumaan ihmisille ja ollu vähän vaihtelevalla menestyksellä niin sosiaalinen kun nyt vaan todella ujona pystyy olla mut lähinnä vaan jos on ollu joku erityisen kiinnostava persoona eli en niinkää sillä ajatuksella et "saisinpa edes yhden kaverin, ihan sama kenet."

Tunnen itteni todella yksinäiseks ja kyl mä koen et tarvitsisin ystäviä mut jotenkin ei kiinnosta enää paljon edes yrittää kun oon huomannu et kukaan ei sit kuitenkaan halua tutustua muhun vaan käskee mennä juttelemaan muille (ja näin monen pettymyksen jälkeen ei enää edes huvita tutustua ihmisiin jos tietää jo valmiiks et niistä tulee enemmänkin vaan tuttavia eikä sellasia todella läheisiä ystäviä joita näkis useita kertoja viikossa.)

Vielä ala-asteella ja ehkä seiskaluokan alussakin mä yritin saada kavereita ihan vaan kavereiden takia enkä siks et joku ihminen ois sattunu ihmisenä kiinnostamaan mua (mikä ilmeisesti olis kuitenkin vähän parempi vaihtoehto kun oon niin kriittinen sen suhteen kuka vaikuttaa kiinnostavalta ihmiseltä.) sit huomasin ettei ketään kiinnosta olla mun kanssa niin alko mielenkiinto vähenemään ja nyt tuntuu ettei paljoa kiinnosta yrittää tutustua keneekää ku ei siitä mitään kuitenkaan tule kymmenistä yrityksistä huolimatta vaik yksinäisyydestä kärsin silti.

Ahistavaa D: