Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Elibaba5.5.2018 23:28
1/30
Mielenterveys vaakalaudalla?

Oon siis lukiolainen, 18v, omillani asuva nainen.

Jostain yläasteelta asti mulla on ollut vaikeuksia kokea iloa/mielihyvää mun omista saavutuksista tms. (Esimerkki A: sain konserttilipun lahjaksi tädiltä, käytiin konsertissa, mutta se ei tuntunut miltään vaikka kysessä oli lempibändini, joka harvemmin vetää Suomessa keikkaa.)

Mulla on aina ollut huono itsetunto ja mua on koulukiusattu. Olin siis se perus pullukka-"hikke"-poikatyttö, joka ei soveltunu pikkukoulun lestapainoitteiseen ilmapiiriin.
Myös kotona asiat oli vähän päin persettä. Vanhemmat oli naimisissa/yhdessä 13v, erosivat kun olin 10. Ennen eroa ne riiteli paljon, purki pahaa oloa muhun ja mun siskoon. Kyllä ne meistä välitti, siksi ne niin kauan olikin varmaan yhdessä, mutta silti, kodin ilmapiiri oli niin jäykkä, että sitä ois voinu leikata veittellä. Mun siskolle vanhempien huutaminen, haukkuminen tms ei oo nykyään ongelma, mutta suoraan sanottuna en tunne oloani ikinä kovin "rennoksi"/"turvalliseksi" kun oon porukoilla kylässä. Varsinkin huutaminen ja asioiden paiskominen ahdistaa mua.

(Esimerkki B: Olin koiran- ja lapsenvahtina sukulaiselle. Koirat pasko sekä lapsen että sukulaisen sänkyyn, menin niin lukkoon etten pystyny selittämään tilannetta mitenkään ja välttelin tilannetta koska pelkäsin mahdollista huutoa tms.)

Mun koulunkäynti ja perhesuhteet kärsii mun olotilan takia, ja alan olla ihan v**un täynnä tätä. Viime keväänä varsinkin, mutta myös ennen sitä ja nykyäänkin, mulla on vaan päiviä, millon en pääse ylös sängystä. Poissaoloja kertyy ja kertyy, kurssit jää kesken ja sillon kun olin vielä alaikänen, jouduin valehtelemaan porukoille miksen oo ollu koulussa.

(Esimerkki C: Viime hiihtolomalla mun oma mummo, jonka mies (mun pappa, lol) sairastaa masennusta, kysy, oonko mä masentunu, koska en enää oo oma itteni. Mummon takia ehkä aloinkin uskoa, ettei mulla mee kaikki ihan hyvin.)

Yleisestikin vaan vetäydyn sosiaalisista tilanteista, en pidä itseäni arvokkaana millään tapaa, oon viillelly ja miettiny itsemurhaa sekä yleisesti vaan sitä, ettei mun kuolemalla olis oikeesti tasan mitään väliä.

Tän lisäksi luulisin kokeneeni jonkin sortin "ahdistuskohtauksen" (tiedän ettei oo mikää legit termi, mutta ei se mun mielestä ollut paniikkikohtaus) parikin kertaa, siis semmosen että:

-en voinu lopettaa itkemistä ja hengen haukkomista
-mulla tuli fyysisesti paha olla ja sydän hakkas tuhatta ja sataa
-Jouduin hakkaamaan nyrkkiä seinään että rauhottuisin

(Esimerkki D: Laskin mun lääketabletit, joiden "vaikutuksesta sydän lyö hitaammin ja pumppaa ulos pienemmän määrän verta minuutissa" ja pidin niitä jo nyrkissä ja aioin niellä ne. En sitten nielly, kun en uskonu että niitä ois tarpeeksi ja toisekseen mua vaan alko pelottaa. Seuraavana aamuna menin kuraattorille, missä se sen session lopussa kysy että oisko mulla vielä jotain mielen päällä, enkä saanu sanaa suustani, vaikka teki vaan mieli nostaa hihaa ja näyttää viiltelyarvet)

En nyt niin tiiä, kiinnostaako ketään, mutta mun oli pakko kirjottaa tää kaikki vaan ylös. Kiitos ja kuittaus.