Mieli
_Misty_1.7.2018 15:41
1/3
Miten voisin olla onnellinen?

Hei. Epäilen itselläni masennusta, mutta en nyt kuitenkaan ala tässä kirjoittamaan pitkää tarinaa siitä.
Mutta, en muista koskaan olleeni onnellinen tai tyytyväinen elämääni. Tiedän, olen vasta 12v ja kohta 13v, mutta traumaattiset kokemukset ja masennukset aiheuttamat asiat jättävät silti ikuiset arvet. En olisi halunnut tällaista lapsuutta. Mulla on kohta nuoruus edessä, ja haluaisin, että edes se ei menisi pilalle.
Haluan nyt viheltää pelin poikki, ja olla onnellinen, mutta en ole varma, mitä tehdä.
Halaisin myös avautua jollekkin, mutta ei ole ketään, jolle avautua. Isääni ei voisi paskaakaan kiinnostaa, niin kuin ei mikään muukaan mun asia.
Pikkusiskoa en viitsi pelotella asioillani, ja hän ei edes varmaan vielä tiedä mikä on masennus, eikä ymmärrä vielä tunteitani. Ja äiti... Ei häntä voisi vähempää kiinnostaa, ja on salaa iloinen mun paskasta elämästä ja haukkuu ja kiusaa koko ajan. Olen yrittänyt hänelle vähän avautua, mutta ei ole onnistunut, hän ei kuuntele ja alkaa haukkua. Ja no, kavereita mulle ei ole yhtäkään.
Terkkarille, kuraattoreille jne. en voi, koska mun äiti sais heti tietää siitä, ja mun äiti sanoi et siitä rupee heti sit sossut käymää kimppuu. Äidin mielestä muutenkin en ole masentunut tai mitään, vaan olen vain laiska ja hankala ihminen. Minusta en ole hankala, koska pidän lähes kaiken surun ja paskan sisälläni. Hän sanoi myös, että masentuneet ihmiset makaavat mielisairaalassa ja että he ovat ihan hulluja. En oikeesti tiiä mitä tehä. Kavereita mulla ei oo, eikä oo koskaan ollutkaan. Seki on ihan okei mun vanhemmille. Haluisin niin kovasti kavereita.
Oikeesti. En jaksa enää. Oon jo niin monia öitä itkenyt itseni uneen. Nyt ei enää itku tule, vaikka haluaisin. Kaikki päivät makaan sisällä. Olen kokenut niin selittämättömän kovaa tuskaa. Miksi joillain on ollut niin helppo elämä, ettei edes verikokeita ole otettu? Ja kaikki on ihan kauhuissaan jos joku on vähänkin surullinen.
Kaikki näyttää harmaalta, eikä enää mikään tunnu miltään.
Mutta kuinka saisin tämän pysäytettyä? Mitä pidemmälle tämä menee, sen pahemmaksi se muuttuu.
Miten saisin kavereita? Menen ehkä kotiopetukseen ensivuonna. Jos et tiedä mikä se on, niin se on sellasta et opiskelet samat asiat mitä koulussa kotona, ja käyt tekemässä koket koulussa.
Koulusta en koskaan ole saanut kavereita, ja olen ollut kiusattu. En ole jaksanut kuunnella meteliä luokassa, ja luokkani on ollut ihan kamala.
Harrastuksia ollaan kyllä mietitty, mutta en tiedä että riittävätkö voimani niissä käymiseen, ja saanko niistä kavereita.
Onko teillä vinkkejä onnellisuuten? Kuinka teistä on tullut onnellisia ja kuinka olette saaneet masennuksen pois?