Poikaystäväni 10-vuotias koira (oli yhtä rakas myös minulle) jouduttiin lopettamaan 8.11.2016 märkäkohdun takia. Tyttö ei syönyt enää ja pissaili sisälle ja oli muutenkin todella väsynyt eli selvästi kipeä. En ole ikinä ennen ollut lopetustilanteessa mukana eikä minulta ole kuollut koskaan ketään läheinen, joten käsittelen tällaista asiaa ensimmäistä kertaa elämäni aikana. Koiraan ei enää satu ja sen on parempi olla, mutta se ei vielä lohduta. :( Töissäkin ajattelen asiaa koko ajan ja tuntuu pahalta. Toki koiran kuolemasta on vasta pari päivää, joten kai on ihan normaalia olla vielä todella rikki.

Mikä teitä auttoi selviämään lemmikkinne kuolemasta? Itseä oksettaa ja ahdistaa ja itkettää jatkuvasti, nyyh :'(