Jos kaveri valehtelee ja kertoo että on paha olla muttei halua puhua enempää. Tiiän miltä tuntuu olla sie pohjalla, itellä diagnoosina vaikea masennus. Tiiän omat rajani et koska on pakko puhua, ennen pidin kaiken sisällä ja ajattelin pärjääväni yksin. Niin mun kaveritkin ajattelee. Mun toinen kaveri on sanonu monta kertaa vihasena äitilleen et tappaa ittensä ja mun sydän särkyy koska se et pystyy sanoon äänen sen et tappaa ittensä niin asiat on aika pahasti. Ite en pystyny sanoon muutakun mun psykologille et oon ajatellu mut en todellakaan ihmiselle joista välitin. Mun kaverit ei puhu kauheesti. Toinen kaveri pystyy puhumaan ja se on hyvä mut se on sanonu ettei mee puhuu kuraattorille tai terveydenhoitajalle koska se ois noloo tai jotain, oon sanonu et sulla on oikeus olla sekasin ja kukaan ei selvii yksin, ois hyvä jos menisit puhuun jollekkin muullekkin kun mulle. Samoin mun toinen kaveri se ei pysty puhuun kunnolla ees mulle ja ajattelee ettei saa mennä puhuun kuraattorille yms. En tiiä oikeen mitä sanoo kun oon sanonu kaiken ja en vaan saa sillasta kunnon yhtettä mun kaveriin.