Jotkut asiat tuntuvat ylitsepääsemättömän vaikeelta, tuntuu ettei saa mitään aikaseks, tuntuu ettei tunne mitään.

Haluun avautua joten avaudun.

Mulla on kavereita paljon, ennen mulla oli kolme tai neljä kaveria jolle puhuin melkein kaikesta, nykyään en pysty siihen, tuntuu etten taho olla niille taakka, tuntuu vaan oudolta yhtäkkiä alkaa puhumaan siittä kuinka on paha olla. Yks mun kaveri sanoki mulle et oon muuttunu tosi paljon et ennen olin jotenki erilainen. Tuntuu ettei mulla ei oo kaveria joka tuntis mut niin hyvin että tunnistais tekohymyn aidosta hymystä.
Äiti joutu psykiatriselle osastolle, tai oikeestaan halus sinne. Oon iskän kaa kahestaa kotona, iskä toinen käsi on kaiketi murtunu tai jotain, se menee viimestää 20. päivä lääkäriin ku sil on varattu sillon aika. Mun pitää siivota, hoitaa kissat ja koira, muistaa syödä ja nukkua. Äiti tulee sunnuntaina käymään ja mun pitää siivota talo puhtaaks.
Oon saamas nelosvarotuksen ellen maanantaiks palauta yhtä hissan esseetä, tuntuu niin vaikeelta tehä sitä tai alottaa ees sitä. En tahdo nelosvarotusta. Tahon tehä sen esseen mut se tuntuu rankalta tehä sitä. Entä jos en saa tehtyä sitä, entä jos jään sen takii luokalleni, entä jos saan nelosen todistukseen.