On siis pieni ongelma, mikä liittyy mielenterveyteen. Minulle on jo 12-vuotiaana diagnosoitu lääkärillä keskivaikea masennus. Mutta nyt viime kuussa diagnosoitiin BDI-testillä mahdollinen ahdistuneisuushäiriö masennuksen lisäksi.
Olen jo melko lailla voinut neutraalisti, mutta silti itsemurha-ajatukset ovat olleet kiivaasti mielen päällä koulun ohella. Käyn terapiassa, ei ole lääkitystä ja kaiken pitäisi olla hyvin. Ainakin uskoisin että kuka tahansa, jolla olisi ns. minun elämäni (perhe, koti, opiskelupaikka, ystäviä yms.) olisi onnellinen.

Olen muutamaan otteeseen melkein meinannut kävellä Töölönlahden rantaan ja kävellä veteen tai juoda itseni sairaalakuntoon, koska en kestä tätä kaikkea mitä päässäni pyörii alituiseen menoon.

Pyytäisin apua teiltä. Onko se liikaa jos kerron läheisilleni kuinka paha olla minulla on? Tai uskallanko edes aloittaa puhumaan siitä miltä minusta tuntuu? Tuntuu että heillä ei ole aikaa kuunnella tai heitä ei kiinnosta enää kuunnella tätä "valitustani".
Ei tämä ei ole huomionhakua, vaan tarvitsen oikeasti teiltä neuvoa. Kiitos jos jaksoit lukea <3