Nyt iltojen nopeasti pimetessä olen huomannut muutoksia mielialassani ja fyysisessä hyvinvoinnissani. Olen koko ajan niin väsynyt, etten saa oikeasti mitään aikaiseksi vaikka olisi tuhat ja yksi asiaa hoidettavana. Lisäksi tuntuu että ihan stressaan kaikkea ja ahdistun todella helposti, jolloin sekin hankaloittaa ajattelemista ja tekemistä, kun ajatukset ovat aivan solmussa. Ylipäätään tunteet ovat herkässä eli hermot saattavat mennä pienestäkin asiasta, joka on todella epämukavaa varsinkin kun se haittaa kaverisuhteita. Opiskeluunkaan ei tunnu löytyvän aikaa eikä varsinkaan motivaatiota, koska kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealta.
Tuntuu vain, että haluaisin ottaa koko elämästä ja velvollisuuksista breikin, mennä pariksi viikoksi jonnekkin lämpimään ja pehmeään nurkkaan yksin sikiöasentoon, koska kaikki tuntuu niin vaikealta ja stressaavalta, enkä tunnu pysyvän missään mukana.
Onko teillä ollut samankaltaista oloa? Miten tätä voi helpottaa, meinaa pää räjähtää tähän kaikkeen :/