Jos et jaksa lukee mun avautumista ni otan kaikenlaisii vinkkejä vastaan miten pääsis ujoudesta ja jännittämisest eroo! Kiidooos :)


Avautuminen alkaa... Eli siis oon aina ollu aika ujo. Tarhaikäsenä en kuulemma uskaltanu oikee kenellekkää puhuu ja ala-asteel kans kaikki piti mua tosi hiljasena. Aina mul on kuitenki tosi hyvii ystävii ollu, onneks ei oo ujous siihen vaikuttanu ja oli kiva käydä kouluu. Yläasteel kasi- ja ysiluokalla must tuli tooosi puhelias ja rento ja ulospäinsuuntautunu johtuen siitä et oli tosi ihana tiivis kaveriporukka. Olin tosi ilonen just siitä et olin itsevarma ja sellanen millain olin aina halunnu olla kaikki oli kivaa jee.

Sit lukio alko ja sen alus sain paljon uusii kavereita just ku olin sellanen ilonen. Jotenki sit mul alko pien alamäki ku en pärjänny niin hyvin koulussa ku muut ja olin kokoajan aika alakulonen syistä x, jonka takii en jaksanu olla pirtee ja puhelias --> nää uuet kaverit kaikkos ympärilt aika nopeesti. Olin sit lukios aika yksinäin vaik oli juttukavereita ja pari hyvääki ystävää mut ne oli eri luokilla. Must tuli ihan järkyttävän kriittinen itteeni kohtaa ja tuntu et kaikki vihaa mua ja puhuu paskaa ja itsetunto siin sit romahti (en sit tiiä mistä ihmeest noi mun ajatukset lähti). Sit lukio loppu happiest day of my life.

Nyt sit on se ongelma et mua stressaa jatko opinnot ku ajattelen kokoajan et en kuitenkaa sopeudu minnekkää alalle, ku must on tullu aika varautunu ja jännitän kaikkii sosiaalisii tilanteit. Harmittavaa sinänsä ku ennen oon vaa innol oottanu kaikkii haasteita ja tulevaisuutta. MUTTA mietin et koska oon joskus ollu sellanen rento ulospäinsuuntautunu nii miksen vois olla sellanen nytki? Pitäs vaan lopettaa miettimäst sitä mitä muut musta aattelee ja potkasta itteeni perseelle.

Oho tulipas pitkä avautuminen:D sen siit saa ku ei normaalist puhu täst aiheesta kellekkää. Mut olisin kiitollinen kaikist vinkeistä ja jos jollain on ollu samankaltasii kokemuksii ni kertokaa ihmees :)