Ukkini, 70v, sai toissapäivänä sydänkohtauksen. Olin itse sisaruksen ja vanhempien kanssa paikalla, soitettiin apua ja ambulanssi kiidätti ukin sairaalaan hoitoon. Hän selvisi ja toipuu nyt tarkkailussa, mutta tilanne säikäytti todella pahasti niin minut kuin lähipiirinkin. Ukki on minulle todella läheinen ja tärkeä ollut aina, ja oon jotenkin elänyt siinä kuplassa, että aina se mun elämään tulee kuulumaan. Toissapäivänen näytti sen, ettei näin tule olemaan.

Luonnollisesti tapahtuneesta kerroin tärkeimmälle ystävälle ja poikaystävälle. Poikaystävä oli mun tukena, kuunteli ja yritti auttaa, mutta tänään kun asiaa vielä itkeskelin, kuulin hänen suustaan kommentin: "Ei nyt millään pahalla, mutta toi ei ole maailman vakavin asia minkä takia jossitella ja itkeä. Se on jo vanha, pitää hyväksyä että tällästä tapahtuu eikä sen perään itkeä." Paras ystävä taas uteli suuressa kaveriporukassa yksityiskohtia kovaan ääneen, vaikka tietää hyvin etten halua mässäillä tällä ja olen hyvin herkkä ihminen, asia saa mut itkemään helposti.

Onko oikein sanoa noin? Ymmärrän ettei asia liikuta poikaystävääni juurikaan, enkä oletakaan että hänen tarvitsisi itkeskellä mun kanssa tästä. Hän kuitenkin tietää että ukki on mulle tärkeä, ja tilanne säikäytti todella. Onko väärin sitten purkaa huolestuneisuutta hänelle itkemällä? Voiko toisen huolesta sanoa, että yritä nyt jo päästä yli? Entäpä ystävän käytös, miksi udella suuressa porukassa, kun olisi hyvin voinut odottaa rauhallisempaa hetkeäkin kysyä.

Oli pakko avautua, kiitos ja anteeksi D: