Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

B_Boss17.5.2017 4:35
1/7
Muistatko nämä puolueet?

Remonttiryhmä (1998-2001)

Remonttiryhmä on päässyt kerran eduskuntaan, ja sai eduskunnasta yhden paikan. Puolueen kansanedustaja Risto Kuisma oli myös presidenttiehdokkaana vuoden 2000 vaaleissa. Puolue lopetti toimintansa vuonna 2001 kesken kauden omasta pyynnöstään, kun sen ainoa kansanedustaja ja puolueen puheenjohtaja Risto Kuisma siirtyi SDP:hen. Terttu Savola, joka piti yllä remonttiryhmän naisjärjestöä, syytti Kuismaa, nimittäin ilmeisesti Kuisman motiivi lopettaa puolue oli hänen valta-asemansa vaarantuminen. Myöhemmin Terttu Savola perusti oman Köyhien Asialla -puolueensa, ja pääsi kerran kaupunginvaltuustoon. Köyhien Asialla -puolue on edelleen toiminnassa. Savola pitää köyhien asioiden ajamista tehtävänä, joka hänelle on annettu. Eli kyseessä on kutsumus, vaikka suurta menestystä ei olekaan tullut.

Senioripuolue (1990-2015)

Ajoi eläkeläisten etuja. Kuului jossain vaiheessa myös Itsenäisyyspuolueeseen omana eläkeläisten järjestönä, mutta erosi puolueesta huomattuaan, ettei eläkeläisten asiat pääse tarpeeksi esille.

Naisten Puolue (1989-2005)

Missejä ehdokkaina, siltikään ei menestynyt kunnallisvaaleissa eikä eduskuntavaaleissa. Vuoden 1994 EU-jäsenyydestä äänestettäessä puolue vastusti liittymistä EU:hun.

Vapauspuolue (2009-2015)

Maahanmuuttokriittinen puolue, joka ajoi mm. naisten aseman parantamista ja vastusti Suomen islamisoitumista. Muuttui myöhemmin Sinivalkoinen Rintama ry:ksi, kun puolueen kaappasi kansallismielinen poliitikko. Puolue nousi uudelleen otsikoihin vähän aikaa sitten, kun puolueen entinen puheenjohtaja joutui vankilaan miehensä tapon yrityksestä. Puolueen kolmesta puheenjohtajasta on nyt siis kaksi ollut vankilassa. Vapauspuolueessa oli jossain vaiheessa myös naiset johdossa, toinen siis nyt tuomittu tapon yrityksestä, toinen oli myös ainakin syytettynä törkeästä kirjanpitorikoksesta. He meinasivat perustaa uuden Naisten Puolueen.

Luonnonlain Puolue (1994-2001)

Puolue, johon ei suhtauduttu vakavasti.
"VEDA tarkoittaa kokonaisvaltaista tietoa Luonnonlaista, maailmankaikkeuden eli Luonnon älykkyydestä ja sen organisoivasta voimasta, joka hallitsee suvereenisti koko maailmankaikkeutta ja on myös läsnä syvällä tajunnassamme. Vedalainen politiikka perustuu käytännön ohjelmiin, joiden toimivuus on todettu tieteellisesti sadoilla tutkimuksilla. Näin valjastamme Luonnon älykkyyden ihmisten käyttöön tavalla, joka tukee ja edistää sekä yksittäisten ihmisten että ympäröivän luonnon ja koko yhteiskunnan kehitystä." (Puolueen ohjelmasta)

"Transsendenttiseen meditaatioon ja joogaan perustuva LLP tuli tunnetuksi siitä, että ensitöikseen se olisi palkannut 7 000 joogalentäjää Suomen talouden ja hyvinvoinnin kohentamiseksi, mikäli se olisi päässyt eduskuntaan vuonna 1995. Lahtinen arveli Ylen haastattelussa, että joogalentäjäjoukkojen kokoamisessa ei olisi ongelmia, sillä joogalento on mitä 'ihanteellisin ammatti'."