Mieli
Shiroixi16.6.2017 21:46
1/79
Yläasteelle siirtyminen...

!ENSIMMÄISEKSI!
Tämä on minun mielipiteeni ja tunteeni, eikä sinun ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani. Jos olen mielestäsi huono ihminen, niin sinun EI tarvitse kommentoida sitä.

!TOISEKSI!
Jos jatkat lukemista, varaudu siihen, että minulla ei ole paras äidinkieli ja en saata osata selittää tai kertoa asioita oikealla tavalla. Saatan myös poiketa asiasta välillä, mutta yritin kirjoittaa tämän mahdollisimman huolellisesti ja selvästi. Jos et halua lukea tätä tekstiä, älä lue.

Nyt aiheeseen:


Olen siirtymässä ensivuonna yläasteelle. Kaikki kaverit ovat innoissaan siitä ja olen suunnilleen ainut, joka haluisi pysyä ala-asteella.
Noh ensinnäkin mua pelottaa todella paljon. En tiedä mikä, mutta aina kun mietin siirtymistä yläasteelle muutun heti alakuloiseksi jne. Pääsin kolmen kaverin kanssa samalle luokalle, mutta näin introverttinä uusien ihmisten tapaaminen tuntuu todella pahalta. Ja asiaa ei todellakaan auta se, että epäilen itselläni olevan masennus. On myös harmi, että en pääse yhden kaverin kanssa edes samaan kouluun, koska he muuttavat. Ja tämä kaveri on ollut minun ensimmäinen ystävä ja varmaan paras sellainen.
Monet aikuiset sanovat näin: "Jokaista jännittää ja niin sen pitääkin. Kaikki saavat varmasti uusia ystäviä ja sopeutuvat hyvin. Ketään ei kiusata tai jätetä yksin."
On se hauskaa mennä kouluun, missä nuoret polttaa tupakkaa ja juovat alkoholia. Ahdistaa vaan ajatus siitä, että mitä jos joudun porukkaan, missä muut tarjoavat tupakkaa tai muita päihteitä.
"Jos joku tarjoaa tupakkaa, niin sano selvästi ei." Tälleen meidän luokalle on sanottu usein myös. Mun on yleensä hankala sanoa tutuille/kavereille ei, koska pelkään, että ne jättää mut, koska oon "nössö" ja jään yksin ja kaikki on taas mun syytä,
Kiroilu on kanssa juttu, mistä en kauheasti pidä. Joskus kiroilen itsekkin, mutta jos melkein joka lauseessa on joku kirosana, niin ahdistun ja tunnen oloni epämukavaksi. Yksi mun hyvistä kavereista on parin vuoden aikana alkanut kiroilemaan paljon. En tämän takia ottaisi häntä mielellään meille kylään silloin, kun vanhempani ovat kotona. (En kyllä välejä hänen kanssaan kataise näin pienen asian takia, sanoinhan nyt vaan.) Ja koska hän kiroilee, muutkin kaverini ovat alkaneet kiroilla. (Tai ainankin uskon näin, voi se olla murrosikäänkin liittyvää jne.) Tuntuu vain siltä, että en sovi yläasteelle, koska en ole niin kuin muut.
Yksi asia mikä myös pelottaa, on se miten pukeudun ja miten muut suhtautuvat siihen. Tykkään paljon japanilaisesta tyylistä ja miten tytöt Japanissa pukeutuvat. (Jos haluat esimerkin: http://www.myproana.com/index.php/gallery/image/212637-dress/ ) Ja rakastan Lolita mekkoja ja haluasin itselle yhden sellaisen, mutta pelkään etteivät ne sovi minulle. (Esimerkkejä Lolita mekoista: http://www.lolitadressesshop.com/sweet-lolita-dresses-c-1_5.html )
Mutta siis puen ylläni paljon hameita, polvi- ja reisisukkia ja kauluspaitoja. Nyt kun alan meikkaamaan hieman enemmän, niin tähtään siihen, miten he Japanissa meikkaavat. (Lisää esimerkkejä: https://jonellepatrick.me/2015/01/07/sick-is-the-new-black/ )
Nykyiset kaveritkin vähän ihmettelivät tyyliäni jne. En tiedä uskallanko alkaa meikkaamaan noin edes 9. luokalla. Ja jos et ole jo huomannut, niin mietin toosi paljon mitä muut ajattelevat minusta. Kaupungilla yritän hymyillä jokaiselle ihmiselle, joka katsoo minua silmiin antaakseen heille hyvän mielkuvan minusta, vaikka tunnen itseni tässä tilanteessa epämukavaksi. Näin teen varmaan yläasteellakin.
Ja sitten on nämä rakkausasiat.. Pari kaveriani on ollut jo parisuhteessa, mutta en usko että tosin vakavassa. Itse en vielä haluisi poikaystävää ja ahdistaa se tunne, kun jotkut alkaavat tykkäämään minusta. (Tosin en edes tiedä miksi joku alkaisi, en itse edes tykkää minusta.) Kappas vaan, taas yksi asia joka ahdistaa!
Jotenkin vain tuntuu, että en koskaan sovi sinne ja minut jätetään yksin. Odotan vaan innolla sitä ensimmäistä kuolupäivää edeltävää yötä. Saan varmaan jonkuin paniikkikohtauksen. Joskus jätän vastaamatta puhelimeen, koska saan siitäkin jonkuin kohtauksen ja mietin todella tarkkaan vastaanko vai en. (Jos kyseessa ei ole joku perheenjäsen tai kaveri)

Mutta niin. Onneksi olkoon jos pääsit tänne asti. Teki mieli purkaa vähän tunteita tänne, kun en tiedä minne muuallekkaan. Jos joillakin teistä on tai on ollut sama tilanne päällä, niin luen mielelläni niitä.
En tullut tänne hakemaan sääliä, vain enemmänkin neuvoja. En myöskään halua, että minua tullaan haukkumaan siitä, miten tunnen tai mistä pidän. Se varmaan pilaisi minun itsetuntoa vielä enemmän.
Kiitos kun luit ja pidä hauska päivä/yö :)!