​Tykkäsin susta jonkun verran joskus 3-luokalla. Niin, silloin kun ihastuin jokaiseen joka edes vilkaisi mua.
Useeseen vuoteen hädin tuskin puhuin sulle.

En tiiä mikä sussa on mutta​ halusin vaan unohtaa olemassaolos. Vihaan sitä miten tuut kokoajan mun mieleen ja täytät sen ahdistuksella.
Se ei millään lailla kutkuttavaa ahdistusta. se on sellasta ahdistusta että haluisin huutaa ja repiä asioita.
Sä et oo tehny mulle ikinä mitään lähellekkään loukkaavaa. Päinvastoin, oot kertonu että välität musta, oot kysyny oonko ok.
Mun katkeruus kumpuaa siitä miten annat kaiken sen huomios mulle, täysin väärälle ihmisille.
Ja siitä, että se oot sä, täysin väärä ihminen antamaan mulle huomiota.

Se oli aluks kivaa. että joku pitkästä aikaa vaikutti musta kiinnostuneelta.
Sit se vaan meni oudommaks ja ahistavammaks.
Haluun ajatella että oot samanlainen kaikille. Oot kaikille ystävällinen ja huomioiva.
Mutta siinä vaiheessa kun muistat montako kertaa oon ollu vuoden ajan poissa, tiiät missä asun, seuraat ja saatat mua, ja selkeästi vaan käyttäydyt omituisesti?

Kokoasian ajattelu saa mut niin vitun vihaseks ja ahdistuneeks että haluisin vaa vitun tyystin unohtaa kaiken.

Mut sä et oo se mikä ahistaa mua vaan se mitä sait mut tajuamaan.
Sä et tunne tai toimi väärin, itseasiassa samoin niinkuin mäkin toimisin sun tilanteessa. Ensinnäkin se että mä oon niin heikko ja miellyttämisen halunen paska, että mulla ei oo munaa kertoo sulle suoraan että vittu jätä mut rauhaan.

Mutta se mikä sattuu mua eniten on että tajusin jonkun tuntevan musta samallailla kun mä susta. Sen yhden ihmisen josta ikinä oon oikeasti tykännyt, ja jossa edelleen roikun. Tajusin että on niin suuret mahdollisuudet että se tuntee musta ihan samalla lailla kun mä susta, se sattuu tosi paljon.

Toivon että joku päivä ymmärrät että mussa ei ole mitään kiinnostumisen arvosta.
Niin tapahtu kaikille niillekkin joista mä itse kiinnostuin.