Oon siis ollu keskivaikeesti/vaikeesti masentunu ja ahistunu vajaat kaks vuotta. Vuos sitten alotin terapian, mut se terapeutti ei toiminu miun kohalla yhtään ja lopetin kesällä koko hoidon. Äiti kai luuli että voin jo paremmin.

Olo ei kuitenkaan oo helpottunu yhtään masennuksen alkuajoista, ja nyt päätin viimein ottaa yhteyttä ja sain uuden terapeutinkin (ja tää vaikuttaa tosi mukavalta ja ymmärtäväiseltä!<3). Sovittiin, että kävisin sen luona ainakin ens kesän alkuun saakka.

Oon 17, kohta 18. Terapeutti sanoi, että voisin kyllä kertoa vanhemmilleni, että oon taas aloittamassa terapiaa. Hän ei kyllä aio kertoa heille, ellen ole tyyliin hengenvaarassa. Itse en oo kovin innoissani ylipäätään siitä ajatuksesta, että kertoisin vanhemmille. Haluaisin ensin kokeilla, toimiiko terapia ollenkaan. Enkä haluais "tuottaa pettymystä" vanhemmille siitä, etten voikaan niin hyvin kuin olivat ehkä ajatelleet.

Missä vaiheessa miun kannattais kertoa vanhemmille vai kerronko ollenkaan? Ja miten ikinä pystyn kertomaan?