Eli taustaksi aloin muuttumaan luonteeltani vähän ennen kesää(voin olla vrm, että tuolloin oli vaikeaa. Saattoi olla kylläkin jo aikaisemmin). Kesäkuussa erosin poikaystävästäni, silloin tuli ensin tietenkin suru, mutta vähän myöhemmin olin "iloinen" enään en itkenyt mustasukkaisuuttani, tai vittuuntumista. En kauhesati muista kesästä millaisia tunteita mulla oli silloin. Mutta syksystä muistan sen,että aloin olla apaattinen(äitikin huomautti asiasta). Ei enään kiinostanut asiat, olin vain koneella(sama vieläkin), olin alakuloinen useasti(vieläkin), välillä vain kesken kaiken romahdin itkemään ja ajattelin "en mä enään jaksa, ois helpompi jos vaan kuolisin"(vieläkin)jne.. Yksi päivä sitten puhuin siskolleni(hänen ja äidin alotteesta) ja kerroin, että haluan kuolla, mutta en tappaa itseäni.Hän sitten rohkaisi sanomaan äidille, mutta en vaan pystynyt. Tuntui, että mun yksityinen asia ei olisi enään yksityinen, vähä niiku salaisuus(tuntui jo siltä kun kerroin siskolle)ja seuraavana aamuna kaduin sitä, että olin kertonut siskolle siintä. Mä en koskaan oo ollu kauheen hyvä kertomaan tunteistani ja en oo kauheen omaaloitteinen. Kotona tykkään olla yksin omassa huoneessa ja välttelen alakerrassa olemista jos vanhemmat ovat kotona. No tossa syyskuussa palattiin takasin yhteen poikaystävän kanssa ja tunsin, että pitkästä aikaa oon oikeesti iloinen, hymyilin paljon yms. Mut sitten se musta pilvi tuli takasin ja huomasin, että tuijottelen taas minne sattuu ilman mitään ajatuksia. En oo ees kavereille kertonnu tästä, kaikesta muusta me jutellaan mutta en oo tästä pystynny sanomaan, koska en haluu sanoa että "btw mulla on masennus" ilman, että olisin varma. Ja asun siis pikkukylässä niin ei voi noin vain mennä(aika nopeasti kulkee juorut yms). Ja en voi vain lähteä lähi kaupunkiin bussilla kun en normaalistikkaan käytä sellaisia. Haluun siis teiltä mielipiteitä mitä pitäs tehä yms.