Erosin eilen lestadiolaisuudesta. Äiti ja sisarukset otti asian hyvin vaikka se oli ihan supersurullinen ja itki tosi paljo...
Mä en oikeesti tiiä mikä tää tunne on. Haluanko sitten takas siihen, vaikka viikko sitten olin vielä enemmän ahdistunut siitä että olin itse uskonnossa.
Oon miettiny sitä vaihtoehtoa ja mulle tulee heti se ajatus, ei todellakaan. Mulla on niin syvät arvet lestadiolaisuudesta ja siitä ku olin siinä että ajatuski siihen palaamisesta ahistaa vaan enemmän.
Mutta silti tuntuu että kaikki on silti jotenki väärin, sellasta mitä en sais tehä.
Edelleenki, vaikka koko sen jakson aikana ku olin lestadiolainen enkä silti uskonut, tein kaikkea, kuuntelin musiikkia, kävin elokuvissa ja meikkasin, salaa tietysti.
Mutta nyt ku on kaikki mikä on täysin luvallista, ihan kaikki, saan tehä mitä lystään! Mulla ei ollu huonoa omaa tuntoa ku tein niitä asioita sillon. Mutta nyt se tuntuu ihan hirveeltä.
Mikä tää tunne on?? Itkettää koko ajan ja kesken koulupäivän purskahin vaan itkuun eikä se itku meinannu loppua sitten millään.
Mutta silti ku mietin sitä että olikohan virhe erota, tulee heti se ajatus, ei. Mä en halua palata takaisin lestadiolaisuuteen mutta silti tää tuntuu kauheelta.
Mikä mua vaivaa? Toivon että heittäisitte vähän mielipiteitä asiasta, olisin niiiiiin kiitollinen jos joku viitsii vastata...