Limukakkukarkki4.2.2016 18:17
1/22
Onks täällä muita, jotka eivät ole varmoja siitä, ovatko älykkäitä vai eivät?

Joo. Koen vissiin sitten jotakin ikäiseni normaalia identiteettikriisiä (oon 17), mutta ihan oikeasti.

Oon menestyny koulussa aina keskiverrosti. Ka oli peruskoulusta lähdettäessä 8,4, kaikki numerot oli 7-10. 8-9 enkusta, ruotsista ja saksasta, äikästä 10 ja matikasta 7-8 (jotenkin onnistuin korottamaan sen kasiin ysillä). Reaaliaineet oli 7-8, kiinnostuksesta riippuen.

Lukiossa oon vetäny aikalailla samalla tavalla, paitsi että esimerkiksi kemia on laskenut seiskasta kutoseen ja yhteiskuntaoppi noussut seiskasta ysiin. Psykasta on tullut jo kaksi kymppiä, ja siitä oonkin tykännyt.

Muuten kuin koulumenestyksen perusteella: mua on sanottu fiksuksi, lähinnä kavereiden puolesta. Kyseessä on kuitenkin kaverit, jotka arvioi mua lähinnä koulumenestyksen perusteella, ja koska monet lukiokavereistani eivät ole kovin hyviä lukiossa (vaikka olisivat peruskoulussa olleet), he sitten pitävät mua hyvänä koulussa, koska kursseista tulee yleensä aina seiskaa ja kasia, joissain parempaa, joissain huonompaa. Kaverit on myös kehuneet mun ymmärtävän hyvin heidän ajatuksiaan ja tunteitaan, mikä vissiin sitten kertoo jonkinasteisesta kypsyydestä. Toisaalta mulle on myös sanottu, etten tajua jotakuta, koska mulla on mennyt niin hyvin. No joo.

Oon kuulemma verbaalisesti lahjakas ja kirjoitan hyviä esseitä, mutta toisaalta en oo ikinä itse niihin tyytyväinen. En osaa käyttää sivistyssanoja tarpeeksi hyvin, enkä omasta mielestäni osaa pohtia ikäiseni tasolla. Tuntuu välillä, että mun peruskouluikäisillä sisaruksilla on parempi yleissivistys ja verbaalinen ulosanti kuin mulla. Ja vaikka mä oisinkin verbaalisesti lahjakas, mitä hyötyä siitä on, kun en saa itseäni kuulostamaan kovin fiksulta puhuessani?

Yritän kyllä seurata politiikkaa, mutta toisaalta mun mielipiteet rajoittuu lähinnä siihen, etten ikinä äänestäisi Kokoomusta tai persuja. Tämä vain siksi, että se tuntuu väärältä, mikä on hiton huono peruste. Maailmanmenosta toki tiedän perusjutut, ja ärsyynnyn, jos joku vaikkapa väittää historiantuntemusta turhaksi asiaksi. Toisaalta en itsekään tiedä historiasta kuin perusjutut.

Usein vittuunnun ikäisiini, koska monet heistä eivät vaivaudu ajattelemaan politiikassa mitään muuta kuin tasa-arvoista avioliittolakia (toki kannatan sitä itsekin, mutta se ei ole yhtä kuin poliittinen tuntemus). Sama juttu silloin, kun valitetaan vaikkapa yhteiskuntaopin turhuudesta. Toisaalta tiedostan, että ilman näitäkin tietoja voi maailmassa pärjätä.

Tää kaikki lähti liikkeelle siitä, että en osaa yht'äkkiä lukea historian kokeeseen niin, että ymmärtäisin.

Ja no niin. Tulipa avautuminen. Arvostan sinua, jos jaksat tuon lukea. Kertokaa omia kokemuksianne lyhyesti tai romaanitasoisesti, ja kertokaa, millainen henkilö on mielestänne älykäs.