Kuten otsikko kertoo mulla ei mee kovin hyvin. En enään oo ollu oma itseni ja itken joka toinen ilta.
Kerran olin niin sekasin, että menin jopa kuumeessa illalla pimeässä hyppimään lumisen jäässä olevan pienen ns. lammikon yli ja mua ei vaan enään kiinnostanut, että kestääkö se jää mun alla jos olisin hypänny siihen.

Oon tosi kova ylianalisoimaan kaikkia tilanteita ja mietin puolet päivistäni aina kaikkia mun hyviä muistoja ja mietin mitä mä menin sössimään, että oon näin huonos jamas psyykkisesti.

Mulla on menos kans pieniä ongelmia, jotka oikeesti raastaa mua. Esim:

a) 2 samas joukkueest olevaa poikaa jauhaa musta kaikkea niitten keksimää p*skaa, esim. että minulla olisi poikaystävä/säätäisin luokkani poikani kanssa ( JA NÄIN EI TODELLAKAAN OLE )

b) A kohdasta pahemman tekee se, että olen ollut rakastunut jo kauan yhteen poikaan ja nämä kaksi pas*iaista tulee ja väittää, että mä säätäisin muiden kanssa.

c) Mun yks parhaista kavereista on yrittänyt pokata mun ihastusta, ( ei luultavasti enään ) mutta en vain kestä jos nään niitä vähänkään yhdessä...!

d) Mulla on ihan v*tunmoiset paineet mun lajissa, sillä mun valmentaja haluu mut pelaamaan mun inhoomien tyyppien kanssa ottelussa ja en haluis tuottaa sille pettymystä, koska en v*itussa halua pelata niitten kanssa.

e ) En tiedä miten saisin sen mun ihastuksen mun poikaystäväksi...
( Ja tuntuu, että se tykkäis musta )

Pahoittelut syvällisestä draamabullshitistä ja romaanista, mutta mun motivaation level on 0.. :(
Mitä tekisitte jos olisitte minä tai miten ite ootte päässy teidän p*ska elämänvaiheista yli?