Mieheni on puhunut kakaroista about siitä asti kun tavattiin. Olen itse pysynyt skeptisenä, mutta en tyrmännyt täysin mahdollisuuttakaan. Viimeisen vuoden aikana olen ehkäpä vahingossa antanut ajatukselle koko ajan enemmän siimaa ja nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että aika on varattu joulukuulle ja lähdemme suunnittelemaan laboratoriomuksuja sijoitettaviksi jonkun köyhän ämmän vuokrakohtuun. Melko sairasta.

Olen huvittavalla tavalla pihalla ihan kaikesta. En tajua kuka helvetti vuokraa kohtunsa, mistä hiton katalogista se munasolu sitten valitaan, kuka tällaista sairautta organisoi ja milloin prosessi ylipäänsä lähtee oikeasti käyntiin.

Kakaroita kannattaa kuulemma tehdä kerralla kaksi. Sama äiti ja toinen on minun ja toinen mieheni. Kannattaa tehdä kaksi on sinänsä hupaisa ajatus, ihan kuin se pikkuvauvan hoito noin yhdenkään kanssa olisi mitään herkkua.

Mies tuossa juuri päivällisellä suunnitteli lastenhuoneen sisustusta kun minulla jyskyttää päässä, että nyt on kyllä aivan saatanan huono idea koko projekti. Jos tulee ero niin tuleeko minusta sitten sen omasta spermastani laboratoriossa tehdyn lapsen yksinhuoltajahomoisä? :D

Pidän kyllä oikeasti lapsista, mutta eihän tässä nykyajassa ole mitään järkeä! Asian kanssa pitää kuulemma kiirehtiä, ennen kuin koko lysti kielletään Briteissä.

Kaikenlisäksi pitää vissiin mennä ensin naimisiinkin, emme ole edes kihloissa.