En tiedä miten oikein suhtautua tähän. Koko meidän 5-henkinen perhe on kristityjä, mutta emme ole ikinä käynneet missään kristinuskon tapahtumassa, eikö rukoiltu. Miennän itseni ateistiksi, mutta kuulun kristinuskoon silti (? en tiedä voiko näin mieltää). En kuitenkaan usko Jumalaan tai mitään. Muista perheenjäsenistä en tiedä tarkemmin, mutta en ole ikinä mieltänyt heitä uskovaisiksi.

Nykyään kuitenkin veljeni on uskovaisen oloinen (rukoilee, laulaa uskontoon liityviä lauluja, käy kristinuskontoon liittyvissä tapahtumissa). En kuitenkaan sano, että uskovaisissa olisi mitään pahaa. Olen yrittänyt välttää uskonnon pilkkaamista veljeni kuulen (tapanani on siis hieman... huonolla tavalla puhuminen mistään uskonnosta).

Pitäisikö mun vaan jättää uskonnon mainitseminen veljeni kesken, ja olla mainitsematta siitä, että hän on uskovaisen oloinen nykyään. En näe uskovaisuudesa mitään pahaa, mutta se tuntuu hassulta, koska en ikinä aattellut veljeni olevan sellaisen luonteinen.