https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lukiolaiset-kyllastyivat-koulujen-alennustilaan-panivat-vauhtia-kaupungin-paatoksentekoon/?shared=960378-effc4d23-1
Jutun pääsee lukemaan ilmaiseksi kohdasta "lue sponsoroituna", eli vastaat johonkin mainostajan kysymykseen.
Tiivistettynä kysymys on siitä, että Jyväskylän lukiot ovat siirtyneet kaupungilta koulutuskuntayhtymälle, ja samalla taso on laskenut kuin lehmän häntä. Kurssitarjonnasta oli 2010-11/2016 välillä leikattu 22 % ja homma jatkuu, kun vuonna 2018 ei enää tarjota ylioppilaskirjoituksiin valmistavia abikursseja.
Kun syventävistä ja soveltavista on leikattu noin paljon, on kursseja ryhdytty jakamaan täysin triviaaleista asioista, kuten ajokortista ja puistossa skeittaamisesta.
----
Kuulostaa todella surulliselta. Laadukas lukiokoulutus on sivistyksen peruskallio. Jutussa myös mainitaan, että lukion järjestämien abikurssien puute saattaa ajaa opiskelijat hankkimaan niitä yksityisesti - halleluja, että koulutukseen liittyvä eriarvoistumiskehitys vahvistuu entisestään.
Onko meininki muissakin suomalaislukiossa nykyään tuollaista? Itse olen kirjoittanut vuonna 2014 enkä tuota artikkelia ennen tajunnut, että luultavasti on syytä olla aika kiitollinen siitä, että liki konkurssikypsä Vantaa tarjosi lukiossaan ihan huikean kurssikattauksen ja tosi poikkitieteellisiä juttuja jo kauan ennen uutta OPSia.