Miks oon niin helvetin masentunu, vaikka a) mulla on kavereita b) perhees on kaikki hyvin c) mulla on rakastava poikakaveri (jota myös itse rakastan) mutta eeeeeiii, koulu ei kiinnosta, elämä tuntuu valuvan hukkaan ja tunnen olevani vaa yks yhteiskunnan nappula, jolla ei oo mitään merkitystä loppujen lopuks. En ehkä oo realisti mut en haluu tavallista elämää, tavallista ammattia. Haluisin niiiiin paljon tehdä töitä taidealalla. Kuvamataitoo, elokuva-alaa, näyttelemistä, kirjottamista... Mutta aina joku tai jokin murskaa nää haaveet. Unelmia pitäis tavotella mut onks sillä välii kuinka realistisii ne on vai onko sillä ees välii??