En tiedä onko tämä oikea osio mutta niin. Olen muuttanut vähän aikaa sitten omilleni, sillä vietän välivuotta. Aluksi olin innoissani asunnon etsimisestä ja itsenäisestä elämästä, mutta nyt olen huomannut että yksin asuminen surettaa ja kaduttaa. On tullut tunne, että tämä oli virhe, en ollut valmis enkä miettinyt asiaa loppuun asti. Kaipaan jatkuvasti kotiin, ja alan itkemään hyvin herkästi kun edes mietin asiaa. Lasken melkein päiviä aina siihen, että pääsen taas näkemään kotiseutuani ja perhettäni.

Asuntoni on kiva, mutta yksin oleminen on vaikeampaa kuin ajattelin ja koska minulla on vanhempiini todella hyvät välit, kaipaan heidänkin seuraansa ja murehdin heitä. Olen asunnossani kuin vanki, joka odottaa vapautumistaan. Olen jo miettinyt että miksi menin muuttamaan, vaikka joskushan tämä eteen olisikin tullut. Kaipaisinkin vertaistukea, neuvoja ja omia kokemuksia kenties samanlaisista tilanteista. Olen ihan rikki tästä enkä haluaisi huolestuttaa vanhempiani asialla jatkuvasti. Olisi ihanaa jos auttaisitte ❤️