Musta tuntuu, että teen päin vastoin kaiken, mihin mut on opetettu. Juon, mulla on poikaystävä, en usko Jumalaan, todennäköisesti aion harrastaa seksiä ennen naimisiinmenoa, en ole läheskään mikään kympin oppilas, minusta homous ja alastomuus (ja moni muukin tabu asia meidän perheessä) ovat ok yms. Perheeni on uskovainen ja siskoni on taas täydellinen verrattuna minuun. Onko tämä kuitenkin väärin, jos olen itse onnellinen? Olen vielä 17 joten pidän tämän kaiken salassa, mutta pitäisikö minun jatkaa salaamista myös aikuisena, ja yrittää pitää vanhempani tyytyväisinä? Vai pitäisikö niitten oppia hyväksymään, etten ole samaa mieltä kuin he? Minua kuumottaa tämä niin paljon, että olen jo ajatellut olla perustamatta perhettä sen takia, kun pelkään miten vanhempani suhtautuvaisivat siihen miten haluaisin kasvattaa lapseni. En halua kasvattaa niitä uskovaisiksi kun en itse ole, mutta tuntuu melkein että minun on pakko. Asia on hyvin tärkeä vanhemmilleni ja he loukkaantuisivat aivan hirveästi