Olen miettinyt.













Jos tai kun menetän sinut, tulen murtumaan surusta.












Tulen valvomaan öitä.











Tulen olemaan aina allapäin.





Ja surullinen.













Näiden ajatuksien kautta olen oppinut miltä tuntuu kun tärkeä ihminen elämästäni lähtee pois.












Kerran sen olen kokenut.










Ei hän läheisin ihminen ollut mutta tärkeä silti.











Piilotin surun huomaamatta.










Vuoden jälkeen tuli kyyneliä kun ajattelin asiaa.












Nyt tiedän miltä minun läheisistä ihmisistä tuntuu jos lähden.














Ainoa ongelma on,
















että tuntuu kuin ketään ei kiinnostaisi.
















Tuntuu että kun kuolen, kukaan ei itke hautajaisissa.













Kukaan ei jää kaipaamaan.










Ei kukaan.








Vai jääkö sittenkin?














Se on pelkkää arvailua.
















Vain äiti on kertonut kuinka rakas olen hänelle.













Tulee pienet hautajaiset.











Hyvä niin, en pidä ihmisistä